HS: Talouskasvu loppuu jo ennen vuodenvaihdetta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

HS: Talouskasvu loppuu jo ennen vuodenvaihdetta

Suomen talouskasvu tippuu nollaan ja kääntyy miinusmerkkiseksi jo tämän vuoden puolella, Helsingin Sanomien haastattelemat talouden asiantuntijat sanovat. Syitä hätäilyyn ei heidän mukaansa kuitenkaan ole.

11.11.2011 7:26 | Päivitetty 11.11.2011 8:28

Talouden kasvu kääntyy Suomessa miinukselle jo ennen vuodenvaihdetta, asiantuntijat sanovat Helsingin Sanomille. HS:n haastattelemista asiantuntijoista Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman ja Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm ennustavat talouden notkahdusta.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas sekä Ruotsin Konjunkturinstituutin toimitusjohtaja Juhana Vartiainen sen sijaan näkevät tulevan tuovan mukanaan "pienen pientä kasvua".

Euroopan komission ennen Kreikan ja Italian kriisien eskaloitumista laatiman ennusteen mukaan Suomen talous kasvaisi ensi vuonna 1,4 prosenttia. Pasi Holm muistuttaa, että Suomen hallitusohjelma perustuu 2,5–3,0 prosentin kasvuun, mikä ei nyt tule toteutumaan. Holm ennustaa jopa 1,5 prosentin miinusmerkkistä talouskasvua.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan heitä kirvestä kaivoon. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan kevään kehysriihi on oikea paikka arvioida mahdollisia lisätoimia. Asiantuntijat odottavat hallitukselta merkittäviä toimia, mutta Korkmankin laittaa jäitä hattuun sanomalla, että Suomi "ei ole jäniksen selässä."

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?