Ensi vuonna kunnallisvero nousee joka neljännessä kunnassa, Ylen uutisten tekemä selvitys kertoo.
Suurin osa kunnista aikoo kuitenkin hakea kassaansa täydennystä muita maksuja korottamalla. Ylen kyselyn mukaan kunnallisia maksuja aikoo korottaa peräti puolet kunnista. Mikkeli on esimerkki kunnasta, joka aikoo korottaa kaikkia korotettavissa olevia maksuja.
– Kyllä minun mielestä monella tapaa täytyy kaupungin kassaan kerätä tuloja, Mikkelin kaupunginjohtaja Kimmo Mikander sanoo Ylelle.
Kuntaliiton mukaan valtion ensi vuoden budjetti luo kunnille veronkorotuspaineita, kun se vähentää kuntien tuloja ja lisää niiden menoja.
– Näyttää siltä, että kunnissa otetaan lisää velkaa ja korotuksia siirretään. Oletettavaa on, että jatkossa on tulossa selvästi suurempia veronkorotuksia, Ylen haastattelema Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo.