Töppäsitkö pikkujouluissa? Näin siitä selvitään

Julkaistu: , Päivitetty:

Jos juhliminen karkasikin käsistä, ei hätää. Työyhteisö pääsee sen yli, kun asia vain uskalletaan ottaa esille. Arkailulla voi pidemmän päälle olla repivät seuraukset.


Vessaan sammuminen, tulipalot ja väärät hälytykset ovat kesyä kamaa. Erään suomalaisen yrityksen pikkujouluissa mies hakkasi työkaverinsa sairaalakuntoon. Yhdessä työporukka syytti vammoista onnettomuutta. Pahoinpidelty jäi sairauslomalle paitsi ruhjeidensa, myös häpeän vuoksi.

Toisen firman perinteisiin kuului nyrkkitappelu pikkujouluristeilyllä. Kahden työntekijän vuotuisiin otteluihin suhtauduttiin pitkään väistämättömyytenä. Lopulta kaksikko sai risteilynpituisen jäähyn.

Myös pikkujouluissa annettu sanallinen palaute voi pilata työpaikan hengen, sanoo psykologi Mikael Saarinen koulutuspalveluja tarjoavasta Sensitivasta. Riita kahden ihmisen välillä saattaa jakaa koko työyhteisön vuosikausiksi niin, että saman pöydän ääressä kokoustaminen käy vaikeaksi.

Alennustila käsittelyyn
kainostelematta


Alkoholi ja patoutuneet tunteet ruokkivat draamaa. Hellyyden tai arvostuksen puute purkautuu pikkujouluissa joko rakkautena tai vihana. Ylilyöntejä tapahtuu sitä vähemmän, mitä paremmin tunteet ovat tasapainossa. Kun asiat on käsitelty ja henkilökemiat kohdallaan, tappeluita ei tule.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pikkujouluissa esiin kumpuava kauna tai hellyyden kaipuu haastaa koko työyhteisön. Ratkaisevaa on usein esimiehen kiinnostus ja kyvykkyys hoitaa tilanne. Osallisilta on hyvä kysyä, mistä oli kyse, ja mitä nämä aikovat asian suhteen tehdä.

– Pitää vaan sietää vaivaantuneisuutta, kun aikuiset käyttäytyvät kuin teini-ikäiset, Saarinen sanoo.

Kun kaikki ovat kiusaantuneita, tapahtunut on helppo vain sivuuttaa. Saarisen mukaan esimiehen tehtäviin kuuluu myös pikkujoulujen johtaminen. Paitsi että tilanteet ovat kiusallisia, ne vievät huomion ja tarmon pois töistä. Lisäksi välinpitämättömyys lähettää vaarallisen viestin.

– Kun päästetään läpi pieniä asioita, ihmiset johtavat siitä sääntöjä muihinkin toimintoihin. ”Jos tällaisia asioita ei käsitellä, ehkä sitten ei työasioitakaan käsitellä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ehkä seuraamuksia ei tule, vaikka kassasta häviäisi vähän rahaa.

Kerta vuodessa
ei riitä
 

– Onnistuneet pikkujoulut ovat varsinainen boosteri yrityksille, Saarinen sanoo.

– Mutta se ei saisi jäädä siihen, että kerran vuodessa on pikkujoulut ja kesäjuhlat.

Iloa ja tyytyväisyyttä luovia asioita pitäisi syntyä päivittäin ja viikoittain. Miellyttävä olotila ja myönteiset tunteet auttavat elimistöä toipumaan stressistä ja toimimaan tehokkaasti.

Tiukkaan asiallisuuteen pyrkivä johtamistapa kääntyy tavoitteitaan vastaan. Tutkimus osoittaa, ettei pyrkimys neutraaliuteen lisää tehokkuutta, vaan johtaa tunteiden tukahduttamiseen. Se lisää stressiä, uupumusta ja tartuntatautien riskiä ja jopa lyhentää elinikää.

Myönteisen ilmapiirin luominen ei ole vain johdon tehtävä. Saarinen kehottaa jokaista miettimään, millä jalalla astuu työpaikan ovesta sisään. Ihmiset ovat herkkiä lukemaan toistensa tunteita, mutta huonoja arvioimaan ja tulkitsemaan niitä.

