EU kääntyy Norjan öljyrahaston puoleen - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Mitä jos Norjan öljyrahasto auttaisi Eurooppaa?

EU-johtajat ovat keskustelleet, voisiko Norjan öljyrahasto tukea velkaista euroaluetta. Ruotsalaisen Dagens Industri -lehden mukaan asiasta ovat kertoneet kolme norjalaislehteä ja uutistoimisto NTB. "Tappion riski on suuri", kommentoi norjalainen talousprofessori ajatusta.

24.10.2011 13:06 | Päivitetty 24.10.2011 14:01

– Sekä öljyrahasto että kiinalaiset ovat kiinnostuneet keskustelusta, kenellä on voimavaroja tukea velkakriisissä painiskelevaa Eurooppaa, Ruotsin pääministeri on Fredrik Reinfeldt sanoi NTB:n mukaan.

Hänen mukaansa tämä johtaa keskusteluun siitä, kenellä maailmassa on resursseja, Dagens Industri siteeraa NTB:tä.

Norjan valtion öljyrahasto on suunnilleen yhtä suuri kuin Euroopan rahoitusvakausväline ERVV. Öljyrahastossa on noin 388 miljardia euroa, kun pelastusvälineen lainanantokyky on 440 miljardia euroa.

– Norja voisi pelastaa aika paljon, sanoo professori Ola Grytten Norjan kauppakorkeakoulusta.

Hänen mielestään sijoituksen olisi syytä nytkin olla tuottava, mikä vaatii hyviä vakuuksia.

– Tappion riski on suuri, Grytten huomauttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?