RAY tyrmää kritiikin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Pelimonopoli sättii mediaa: "Toiminta pelittää mainiosti"

Julkaistu: 23.11.2011 12:19, Päivitetty 23.11.2011 12:19

Raha-automaattiyhdistys (RAY) tyrmää tuoreessa uutiskirjeessään kasan itseensä kohdistunutta kritiikkiä. Moitteita saavat muun muassa toimittajat.

Uhkapelimonopoli RAY arvostelee tuoreessa uutiskirjeessään voimakkain sanoin itseensä kohdistunutta uutisointia.

Peliyhtiön mukaan lehtiä ja netin keskusteluja seuraava on saattanut erehtyä luulemaan, että "EU murskaa kohta pelimonopolit", "RAY:n johto istuu kohta vankilassa" ja että "RAY:n pelejä ei kukaan pelaa".

Pelimonopolin mukaan tällaiset tiedot eivät kuitenkaan pidä kuitenkaan paikkaansa. RAY:n mukaan todellisuudessa toiminta "toiminta pelittää muutoinkin mainiosti".

Esimerkiksi EU sallii yhä Suomen tavan järjestää rahapelitoimintaa. RAY myös muistuttaa apulaisvaltakunnansyyttäjän tehneen syyttämättäjättämispäätöksen niin sanotussa vaalirahajupakassa.

Yhtiön mukaan epäilyt pelimonopolin "tyrmäyshäviöstä" voidaankin unohtaa.