Demareiden vaalitappioputki jatkuu, vaikka pohjimmiltaan tulosta voi pitää myös kohtalaisen hyvänä. Paavo Lipposen edustama euro- ja globalisaatiomyönteinen, suvaitsevainen linja ehdokkaineen voitti vastakkaisia linjauksia edustaneiden Timo Soinin ja Paavo Väyrysen yhteenlasketun ääniosuuden 75 prosentilla 25 vastaan.
Sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen ongelmat eivät rajoitu Suomeen. Ruotsin veljespuolue on myös vajonnut johtajuus- ja uskottavuusongelmiin samalla, kun maan keskustaoikeistohallitus luovii onnistuneesti talouskriisin keskellä. Ruotsin mallia kehuvat jopa Suomen kansallismieliset, vaikka vähemmän selväksi jää, miksi tiukasti euron vanavedessä kulkeva pienvaluutta olisi talouden vakauden kannalta parempi vaihtoehto. Jolla on joka tapauksessa kiinni emälaivassa, vaikka voisikin itse säädellä hinausköyden pituutta. Hinausköyden katkaisu ei myöskään ole pelkästään jollan päätettävissä.
Toimintaympäristö on uusi
Teollistumisen aikakausi oli työväenliikkeen nousun ja suuruuden aikaa. Talouksien kehittyessä sosiaalidemokraattinen liike on saavuttanut jo valtaosan tavoitteistaan. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen on oikeutettu äänestämään vapaissa vaaleissa, ja valtaosa työssä käyvistä nauttii kahdeksan tunnin työaikaa, palkallista vuosilomaa ja kattavaa terveydenhoitoa.
Päättyvää presidenttikautta voikin pitää Sdp:n tavoitteiden kulminoitumisena. Demaripresidenttien yhteensä viidennellä perättäisellä virkakaudella valtaosa toimeenpanovallasta siirrettiin parlamentaarisin perustein valittavalle pääministerille. Samalla demarien presidenttikausi myös päättyi.
Puolueen alkuperäisten tavoitteiden saavuttamisesta huolimatta on maailma on kuitenkin kaukana sosiaalidemokraattisista ihanteista. Kahdeksan tunnin työaika ja vuosiloma eivät koske nopeasti yleistyviä pätkätyösuhteita tai työmarkkinoilta ulos hinnoiteltuja, matalamman tuottavuustason työntekijöitä. Julkinen terveydenhuolto puolestaan on niin kehittynyt, että kynnelle kykenevät turvautuvat yksityisiin palveluihin. Edes peruskoululaitos ei takaa kaikille johtotason töitä, vaan hyvien virkojen rima on noussut aikaisemmasta.
Jotain siis tarttis edelleenkin tehrä, saattaisi muuan Suomen demarien aiemmista huippunimistä fundeerata.
Sosiaalidemokratian perusta ja liikkeen alkutaival olivat kamppailua työväestön oikeuksista. Vastustajakin oli, ainakin Karl Marxin mukaan, selvä. Työntekijöiden piti vaatia pääoman edustajilta osa työpanoksen hyödystä itselleen. Osa sosialistisesta liikkeestä halusi muuttaa tilanteen aseellisesti, osa demokratian keinoin.
Historia kertoo tuloksen, Ruotsin työväenluokka on tänään selvästi vauraampaa kuin vallankumousta kokeilleen Venäjän. Vielä 1910-luvulla Tukholmassa nähtiin nälkämellakoita, ja 30-luvun laman aikaan aseellista vallankuomusta tavoiteltiin useilla tahoilla. Kuten Suomessa, myös äärioikeisto liikehti, Saksan ja Italian esimerkkien kannustamana. Demarit hakivat tavoitteitaan pääosin kansallisella tasolla ja valtiollisen päätöksenteon kautta, mikä sopi hyvin myös sodan jälkeiseen tiukan säännöstelytalouden maailmaan.
Nykymaailmassa talouden kansainvälistyminen ja yritysten kasvu yli valtakuntien rajojen heikentävät valtioiden mahdollisuuksia puuttua niiden toimintaan. Yritykset liikkuvat markkinoiden perässä, ja tuottavat siellä missä se on kokonaiskustannuksin mitattuna edullisinta. Valtiot voivat ohjata niiden päätöksiä ainoastaan epäsuorasti, kansallisen tason päätöksillä esimerkiksi työpaikkojen tukemisesta, verotuksesta tai vaikkapa työajoista. Näiden perusteella yritykset päättävät, missä toimivat ja luovat työpaikkoja. Sosiaalidemokraatit eivät näytä täysin ymmärtäneen tämän muutoksen merkitystä.
Taannoin demarit, tosin oppositioasemasta, riensivät vaatimaan valtion toimia työllisyyden turvaamiseksi Stora Enson ilmoitettua Kemijärven tuotantolaitoksen sulkemisesta. Päätöksen liiketaloudellisia perusteita vähäteltiin, ja yhtiötä moitittiin voiton tavoittelusta ikään kuin se ei olisi yhtiön päätehtävä.
Puolue, ja valtio, osoittautuivat voimattomiksi suojaamaan työvoimaa pääoman mellastukselta, ja jytkähti näkösälle seuraavissa eduskuntavaaleissa.
Työnantajan etu on myös työntekijän etu – ja päin vastoin
Sosiaalidemokraattisen liikkeen paluu yhteiskuntaa rakentavien voimien joukkoon edellyttää, että liike päivittää toimintaperusteitaan. Videopelitermein ilmaistuna se on edennyt kansallisen tason päätöksenteosta kansainvälistyvään talouteen ja yhteiskuntaan, jossa vastukset ja haasteet poikkeavat entisestä.
Työntekijäpuolen etu vaatii nykyisellään yhteisymmärrystä työnantajan kanssa siitä, miten toiminnan jatkuminen voidaan parhaiten turvata. Eivät yrityksetkään huvikseen toimintojaan lakkauta tai siirrä. Jokainen toiminnan muutos tai siirto aiheuttaa entisiä pulmia ratkaistessaan tukun uusia, kuten itäiseen Eurooppaan investoineet yritykset ovat jo saaneet havaita.
Saksasta mallia, jälleen kerran
Työväenliikkeen tulevaisuuden toimintamallia tarjoaa, jälleen kerran, teollistumisen ja sosiaalisen lainsäädännön edelläkävijän Saksa. Sen vienti ja talous ovat pärjänneet kohtalaisesti myös talouden kriisissä. Saksan teollisuus havaitsi jo 2000-luvun alkuvuosina tarvitsevansa uusia toimintatapoja sen naapurimaiden saadessa euron tuomia helpotuksia esimerkiksi korkotasoonsa.
Saksassa toteutettiin laaja työelämän rakenteita uudistanut, ja päätöksen tekoa yritystasolle siirtänyt ohjelma, jonka symboliksi nousi maan autoteollisuus. Mahtiliitto IG Metalli suostui palkankorotusten lykkäämiseen välttääkseen autoalan tuotannon siirtymistä Tšekkiin ja Unkariin. Korotuksia sidottiin palkkaa maksavien yritysten tuloksiin, ja niistä sopimista ohjattiin yritystasolle, yrityksen johdon ja työntekijöiden yhdessä sovittavaksi.
Vastaavanlainen toimenpideohjelma ja sen toteuttaminen toisi Suomenkin sosiaalidemokraateille kaksinkertaisen hyödyn. Yhtäältä se helpottaisi työpaikkojen säilyttämistä Suomessa ja purkaisi säännöstely- ja devalvaatiotalouden aikaisia, markkinataloudessa kestämättömiä saavutettuja etuja. Samalla demarien merkitys työväenluokan edustajana palaisi.
Raja toimihenkilöpuolue kokoomuksen ja Sdp:n tavoitteiden välillä madaltuisi ja kukaties tuotantopuolen rautakouratkin alkaisivat vähitellen hyväksyä hallinnon kravattikaulat mukaan pyrkimään yhteisiin tavoitteisiin ja yrityksen toiminnan edistämiseen. Japanin nousu ydinpommituksen tuhkasta 1980-luvun vientijyräksi perustui paljolti juuri siihen, että yritysten johto ja työntekijät pyrkivät yhteistoimin turvaamaan toiminnan kannattavuuden ja koko yhtiön työpaikat.
Suomalaisten kyvystä unohtaa keskinäiset kärhämät ja pyrkiä yhdessä parempaan kertoo puolestaan talvisota: erään muistelman mukaan entiset punakaartilaisetkin olivat tyytyväisiä, kun "vanha päälahtari" Carl Gustaf Emil Mannerheim oli vielä voimissaan, kun ryssä tuli silmille.
Ehkä pahin SAK-änkyräkin alkaa olla kypsä hyväksymään yritysten kannattavuuden ja työllistämisedellytykset omia palkankorotuksiaan tärkeämmiksi tavoitteiksi. Tämän muutoksen ajaminen antaisi Sdp:lle myös keinon katkaista kannatuksensa valuminen poliittisen kentän äärilaidoille.
