Kuluttajat pelastavat Suomen – uutta notkahdusta ei tule

Julkaistu:

Palkansaajien tutkimuslaitos uskoo suomalaisten kulutusintoon enemmän kuin muut suhdanne-ennustajat. Laitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto muistuttaa, että alkuvuonna vähittäiskaupan myynti kasvoi selvästi. Hänen mukaansa kaikkea ei voi selittää venäläisten ostoksilla.


Palkansaajien tutkimuslaitos PT arvioi, että tänä vuonna Suomen talous kasvaa 1,9 prosenttia. Arvio on tätä vuotta koskevien ennusteiden korkein. Esimerkiksi Pellervon Taloustutkimus PTT arvioi viime viikolla, että talous supistuu 0,9 prosenttia.

PT uskoo kuluttajiin. Se arvioi, että yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna 2,2 prosenttia, mikä on enemmän kuin muiden suhdanne-ennustajien arviot.

Johtaja Seija Ilmakunnas huomauttaa, että finanssikriisin jyllätessä vuonna 2009 yksityinen kulutus notkahti selvästi, vaikka tulot eivät pienentyneet. Tilanne ei ole palautunut kriisiä edeltävään, vaikka tulot ovat nousseet tasaisesti.

PT:ssä arvioidaan, että suomalaiset alkavat höllätä talouttaan.  Ennustepäällikkö Eero Lehto viittaa vähittäiskaupan myyntiin alkuvuonna. Tilastokeskuksen mukaan tammi–helmikuussa myynti kasvoi vuotta aiemmasta yli 9 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kasvu ei ole voinut tulla pelkästään venäläisten ostoksista, Lehto huomauttaa.

Hänen mukaansa kuluttajat ovat ostaneet investointitavaroita aiempaa enemmän. Esimerkiksi autokauppa kasvoi yli 16 prosenttia.

– Myös rautakaupalla on mennyt hyvin, Lehto lisää.

PT uskoo yksityisten investointien määrän kasvavan tänä vuonna ja kasvun kiihtyvän ensi vuonna 4,5 prosenttiin. Myös tuotanto kasvaa, mutta kasvu on lähinnä kotimaisen kysynnän ja palvelualojen kontolla.

Uusi alamäki ei
ala loppukesällä


PT on laskenut tätä vuotta koskevaa ennustettaan edellisestä elokuisesta arviostaan 0,2 prosenttiyksikköä. Moni muu laitos julkisti loppuvuonna paljon PT:tä synkempiä ennusteita. Lehdon mukaan syksyllä pelättiin yleisesti, että tilanteesta tulee vuoden 2008 toisinto.

– Tilanne on rauhoittunut.

Osa arvioijista pitää edelleen uutta notkahdusta todennäköisenä. Lehto sanoo, että heidän ennustettaan on luonnehdittu ”toivotaan, toivotaan” -näkemykseksi. Hänen mukaansa Pellervolaisella PTT:llä saattaa olla ”toivotaan, toivotaan, että kriisi puhkeaa uudelleen” -ennuste.

Toisin kuin PTT, palkansaajien PT ei usko, että uusi notkahdus alkaa loppukesällä. Lehto perustelee tätä kansainvälisen talouden elpymisellä. Hän huomauttaa, että esimerkiksi Yhdysvaltain keskuspankin Clevelandin aluepankin johtajan Sandra Pianalto arvioi eilen, että Yhdysvaltain talous kohenee vähitellen.

Lehto viittaa talousjärjestö OECD:n näkemyksiin.

– Niistä ei synny arviota Suomen taantumasta.

PT:ssä ennakoidaan, että muutkin suhdannelaitokset alkavat korottaa ennusteitaan. Lehto uskoo, että huomenna arvionsa julkistava valtionvarainministeriö nostaa talouskasvuarviotaan. Silti PT:n näkemys saattaa hänen mukaansa olla ehkä prosenttiyksikön suurempi.

Reaaliansiot jopa
supistuvat ensi vuonna


PT:n näkemys talouskasvusta poikkeaa muista eniten tämän vuoden osalta. Laitos ennakoi, että ensi vuonna talouskasvu on 2,6 prosenttia. Tuolloin yksityinen kulutus kasvaa enää 1,3 prosenttia, vaikka säästämisasteen lasku jatkuu.

PT:n mukaan kotitalouksien yhteenlaskettu reaalisen ostovoiman kasvu laskee tämän vuoden 1,8 prosentista reiluun prosenttiin kiristyvän verotuksen ja osin sen vuoksi kiihtyvän inflaation takia.

– Kokoaikaisen työntekijän reaaliansiot supistuvat inflaation vuoksi, Lehto sanoo.

Inflaation PT ennakoi vauhdittuvan 3,2 prosenttiin tämän vuoden 2,9 prosentista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    6. 6

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    7. 7

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    8. 8

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    9. 9

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää