Sarkozy: Ranska mukaan rahoitusmarkkinaveroon vaikka yksin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Sarkozy: Ranska mukaan rahoitusmarkkinaveroon vaikka yksin

Ranska haluaa saada osakekaupat ja velkakirjakaupat veronalaisiksi pikimmiten. Se onkin valmis säätämään ns. Tobinin veron vaikka yksin mallina muille, maan presidentti Nicolas Sarkozy sanoo. Vero tullee voimaan Ranskassa jo tänä vuonna.

7.1.2012 11:10 | Päivitetty 7.1.2012 16:43

Ranska jatkaa rahoitusmarkkinaveron eli ns. Tobinin veron puolesta liputtamista. Maa sanoo nyt olevansa valmis säätämään sen vaikka yksin malliksi muille, jos ratkaisua neuvotteluissa ei synny.

– Se, että rahoituskaupankäynti on ainoa kaupankäynnin muoto, joka on kaiken verotuksen ulkopuolella, on mahdotonta hyväksyä, Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy sanoi perjantaina Pariisissa.

– Emme aio odottaa kaikkien muiden olevan kanssamme yhtä mieltä. Säädämme rahoitusmarkkinaveron, sillä uskomme siihen. Euroalueen on näytettävä esimerkkiä, Sarkozy jatkoi.

Ranska aikoo saada veron nopeasti voimaan. Sarkozyn neuvonantaja Henri Guaino sanoi, että Ranska tekee asiassa päätöksen ennen tammikuun loppua näyttääkseen mallia koko Euroopalle. Hänen mukaansa olisi tärkeää saada Saksa hankkeeseen mukaan.

– Toivoisin, että voimme edetä verossa Saksan kanssa. Jatkamme asiasta keskustelua tulevina päivinä ja viikkoina, mutta Ranska on valmis näyttämään tässä asiassa esimerkkiä ja toivoo tuovansa muita mukanaan, Guaino sanoi.

Ranskan valtiovarainministeri Francois Baroin sanoi, että vero on tarkoitus saada voimaan jo tämän vuoden aikana. Hänen mukaansa rahoitusalan on kannettava osansa talouskriisin kustannuksista.

– Haluamme edetä nopeasti. Rahoitusmarkkinavero näkee päivänvalon vuoden 2012 kuluessa, Baroin sanoi.

Vero on saanut taakseen laihaa tukea Euroopassa eikä juurikaan tukea sen ulkopuolella. Eurooppalaiset rahoituslaitokset ovat muistuttaneet, että ne olisivat eriarvoisessa asemassa muihin verrattuna, jos vero säädettäisiin vain Euroopassa.

Saksa on sanonut kannattavansa veroa varauksin, mutta se haluaa veron tulevan voimaan koko Euroopan unionin alueella. Maan liittokansleri Angela Merkelin tiedottajan Steffen Seibertin mukaan Saksa selvittää nyt, voitaisiinko vero saattaa voimaan koko EU:ssa.

– On hallituksen avoin tavoite, että rahoitusmarkkinavero saataisiin voimaan EU:ssa, Seibert sanoi.

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi viime kuussa, että jos EU:n laajuinen vero osoittautuu liian kovaksi tavoitteeksi, euroalueen laajuinen vero olisi hyvä. Jos tämäkin on liian vaativaa, voisivat Saksa ja Ranska Schäublen mukaan saattaa veron voimaan kaksistaan.

Italian pääministeri Mario Monti sanoi, että Rooman kanta veroon on muuttunut Silvio Berlusconin väistyttyä vallasta. Montin mukaan Italia tukee veroa, mutta samalla hän varoitti maita ryhtymästä toimiin yksin.

– Tarvitsemme vahvan eurooppalaisen tavoitteen, jonka eteen teemme kaikki töitä, Monti sanoi tavattuaan Ranskan pääministeri Francois Fillonin Pariisissa.

Tsekin tasavallan pääministeri Petr Necas sen sijaan kaatoi rahoitusmarkkinaveron niskaan kylmää vettä sanoen, että nyt ei tarvita lisää veroja, jotka ovat voimassa vain EU:n alueella.

EU:n komissio hyväksyi muodollisesti suunnitelmat rahoitusmarkkinaverosta viime syyskuussa. Suunnitelmat tarvitsevat kuitenkin toteutuakseen yksimielisen hyväksynnän EU:n jäsenmailta. Rahoitusmarkkinavero toisi osake- ja joukkovelkakirjojen kauppoihin 0,1 prosentin veron ja johdannaiskauppaan 0,01 prosentin veron.

Veron toteutuminen EU:n laajuisesti näyttää toistaiseksi kuitenkin epävarmalta. Esimerkiksi Britannia on sanonut, että se hyväksyy vain veron, joka säädetään maailmanlaajuisesti. Pankkien mielestä vero on hölynpölyä. 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?