Spekulaatiot Nokian pilkkomisesta kiihtyvät - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

12 miljardin euron kysymys: mitä jos Nokia pilkotaan?

Eilisen tulosvaroituksen jälkeen on taas pohdittu, pilkotaanko Nokia palasiin ja myydään. Analyytikoiden mukaan ajatus ei ole mahdoton.

12.4.2012 17:12 | Päivitetty 12.4.2012 16:49

Monet matkapuhelinvalmistaja Nokiaa seuraavat analyytikot pohtivat jo, aiheuttaako Nokian heikko kannattavuus paineita yhtiön pilkkomiseen. Syynä spekulaatioihin on yhtiön torstaina antama tulosvaroitus.

Saksalaisen Berenberg-pankin analyytikko Adaan Ahmad arvioi torstaina uutistoimisto Bloombergille, että Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin pitäisi jo miettiä radikaalimpia toimia, kuten yhtiön perusmatkapuhelimiin keskittyneen liiketoiminnan myymistä.

Asymco-tutkimussivustoa pyörittävä analyytikko Horace Dediu puolestaan arvioi mikrobloggauspalvelu Twitterissä, että Nokia saattaisi myydä kiinalaisvalmistajille peruspuhelinbisneksensä ja että myös yhtiön patenteille löytyisi ostajia.

"Eriyttäminen olisi vaikeaa"

Finanssiyhtiö FIM:n teknologia-analyytikko Michael Schröderin mielestä Nokian peruspuhelinliiketoiminnan eriyttäminen olisi hankalaa.

– Puhelinliiketoiminnan eriyttäminen patenttisalkusta olisi vaikeaa. Puhelintoimintoihin liittyy kiinteänä osana Nokian patenttisalkku. Tuskin kovin moni on kiinnostunut ostamaan pelkästään tuotantokapasiteettia ilman IPR:ää (immateriaalioikeuksia), sanoo Schröder Taloussanomille.

Schröder kuitenkin myöntää, että pilkkominen voi tulla vaihtoehtona eteen, jos Nokia uusien Windows-älypuhelinten myynti ei lähde liikkeelle toivotusti ja peruspuhelinliiketoiminta "sulaa alta pois".

Myös Evli-pankin analyytikko Mikko Ervasti arvioi, että Nokian ydinliiketoiminnan pilkkominen ei ole poissuljettu vaihtoehto.

– On tämä yksi vaihtoehto. Se riippuu aivan siitä, mikä on Nokian tahtotila ja onko ulkopuolisia kiinnostuneita ostajia. Peruspuhelinpuoli näyttää tällä hetkellä aika huonoja lukuja, joten varmasti tulisi iso keskustelu siitä, mikä olisi oikea hinta yksikölle.

Analyytikoiden mukaan todennäköisempää kuitenkin olisi, että Nokia myisi ensin osia, jotka eivät kuulu yhtiön ydinliiketoimintaan. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi yhtiön osuus verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksissa tai luksuspuhelimia valmistava Vertu. Karttayhtiö Navteqin myyntiin Ervasti ei usko.

– Se on Nokialle kilpailuetu, Ervasti sanoo.

"Osakkeen hinta on lattiatasoa"

Nokian osake maksoi tänään klo 16.30 aikaan 3,09 euroa. Tällä kurssilla mitattuna Nokia markkina-arvo on karkeasti ottaen 12 miljardia euroa – useita miljardeja vähemmän kuin takavuosina.

Viime vuoden helmikuun 10. päivänä, eli päivä ennen Nokian uuden Windows-strategian julkistamista, osakkeen hinta oli vielä 8,16 euroa eli yli tuplasti enemmän.

Kun Nokian varoja laskee yhteen – eli kun ynnää yhteen Nokian patentit, kassan, Navteqin, osuuden NSN:stä ja laskee puhelintoiminnan arvoksi nollan – tämänpäiväinen kurssitaso näyttää edulliselta, analyytikot arvioivat.

Evlin Ervastin mielestä kolme euroa osakkeelta alkaa olla jo pohja-arvo Nokian osakkeessa.

– Tämä on aika lattiatasoa. Varmasti ulkopuolinen mielenkiinto kasvaa, kun tullaan näille tasoille, hän sanoo.

Sijoittajia voi Nokian äly- ja peruspuhelinliiketoiminnan kangerrellessa lohduttaa se, että Nokian kassatilanne on edelleen varsin vahva.

Vuoden vaihteessa Nokian nettokassa oli 5,6 miljardia euroa. Nyt se on 4,9 miljardia euroa. Jos nettokassan hupeneminen jatkuisi samaa tahtia, Nokialla olisi aikaa vajaa kaksi vuotta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?