Kiistelty solidaarisuusvero on yksi uudistuksista, jotka hallitus hyväksyi kehysriihessään. Vero herätti ennakkoon eripuraa siitä, kertyykö siitä valtion kassaan rahaa vai pelkkää symboliikkaa. Uusi vero kohdistuu yli 100 000 euron vuositulot tienaaviin kansalaisiin, ja heitä on Suomessa rajallinen määrä.
Solidaarisuusveron läpimenoa lienee edesauttanut se, että veron on tarkoitus olla väliaikainen.
Mutta kun vero on kerran asetettu, raaskitaanko siitä enää luopua, vai jääkö vero pysyväksi? Se ei olisi ainutkertaista Suomen historiassa.
Esimerkiksi nykyiset autovero ja ajoneuvovero ovat alunperin väliaikaisia veroja. Ne ovat täysissä voimissaan tänä päivänä.
Autovero astui ensi kerran voimaan vuonna 1958 yhden vuoden väliaikaisena verona. Kun eduskunta silloin hyväksyi lain, se ilmoitti Autoliiton mukaan "edellyttävänsä, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva".
Verosta oli tarkoitus pyrkiä luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden. Autoveron kantoa kuitenkin jatkettiin pätkä pätkältä, kunnes siitä tuli pysyvä 1960-luvun lopulla, kertoo Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen.
Myös ajoneuvovero on soljunut autoilijoiden arkeen pikku hiljaa. Niemisen mukaan vuonna 1976 ajoneuvoveroa maksettiin niin sanottuna tarraverona. Sen jälkeen vero jäi pois käytöstä, kunnes vanha konsti keksittiin uudelleen lamavuosina. Vuonna 1994 astui voimaan niin sanottu auton käyttömaksu eli ajoneuvovero. Perusteena oli autoveron tuoton alentuminen sen jälkeen, kun uusien autojen autoveroa oli laskettu edellisenä vuonna.
Eurokriisin tuomatkorotukset voivat pysyä
Suomen Yrittäjien veroasiantuntijoiden mukaan yrittäjiin ei ole viime vuosina kohdistunut merkittäviä uusia veroja, jotka olisi ensin asetettu väliaikaisiksi, mutta muutettu sitten pysyviksi.
– En muista, että sellaisia olisi ollut, sanoo Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Laura Kurki.
Kurjen mukaan asiaan on vaikuttanut valtiosääntöoikeudellinen muutos muutos 1990-luvun alussa. Ennen vuoden 1992 syyskuuta voimassa ollut valtiosääntö kannusti säätämään uuden veron aluksi väliaikaiseksi, koska yksivuotisen verolain säätämiseen riitti yli 50 prosentin äänten enemmistö eduskunnassa. Jos verosta haluttiin pysyvä, tarvittiin 2/3-enemmistö.
Silloisen muutoksen tavoitteena oli, etteivät säätämisjärjestykseen liittyvät näkökohdat enää vaikuttaisi siihen, säädetäänkö jokin uusi verolaki pysyvänä vai yksivuotisena.
Myös Veronmaksajain keskusliiton pääekonomistin Minna Punakallion mukaan väliaikaiseksi säädetyt verot ovat olleet hyvin harvinaisia viime vuosina.
– Toisaalta Kreikassa, Espanjassa ja joissakin muissa Euroopan maissa on viime vuosina käytetty väliaikaista tuloveronkiristystä säästötalkoissa yhtensä keinona, Punakallio sanoo.
Punakallion mukaan kiristykset ovat lähtökohtaisesti vain määräaikaisia, mutta riskinä voi olla kiristysten jääminen pysyviksi.
Säilyykösolidaarisuusvero?
Helsingin yliopiston taloushistorian professori Sakari Heikkisen mukaan vielä ei pysty arvioimaan, voisiko solidaarisuusverosta tulla pysyvä.
– Onhan julkisuudessa esitetty aika selkeä tavoite, että se olisi väliaikainen, Heikkinen sanoo.
Aikaisemmin verotuksessa on kuitenkin yleensä "poljettu yhteen suuntaan".
– Verotushistoriassa uuden veron säätäminen on ollut aika paljon helpompaa kuin veron poistaminen. Lisäeuroille on aina löytynyt käyttöä. Mutta varmasti niitäkin veroja on, joita on myöhemmin poistettu.
Heikkisen mukaan historiassa uusia veroja on usein asetettu suurissa murrosvaiheissa, kun rahaa on todella tarvittu.
Ensimmäisen maailmansodan ja Suomen itsenäistymisen jälkeen asetettiin tulovero. Toisen maailmansodan aikana otettiin käyttöön arvonlisäveron edeltäjä liikevaihtovero. Se muuttui arvonlisäveroksi vuonna 1994.
– Näissä tilanteissa on yleensä haalittu kaikki mahdollinen, mitä on keksitty. Tulitikkuvero, tupakkavero, kaikkea tällaista, Heikkinen luettelee.