Saarinen kiittelee englantilaista työkulttuuria, jossa työporukat lähtevät säännöllisesti yhdessä lasilliselle. Jos pikkujoulut ovat ainoa tilaisuus päästä pomojen puheille, sanottava voi saada tarpeettoman kärkevän muodon.

Työpaikkako muka
rationaalisuuden saareke


Saarisen mielestä pikkujouluhurjasteluun pitäisi suhteutua leppoisammin.

Monen elämä on niin työkeskeistä, ettei ihmisten tapaamiselle muualla juuri jää aikaa. Työpaikoilla solmitaan suuri osa aikuisiän ihmissuhteista, ja niillä toistuvat samat asiat kuin muuallakin elämässä.

– Ikään kuin viettielämän voisi kytkeä pois, kun menee töihin.

– Hurskastelun voisi jättää pois.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    2. 2

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    4. 4

      Joulupostimerkin hinta melkein kaksinkertaistui 10 vuodessa – Postijohtaja: ”Sähköposti on halvin tapa lähettää joulukortti”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    6. 6

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    7. 7

      Luke: Tällaiset ovat Suomen lähivuosien hiilinielut – Luonnonsuojeluliitto suhtautuu epäilevästi

    8. 8

      Aktia: Suomen talous heikkeni syksyllä – ennuste huononi selvästi

    9. 9

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    10. 10

      Amazon perustaa datakeskusalueen Ruotsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Carunan toimitusjohtaja tuskastui puheisiin sähkönsiirrosta – vertaa kossupullon hakuun Alkosta

    3. 3

      Ruotsin finanssivalvoja lyttäsi suomalaisten velanmaksun – Lukijat: Tämän vuoksi asuntolaina kannattaa maksaa pois

    4. 4

      Jarin ja Arin jätti­rekka Kenworth VW900A sai kylkiinsä 10 800 valoa – yli 20 vuotta vanha ilmiö Suomeen

    5. 5

      Puolustus­voimat ostaa uusia koti­maisia kenttä­radioita

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Talous- ja sijoitusnäkymät ovat kymmeneen vuoteen kehnoimmat

    7. 7

      Verkkojätti Amazon piti ison tiedotustilaisuuden Tukholmassa – kertoi datakeskushankkeesta

    8. 8

      1,4 miljardin investointi Aasiaan on Nesteen historian suurin – ”Tulemme olemaan se, joka johtaa muutosta”

    9. 9

      Eikö veronpalautus tullut tilille? Verottaja: 22 000 suomalaista sai rahat vasta iltapäivällä

    10. 10

      Kaikkien aikojen suurimmat veronpalautukset pamahtivat tileille – katso tästä miten suomalaiset maksavat veronsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 3 euron kulutuksesta 95 euron lasku – multialaiselta Matilta paloi käämi, kun sähkö­yhtiö muisti kirjeellä

    2. 2

      Veikon Koneen asiakkaat eivät ole saaneet tavaroitaan ja epäilevät konkurssia – toimitusjohtaja kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Kuntotarkastaja vaikeni omakotitalon mittavista tuhoista – pariskunta luuli selviävänsä pelkällä pintaremontilla

    4. 4

      5 vuotta Caruna-kohuja – Näin vastaavat poliitikot: ”Vuosituhannen munaus”

    5. 5

      Kerrostalon asukkaat ärtyivät putoileviin biljardipalloihin ja jukeboxiin – ravintolan häätämisestä tulikin roima lasku

    6. 6

      Tavalliset suomalaiset kertoivat, mihin veronpalautusrahat uppoavat – espoolaiselle Markukselle kilahtaa kunnon potti

    7. 7

      HS: Ruotsin pankkivalvoja lyttää suomalaisten lainanmaksun: ”Taloudellisesta näkökulmasta se ei ehkä ole järkevää”

    8. 8

      Tonttivuokran korotus 11-kertaiseksi koettelee tamperelaisen kerrostalon asukkaita – ”Joudunko vastedes jättämään päivän puuroannoksen syömättä?”

    9. 9

      Perinteiset veron­palautukset tulivat viimeistä kertaa – asian­tuntija kertoo, mitä rahalla kannattaa tehdä

    10. 10

      Tilasto: Näin paljon sähkön siirtohinta on kallistunut sinun alueellasi – jopa 183 prosentin hinnannousu

    11. Näytä lisää