Vuokrat nousivat viime vuoden loka–joulukuussa Suomessa keskimäärin 2,9 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat vuotta aiemmasta 3,1 prosenttia eli vajaa 40 senttiä neliöltä.
Oulussa vuokrat ovat nousseet suhteellisesti eniten; liki kahdeksan prosenttia. Turussa korotukset ovat olleet noin viiden prosentin suuruisia. Lahdessa vuokrat ovat sen sijaan laskeneet keskimäärin noin kaksi prosenttia.
Pääkaupunkiseudulla vuokrat ovat kuitenkin selvästi korkeammat kuin muualla maassa.
Koko maan vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat keskimäärin 11,25 euroa neliöltä. Pääkaupunkiseudulla ne ovat yli 15 ja Helsingin keskustassa yli 17 euroa neliöltä.
Tilanne korostuu yksiöiden kustannuksissa. Helsingin kantakaupungissa niiden vuokrat ovat liki 23 euroa neliöltä, kun pikkukaupungeista yksiön voi saada alle 10 euron neliövuokralla.
Yksiöiden vuokrat nousevateniten kovan kysynnän vuoksi
Vuokra-asuntoja välittävän ja asuntosijoittamista harjoittavan Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola sanoo tiedotteessa, että vuokramarkkinoilla syväntalvi ei ole ollut aivan yhtä hiljainen kuin tavallisesti.
Hän perustelee tätä sillä, että talouden epävarmuuden vuoksi suurten taloudellisten päätösten välttäminen on lisännyt vuokraamisen kiinnostavuutta hyvätuloistenkin keskuudessa.
Metsolan mielestä varovaisuus näkyy silti myös vuokramarkkinoilla.
– Erityisesti suurten ja kalliiden asuntojen vuokrissa on jopa laskupaineita. Pienten vuokra-asuntojen ylikysyntä sen sijaan on niin kovaa, että niiden vuokrien nousu näyttää jatkuvan nopeana.
Vuokraturva ennakoi, että tänä vuonna yksiöiden vuokrat nousevat kuusi prosenttia. Yhtiön arvio koskee vapaarahoitteisia asuntoja Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Keravalla, Järvenpäässä, Porvoossa, Lahdessa, Turussa, Tampereella ja Oulussa.
Kaksioiden vuokrien Vuokraturva laskee kohoavan tänä vuonna kolme prosenttia ja kolmioiden yhden prosentin. Sitä suurempien asuntojen vuokrat pysyvät ennallaan.