Supo: Suomesta yritetään hankkia ydinaselaitteita – Iran epäiltynä?

Julkaistu: , Päivitetty:

Suojelupoliisi kirjoittaa vuosikertomuksessaan, että omaa ydinasetta kehittelevät valtiot yrittivät hankkia viime vuonna ydinaseohjelmissa käytettäviä laitteita Suomesta. Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan epäiltyjä ei ole oikeastaan kuin Iran.


Suojelupoliisin (Supo) mukaan omaa ydinasetta hamuavat valtiot yrittivät hankkia viime vuonna Suomesta laitteita, joita tarvitaan maiden ydinaseohjelmissa. Supo kirjoittaa vuosikertomuksessaan, että laitteiden hankinta ja todellinen loppukäyttäjä on pyritty häivyttämään monimutkaisilla järjestelyillä.

Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Mika Aaltola sanoo, että epäilyksen alla olevia maita ei ole oikeastaan muita kuin Iran

– Siellähän on ollut suomalaisia laitteita, jotka saattavat olla mihin tahansa teollisuuteen liittyviä komponentteja, jotka ovat muunnettavissa toiseen käyttöön, Aaltola sanoo.

– Minkä tahansa maan tuotteita voidaan käyttää myös ydinohjelmien ja ydinaseohjelmien apuna.

Aaltolan mukaan maailmankaupan suuret virrat vaikeuttavat sen tarkastelua, mitkä laitteet päätyvät todella ydinaseohjelmien käyttöön.

”Mielikuvitus on
rajana”


UPI:n Aaltola sanoo, että Iran on maa, joka pyrkii hankkimaan käyttöönsä uraanin rikastamiseen tarvittavia komponentteja. Hänen mukaansa muita mahdollisia maita, jotka voisivat mahdollisesti hankkia Suomesta laitteita, ovat Pakistan ja Pohjois-Korea.

– Tämän lisäksi arvailut ovat moninaisia.

Supon vuosikertomuksessa vientipyrkimykset eivät rajoitu ydinaseohjelmissa tarvittaviin laitteisiin. Supon mukaan Suomesta pyritään viemään kaksikäyttötuotteita ja aineetonta teknologiaa laittomasti joukkotuhoaseita mahdollisesti kehittäviin maihin. Kaksikäyttötuote on tuote tai palvelu, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastoiminnassa.

– Joukkotuhoaseiden tematiikka on ydinaseitakin laajempi. Kaksoiskäyttöteknologiaa voidaan ajatella käytettävän vaikka kemiallisten aseiden kohdalla, Aaltola sanoo.

– Repertuaari niistä teknologioista on tavattoman laaja, ja vain aseohjelmaa kehittävän valtion mielikuvitus ja innovaatiokyky ovat rajana. Kaikkea voidaan muuntaa tuollaiseen käyttöön.

Aktiivinen ja toimiva
Supo


Aaltolan mukaan Supon tiedustelutoiminnan kohteena on paljastaa tarkoitus laitteiden käytön takana.

– Se intentio pitäisi sieltä saada paljastettua, siihenhän tuossa viitataan, hän sanoo.

Aaltola kertoo, että Iranin ja Pohjois-Korean valtiot omistavat yhtiöitä, jotka tekevät kauppaa esimerkiksi suomalaisten yritysten kanssa.

– Kansainvälinen tiedusteluyhteistyö keskittyy nimenomaan näiden ketjun paljastamiseen, että saataisiin oikea kohde selville, minne tuote on matkalla.

– Vedenpitäviä järjestelmiä ei ole.

Aaltolan mukaan Supon toiminta ei ole mitään ”hiukkasfysiikkaa” vaan perustuu pitkälti kansainväliseen yhteistyöhön.

– Ei tietysti haluta paljastaa keinoja, millä näitä asioita paljastetaan. Toisaalta halutaan luoda kuvaa aktiivisesta ja toimivasta Suposta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    2. 2

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    3. 3

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    4. 4

      Inderes: Länsikuluttajat saattavat jättää Huawein hyllylle Trumpin takia

    5. 5

      Fortum rakentaa Närpiöön ensimmäisen oman tuulivoimapuistonsa Suomessa

    6. 6

      OP: ”Kauppasodan kärjistyminen kiristää Suomen näkymiä muita maita enemmän” – talouskasvu hidastuu vähitellen

    7. 7

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    8. 8

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    9. 9

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    10. 10

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    9. 9

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    10. 10

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    10. 10

      Kolari myöhästytti hakijat pääsykokeesta Oulussa – tuhansilla euroilla valmistautunut Hoger seisoi tunteja ruuhkassa, kunnes tajusi, että ”peli on hävitty”

    11. Näytä lisää