Ilmarisen Sailas pahoittelee: En tiedä meidän tehneen asiassa mitään väärää

Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas pahoittelee, että Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokaupat ovat aiheuttaneet mielipahaa. Aiemmin tänään kohua pahoitteli myös Vehviläinen.

9.3.2012 17:49 | Päivitetty 9.3.2012 17:52

Sailas haluaa, että asia selvitetään nyt perin juurin myös poliisin toimesta.

– En tiedä itseni, Ilmarisen tai Finnairin tehneen asiassa mitään väärää, Sailas sanoo tiedotteessa.

Vehviläisen ja Ilmarisen asuntokaupoista noussut kohu on ikävä tahra Finnairin ja Ilmarisen maineessa. Sailas katsookin tiedotteessa, että on myös Ilmarisen kannalta hyvä, että asia pengotaan pohjamutia myöten.

– Olen pahoillani kaikesta siitä mielipahasta, jota asian pitkittyminen on aiheuttanut asiakkaidemme ja henkilöstömme parissa. Luonnollisesti autamme poliisia kaikin tavoin ja teemme kaikkemme, jotta asia saadaan käsiteltyä nopeasti, tiedote jatkuu.

Toimitusjohtaja Sailas sanoo, ettei ole itse osallistunut asuntokaupan eikä Finnairin toimitalohankkeen valmisteluun tai päätöksentekoon millään tavalla. Sijoitusmielessä molemmat täyttävät Ilmarisen tuotto- ja riskivaatimukset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?