Yrittäjäksi vanhemmalla iällä? Vuodet tuovat etua

Julkaistu: , Päivitetty:

Yrittäminen ei suinkaan ole vain nuoria varten, ajatushautomo Civic Venturesin toimitusjohtaja Marc Freedman kirjoittaa Harvard Business Review’n blogissa. Moni meistä on silloin luovimmillaan.
Jos työnhaku tuntuu vaikeutuvan hiusten harmaantuessa tai palkkatyö muuten vain kyllästyttää, moni muu miettii samaa.

Tuore tutkimuksen mukaan joka neljäs 44–70-vuotias yhdysvaltalainen pohtii yrityksen tai voittoa tavoittelemattoman järjestön perustamista seuraavien 5–10 vuoden kuluessa, Freedman kirjoittaa blogissaan Harvard Business Review'ssä.

Chicagon yliopiston ekonomisti David Galensonin mukaan monella meistä on vanhempana paremmat edellytykset menestyä yrittäjänä kuin nuorena aikuisena. Ikä näet tuo monille mukanaan yrittämisessä oleellista ominaisuutta, luovuutta.

Goldman jakaa luovat nerot kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat saavat uraauurtavat ajatuksensa ja luovat parhaat työnsä jo uransa alkuvaiheessa.

Toiset taas kehittyvät oppivat kokeilemalla ja erehtymällä. Heidän parhaat ideansa syntyvät vasta vanhemmalla iällä, joten he voivat olla etulyöntiasemassa moniin nuoriin yrittäjiin nähden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    3. 3

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    4. 4

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    5. 5

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    6. 6

      Google-diili työllistää 200 tuulipuiston rakentajaa – myös Haminaan palkataan lisää väkeä

    7. 7

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    10. 10

      Karu kommentti teki lopun työ­haaveista: ”Tolla naamalla et saa töitä” – tällaista on syrjintä Suomen työ­elämässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää