Soros varoittaa ”pahuuden ajasta” - mellakoita ja talousromahdus - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Soros varoittaa ”pahuuden ajasta” – mellakoita ja talousromahdus

Suursijoittaja George Soros varoittaa rahoitusjärjestelmän romahduksesta, luokkasodasta ja ”pahuuden” noususta amerikkalaisen Newsweekin haastattelussa.

24.1.2012 20:01 | Päivitetty 24.1.2012 20:19

Sorosin mielestä maailmaa uhkaa yksi sen modernin historian vaarallisimmista ajanjaksoista – ”pahuuden aika”. Euroopalla on edessään ajautuminen kaaokseen, ja Yhdysvaltoihin Soros ennustaa katumellakoita, joiden seurauksena kansalaisten perusoikeuksia supistetaan dramaattisesti.

– Tällaisina aikoina tärkeintä on eloonjäänti, Soros sanoo lehden haastattelussa.

– Tilanne on vakavin ja vaikein, jonka olen kokenut urani aikana. Meillä on edessä erittäin vaikeat ajat, jotka ovat verrattavissa monella tavalla 1930-luvun suureen lamaan.

Soros sanoo, että kehittyneissä maissa on nyt edessään menojen leikkaukset, jotka uhkaavat sysätä talouden stagnaatioon. Hitaan kasvun aika voi Soroksen mukaan kestää vuosikymmenen tai pidempään.

– Parhain skenaario on deflatorinen talousympäristö. Pahin on rahoitusjärjestelmän romahdus, Soros sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?