Lama ajaa kreikkalaiset maalle "viimeiseen puolustuslinjaan"

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaupungit kurjistuvat ja kaupat sulkevat ovensa Kreikassa. Moni pakenee nyt maaseudulle etsimään uutta toimeentuloa perinteisistä elinkeinoista, The New York Times -lehti kertoo.


Velkakriisin riepottelemassa Kreikassa työttömyys on kivunnut 18 prosenttiin – nuorten peräti 35 prosenttiin – mutta yhdellä talouden sektorilla työllisten määrä on noususuunnassa. Maataloudessa työntekijöiden määrä on kasvanut yli 30 000 hengellä 2008–2010 välillä, The New York Times -lehti kertoo.

Uusiksi maatalousyrittäjiksi siirtyneet ovat useimmiten talouden kurjistumista pakoon lähteneitä kaupunkilaisia, eivät siirtotyöläisiä, tuore tutkimus osoittaa. Sen mukaan erityisesti keski-ikäiset 45–65-vuotiaat kreikkalaiset etsivät nyt turvaa ja uutta toimeentuloa maaseudun perinteisistä elinkeinoista.

Osa nuorista kreikkalaisista suuntaa myös meren äärelle kalastajiksi, vanhaan ja arvostettuun ammattiin maassa. Merenkulun oppilaitosten opiskelijamäärät ovat nelinkertaistuneet neljän viime vuoden aikana.

Ilmiö näkyy lehden mukaan myös maatalousoppilaitoksissa, kuten viininviljelys- ja juustonvalmistuskursseilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kreikassa, kuten muuallakin Välimeren maissa, kotitaloudet ovat tyypillisesti investoineet varallisuuttaan kiinteistöihin ja maahan, joita on pidetty muita turvallisempina sijoituskohteina. Jopa pienituloisimmat perheet perivät usein maata ja talon.

Kun talousahdinko kaupungeissa syvenee koko ajan, moni kreikkalainen tukeutuu "viimeiseen puolustuslinjaan" ja pakenee maaseudulle, lehti kirjoitti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    2. 2

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    3. 3

      Punnan syöksy syvenee – jo kolme ministeriä ilmoittanut erostaan

    4. 4

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    5. 5

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    6. 6

      Dieselveron poistamisesta kansalaisaloitteen tehnyt Tuulikki mykistyi ideansa suosiosta: ”Tämä on aivan uskomatonta”

    7. 7

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    8. 8

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    9. 9

      Viking Linen tulos polki paikallaan – kilpailu lisää hintapaineita edelleen

    10. 10

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    3. 3

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    4. 4

      Onko dieselin aika jo ohi? ”Autojen arvoissa voi tapahtua ikäviä muutoksia”

    5. 5

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    6. 6

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    7. 7

      Kommentti: Yksi kuva kertoo, miksi Italian velka on Suomenkin ongelma

    8. 8

      Danske Bank: Pörssiyhtiöt maksavat ennätysosingot ensi keväänä

    9. 9

      Professori: Dieselin verotusta on uudistettava ennen pitkää

    10. 10

      Jamilla Heiskanen, 24, kokoaa laajaa sijoitussalkkua – näihin hän pistää rahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Tällaisia eläkkeet ovat eri puolilla Suomea – katso, mikä on kuntasi keskieläke

    3. 3

      Juha ei ollut uskoa silmiään kun ajoi huoltoasemalle Kirkkonummella – bensan ja dieselin hinnassa näkyy nyt harvinainen ilmiö

    4. 4

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    5. 5

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    6. 6

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    7. 7

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    8. 8

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    9. 9

      Hommia tarjolla heti ilman koulutusta – muuttaisitko 517 kilometrin päähän saadaksesi töitä?

    10. 10

      Halkaisiko räjäytystyö uuden talon rungon? Osakkeenomistajat vaativat rakennuttajalta reiluja korvauksia

    11. Näytä lisää