Kone jaksaa porskuttaa: Näkymät vain paranivat

Julkaistu: , Päivitetty:

Hissi- ja liukuporrasyhtiö Kone ei tälläkään kertaa pettänyt markkinoiden odotuksia. Tulostarjottimella oli myös parantunut koko vuoden ennuste.


Hissejä ja liukuportaita valmistava Kone teki vakuuttavaa jälkeä ensimmäisellä neljänneksellä. Tulos parani selvästi odotuksia enemmän ja myös liikevaihto kasvoi. Hyvä alkuvuosi sai yhtiön nostamaan koko vuoden näkymiään.

Koneen B-osake lähti tulosjulkistuksen jälkeen vahvaan nousuun Helsingin pörssissä. Noin kello 13.15 osake oli kivunnut 8,6 prosenttia eilisestä.

– Toimintaympäristömme kehittyi odotustemme mukaisesti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Uusien laitteiden markkina heikkeni hieman suhteellisen hyvältä tasolta Keski- ja Pohjois-Euroopassa ja pysyi matalalla tasolla Etelä-Euroopassa, toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoo osavuosikatsauksessa.

Alahuhdan mukaan Pohjois-Amerikan uusien laitteiden markkinoiden asteittainen elpyminen jatkui. Aasian ja Tyynenmeren alueen markkinoiden kasvu jatkui, mutta odotusten mukaisesti selvästi hitaammin kuin viime vuonna.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Koneen tulos ennen veroja nousi tammi-maaliskuussa 141,1 miljoonaan euroon. Ennustepalvelu SME Direktin haastattelemat analyytikot ennakoivat tuloksen yltäneen 127,0 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 121,3 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos parani 0,42 euroon 0,38 eurosta, kun analyytikko-odotus oli 0,37 euroa.
Liikevaihto paisui 18 prosenttia runsaaseen 1,2 miljardiin euroon. Kasvua oli kaikilla liiketoiminta-alueilla ja etenkin uusissa laitteissa. Myös palveluliiketoiminta kasvoi yli kymmeneksellä.

Liikevoitto nousi 132,7 miljoonaan euroon 118,7 miljoonasta eurosta.

Uusia tilauksia Kone sai alkuvuonna 1 366 miljoonalla eurolla, jossa on kasvua 31 prosenttia viime vuodesta. Tilauskanta suureni 4,8 miljardiin euroon 3,7 miljardista eurosta.

– Tilausvirtamme kasvu oli hyvin vahvaa. Saadut tilauksemme kasvoivat kaikilla maantieteellisillä alueilla, erityisen nopeasti Aasian ja Tyynenmeren alueella, Alahuhta sanoo.

Koko vuoden näkymiä
hilattiin ylöspäin


Kone on nostanut hieman koko vuoden näkymiään. Taustalla on saatujen tilausten ja liikevaihdon odotettua vahvempi kehitys Aasian ja Tyynenmeren alueella. Kannattavuutta tukee myös materiaalihintojen kehitys, joka on ollut uskottua parempaa.

Kone arvioi liikevaihtonsa kasvavan 10–15 prosenttia viime vuoteen verrattuna vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoiton arvioidaan olevan 750–800 miljoonaa euroa.

Aikaisemmin Kone arvioi liikevaihdon vuosikasvuksi 8–13 prosenttia. Liikevoittoennuste oli 730–790 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    9. 9

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    10. 10

      Tutkija: Työttömien aktivoinnin hyödyistä ei näyttöä – ”Helppo tapa siivota tilastoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää