Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Facebookin listautumisesta Zuckerbergille jopa 1,5 miljardin verot

Facebookin pörssilistautuminen lihottaa Yhdysvaltojen verottajan kukkaroa. Sivuston toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin odotetaan maksavan optiovoitoistaan jopa 1,5 miljardin dollarin verot.

4.2.2012 10:59 | Päivitetty 4.2.2012 11:01

Yhteisöpalvelu Facebookin tällä viikolla uutisoitu pörssilistautuminen on nostamassa yhtiön toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin yhdeksi kaikkien aikojen veronmaksajista, Financial Times kertoo.

Verot koituvat Zuckerbergille, jos hän realisoi aikomustensa mukaisesti vuonna 2005 saamansa Facebookin osakeoptiot. Zuckerberg on tekemässä optioilla voittoa noin 4,8 miljardia dollaria eli noin 3,65 miljardia euroa.

Suurin osa Zuckerbergin arviolta noin 22 miljardin dollarin Facebook-omistuksista tekemistä voitoista verotettaisiin pääomaverotuksen mukaan, mutta optiovoitot kuuluvat normaalin tuloverotuksen piiriin.

Optiovoitot tullaankin verottamaan Yhdysvaltojen kovimmalla 35 prosentin tuloverolla, Etelä-Kalifornian yliopiston laskentatoimen apulaisprofessori John Barcal sanoi FT:lle.

Lisäksi Zuckerberg joutuu maksamaan voitoistaan 10 prosenttia Kalifornian osavaltiolle, mutta ne hän voi vähentää liittovaltion verotuksestaan.

Kalifornialaispoliitikot kiistelevätkin jo, mitä Facebookin pörssilistautumisesta osavaltiolle maksettavilla verotuloilla tullaan tekemään.

Facebook ilmoitti pörssilistautumisestaan tällä viikolla, ja listautuminen on tarkoitus toteuttaa loppukeväästä tai alkukesästä.

Yhtiö aikoo kerryttää listautumisannilla noin 5 miljardin dollarin eli noin 3,8 miljardin euron varat. Facebookin pörssiarvon odotetaan asettuvan jopa 100 miljardiin dollariin eli yli 75 miljardiin euroon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?