Energiateollisuus vastustaa vihreiden turveveron korotusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Energiateollisuus vastustaa vihreiden esitystä turveveron korotusta. ET:n mukaan vero vaarantaisi tavoitteen nostaa uusiutuvan energian osuus Suomessa 20 prosenttiin. Yle kertoi aiemmin tänään, että vihreät esittää turveveron kiristystä hallituksen kehysriihessä.


Energia-alan etujärjestö Energiateollisuus (ET) vastustaa vihreiden esitystä energiaturpeen verotuksen kiristämisestä. ET:n mukaan vaarantaisi tavoitteen nostaa uusiutuvan energian osuus Suomessa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä.

– Turve voisi hyvin olla osana Suomen energiajärjestelmää vielä useita vuosikymmeniä. Puolessa Suomen maakunnista turve on tärkein kaukolämmityksen polttoaine. Yli miljoona suomalaista asuu taloissa, joiden kaukolämmön tuotantoon on käytetty turvetta, ET sanoo tiedotteessa.

Yle kertoi aiemmin tänään, että vihreät aikoo esittää kehysriihessä veronkorotuksia turpeelle. Ylen mukaan ympäristöministeri Ville Niinistö arvioi, että turpeen energiakäyttö voi tulla kannattamattomaksi jo kymmenessä vuodessa. Niinistö mukaan kehysriihessä pitäisi sopia turpeen veronkorotuksista, Yle kertoo.

Niinistö on aiemmin sanonut, että energiaturpeen tuotanto voitaisiin ajaa alas 20 vuodessa. Nyt hän pohtii jo tahdin kiihdyttämistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kyllä se voidaan haluttaessa tehdä nopeamminkin jo sen takia, että jos turpeen energiakustannukset kasvavat voimakkaasti, niin silloin se ei ole taloudellisesti kannattavaa edes kymmenen vuoden päästä. Turpeesta pitäisi luopua hyvän sään aikana, Niinistö sanoo Ylelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      Suomalaisyhtiöt puuttuvat yhä NGM-pörssistä – ”Ei ole mennyt ihan suunnitellusti”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää