Kreikka uhkaa erota eurosta jos se ei saa uutta tukipakettia - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Kreikka: Jos emme saa lisää rahaa, eroamme eurosta

Kreikan täytyy ehkä erota euroalueesta, jos se ei onnistu turvaamaan toista, 130 miljardin euron tukipakettia Euroopan Unionilta, Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä ja yksityisiltä sijoittajilta, varoittaa maan hallituksen tiedottaja Pantelis Kapsis Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan.

3.1.2012 16:35 | Päivitetty 3.1.2012 16:41

Tukipaketti hyväksyttiin periaatteellisella tasolla lokakuussa. Ehtona oli, että Kreikka ryhtyy lisätoimenpiteisiin budjettivajeen kutistamiseksi ja talouden rakenteiden uudistamiseksi.

Kreikka on tehnyt lisää veronkiristyksiä ja leikkauksia uuteen budjettiinsa. Toisaalta maan valtiovarainministeri on varoittanut, ettei maa enää tämän jälkeen kestä uusia veronkiristyksiä, vaikka sen täytyykin säästää.

Kansalaiset ovat vastustaneet tiukkaa budjettia. Lääkärit ja farmaseutit lakkoilivat maanantaina vuoden ensimmäisessä lakossa. Valtion sairaaloiden lääkärit ovat sanoneet hoitavansa ainoastaan hätätapauksia torstaihin saakka protestina hallituksen toimille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?