Nokia Siemens ulkoistaa Suomessa 240 työntekijää Tiedolle

Julkaistu:

Toimintaansa tehostava verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks ulkoistaa Suomessa 240 työntekijää Tiedolle. Työpaikat sijaitsevat Tampereella ja Espoossa.


Verkkoyhtiö Nokia Siemens Networks ulkoistaa tietotekniikan palveluyhtiö Tiedolle osan matkapuhelinverkkojen verkonhallinnasta ja tilaajatietojen hallinnan järjestelmäylläpidosta, teknisestä tuesta ja tuotekehityksestä.

Ulkoistuksen myötä noin 240 henkilöä, pääosin tuotekehityksestä Tampereella ja Espoossa siirtyy Tiedon palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Järjestely vahvistaa Tiedon mukaan sen asemaa sekä tuotekehitys- että IT-palvelujen ulkoistusten toimittajana.

– Nokia Siemens Networks ja Tieto ovat pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Nyt suunniteltu ulkoistus tukee marraskuussa julkaisemaamme strategiaa keskittyä liiketoiminnan avainalueille ja lisätä tehokkuutta, sanoo Nokia Siemens Networksin Suomen maajohtaja Pekka Soini tiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tietoon siirtyvät Nokia Siemens Networksin henkilöt ovat asiantuntijoita, joiden kokemus hajautetun ja ketterän tuotekehityksen, ohjelmistoarkkitehtuurin ja projektihallinnan alueilla vahvistaa tuotekehitysosaamistamme entisestään, sanoo Tiedon Tuotekehitysratkaisut-alueesta vastaava johtaja Ari Vanhanen.

NSN:n tavoitteena on vähentää vuosittaisia kulujaan yhdellä miljardilla dollarilla. Marraskuussa yhtiö ilmoitti aikovansa vähentää maailmanlaajuisesti 17000 työpaikkaa eli 23 prosenttia henkilöstöstään.

Nyt ilmoitetun ulkoistuksen toteutuminen edellyttää Suomen kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Sopimuksen arvioidaan astuvan voimaan ensi kuun alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    8. 8

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää