Nokian uusi alehinta: 2,79 euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Matkapuhelimia valmistavan Nokian alamäki jatkui perjantaina Helsingin pörssissä. Nokiasta huolimatta pörssi ponnisti pieneen nousuun, kun muun muassa tulosjulkistaja Wärtsilä eteni pirteästi.
Helsingin pörssin yleisindeksi OMXH ylsi 0,2 prosentin nousuun 5 566,54 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap eteni saman verran. Vaihtoa kertyi 543 miljoonaa euroa, josta Nokiaa 164 miljoonaa euroa.

Nokian osake sukelsi 4,4 prosenttia 2,79 euroon. Alimmillaan osakekurssi kävi tänään 2,73 eurossa. Yhtiö julkisti eilen ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksen, joka oli raskaasti tappiollinen.

Nokian laskua osaltaan vauhditti se, että monet investointipankit laskivat tänään Nokian osakkeen tavoitehintaa. Tavoitehintoja laskivat muun muassa ranskalainen Société Générale ja yhdysvaltalainen Citi.

Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala arvioi aiemmin tänään Taloussanomille, että myyntivoittoinen kaupankäynti Nokian osakkeella jatkuu vielä "pari, kolme päivää".
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suurista yrityksistä Wärtsilä julkisti alkuvuoden tuloksensa tänään. Yhtiön tulos jäi vastoin analyytikko-odotuksia viime vuoden vertailujaksoa heikommaksi.

Yhtiön tilauskirja oli kuitenkin 13 prosenttia paksumpi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Wärtsilän osake eteni kolmanneksi vaihdetuimpana 3,1 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Autoliiton testi: kahdelle turvaistuimelle surkea arvosana – istuin lensi halki testilaboratorion

    3. 3

      Me-säätiö: Korkeakoulutettu tienaa urallaan jopa miljoona euroa enemmän kuin kouluttamaton

    4. 4

      Vanhempiensa rahoilla elävän Arin, 41, valinta herättää sympatiaa ja närkästystä: ”Aikuisvauvan elämänmenoa”

    5. 5

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    6. 6

      CNN: Pohjois-Korea pyörittää outoa bisnestä Afrikassa – pronssipatsaita ja sosialistista realismia

    7. 7

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    8. 8

      Kiinan puoluekokous sementoi Xi Jinpingin vallan – nostettiin Maon ja Dengin rinnalle

    9. 9

      Mainostajista yli puolet aikoo lisätä markkinointiviestintäänsä

    10. 10

      Sanoma nostaa arviotaan kuluvan vuoden tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    10. 10

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää