Steve Jobsin suurin voima oli karisma - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Steve Jobsin suurin voima oli karisma

Steve Jobsin ennenaikainen poismeno on Applelle suuri ongelma – hän on johtanut yhtiötä valtavalla karismalla, eikä sitä voi korvata.

6.10.2011 14:02 | Päivitetty 6.10.2011 14:02

Torstain vastaisena yönä kuollutta Applen perustajaa Steve Jobsia muistetaan kuin valtion päämiestä. Kunnioitustaan osoitti jopa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama.

– Steve oli yksi Amerikan suurimmista innovaattoreista – riittävän uskalias ajattelemaan toisin, riittävän rohkea uskomaan että hän voi muuttaa maailmaa, ja riittävän lahjakas tekemään sen, Obama sanoi.

– Maailma on menettänyt visionäärin. Suurin kunnianosoitus Steven menestykselle saattaa olla se tosiasia, että suuri osa maailmasta sai tiedon hänen poismenostaan laitteesta, jonka hän keksi.

– Steve, kiitos että olit mentorini ja ystäväni, kirjoitti omalla sivullaan Facebookin perustaja Mark Zuckerberg.

– Kiitos siitä, että osoitit miten maailmaa voi muuttaa. Tulen kaipaamaan sinua.

Myös Jobsin rakkaan vihollisen Microsoftin perustaja Bill Gates antoi Twitter-viestissä oman lausuntonsa:

– Maailma saa harvoin nähdä ketään, jolla on yhtä perusteellinen vaikutus kuin hänellä.

Hienoista kunnianosoituksista huolimatta Jobs ei suinkaan ollut aina niin arvostettu kuin tänään.

Jobs ja Wozniakperustivat Applen 1976

Jobs perusti Applen koulukaverinsa Stephen Wozniakin kanssa 1976.

Jobs myi Volkswagen-pakettiautonsa ja Wozniak HP-funktiolaskimensa. Saamillaan rahoilla he alkoivat koota tietokoneita Jobsin vanhempien autotallissa.

Kaverusten ensimmäinen Apple-tietokone vauhditti niin kutsuttujen mikrotietokoneiden vallankumousta. Nyt on jo vaikea muistaa sitä, että 1970-luvulla tietokoneet olivat vielä suuria ja kömpelöitä, ja niitä käytettiin lähinnä yrityksissä.

Pian mikrotietokoneista tuli niin yleisiä, että näitä "henkilökohtaisia tietokoneita" (personal computer) alettiin kutsua yksinkertaisesti tietokoneiksi, ja niitä alettiin hankkia niin koteihin kuin työpaikoillekin.

Jobs ja Wozniak olivat oikeaan aikaan oikeassa paikassa, ja kuudessa vuodessa heidän autotallipajastaan kasvoi yritys, joka mahtui jo Yhdysvaltain viidensadan suurimman yrityksen joukkoon.

Jobs oli hyvin omapäinen, ja se muodostui rasitteeksi valtavaa vauhtia kasvaneelle yritykselle. Applen johtoon palkattiin Pepsi-Colaa johtanut uraohjus John Sculley.

Jobsin piti toimia Applen visionäärinä, mutta hän ei malttanut pitää näppejään poissa muistakaan asioista. Sculleyn ja Applen hallituksen mitta täyttyi, ja Jobs savustettiin 30-vuotiaana yrityksestä 1985.

– Minulla oli vääränlaiset housut johtamaan tätä yhtiötä, Jobs sanoi Macintosh-tietokoneen kehittäjäryhmälle lähtiessään yhtiöstä.

The New York Timesin mukaan Jobs oli paljasjaloin ja pukeutunut sinisiin farkkuihin.

John Sculleyn omakin aika Applella täyttyi kuitenkin pian. Hänen jälkeensä yhtiötä johti hetken aikaa Michael Spindler ennen kuin hallitus 1995 nimitti pääjohtajaksi kovamaineisena saneeraajana tunnetun Gilbert Amelion.

Amelio huomasi, että Apple ei pärjää ilman perustajaansa ja kutsui Jobsin "neuvonantajakseen". Jobs ei ollut sivuraiteilla viihtyvä mies, ja heinäkuussa 1997 hän sai yhtiön hallituksen erottamaan Amelion ja nimittämään itsensä uudelleen pääjohtajaksi.

Jobsin uuden tulemisen myötä Applesta tuli vähitellen tietotekniikkamaailman tärkein yritys, jota koko ala joutui usein lähinnä peesaamaan.

Jobsin karismavakuutti yleisön

Vaikka Steve Jobs oli käyttöliittymien suunnittelun ja markkinoinnin voimahahmo, hänen suurin voimansa oli karisma.

Jobsin tieltä väistynyt Gilbert Amelio kirjoitti potkujensa jälkeen Jobsin olevan "yksi niistä vetovoimaisista ja karismaattisista ihmisistä, jotka valaisevat koko huoneen".

Hänen karismansa oli kuitenkin vielä suurempi, kuten pääsin itse näkemään syyskuussa 1998.

– Hieman lököttäviin farkkuihin ja lenkkitossuihin pukeutunut iloisen näköinen mies astuu lavalle. Yleisö alkaa taputtaa, osa ihmisistä nousee seisomaan. Taputukset yltyvät, ja osa yleisöstä alkaa viheltää ja huudahdella innoissaan. Steve Jobs on palannut, kirjoitin Helsingin Sanomien jutussa.

– Jobs esiintyi parituhatpäiselle yleisölle Pariisin Le Palais des Sports -hallissa kuin hän olisi jutellut lähimmille kavereilleen. Yleisö palkitsi Jobsin taputuksin kaksitoista kertaa.

Vaikka olin käyttänyt Applen tietokoneita Apple II E -mallista (1983) lähtien, en ollut vakuuttunut Applen mahdollisuuksista pärjätä kovassa tietokonekilpailussa.

Jobsin esiintyminen Pariisissa muutti mieleni. Omaa tietään tietotekniikkabisneksessä kulkeneen Applen piti olla erilainen pääjohtajatasosta lähtien ollakseen vakavasti otettava haastaja.

"Jobsin sieluApplen perusta"

Steve Jobsin menetys on Applelle iso ongelma. Yritys ei yritäkään väittää toisin.

– Apple on menettänyt visionäärin ja luovan neron, ja maailma on menettänyt hämmästyttävän ihmisen, yhtiötä johtava Tim Cook luonnehtii.

– Steve jättää taakseen yrityksen, jonka vain hän olisi voinut rakentaa. Hänen sielunsa tulee ikuisesti olemaan Applen perusta.

New York Timesin tietotekniikkatoimittajan John Markoffin mukaan Jobs olisi voinut lainata mottonsa kalifornialaisen vastakulttuurin The Whole Earth Catalog -hakemistojulkaisusta, josta Jobs oli hyvin innostunut nuorena miehenä.

Stanfordin yliopiston promootiossa muutama vuosi sitten Jobs muistutti, miten julkaisu loppuu:

Stay hungry. Stay foolish. (Pysy nälkäisenä. Pysy hölmönä.)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?