Hakkaraisen virka tulee hakuun Suomen Pankissa

Julkaistu:

Suomen Pankin johtokunnan jäsenen virka tulee avoimeksi ensi vuoden helmikuun alussa, kun Pentti Hakkaraisen toinen viisivuotinen toimikausi päättyy. Hakkarainen, 53, kertoi olevansa kiinnostunut jatkokaudesta.


Eduskunnan pankkivaltuusto päättää johtokunnan jäsenen nimityksestä 18. marraskuuta.

Suomen Pankin johtokunta on nykyisin kolmijäseninen. Johtokunnan puheenjohtaja eli Suomen Pankin pääjohtaja on Erkki Liikanen. Johtokunnan kolmas jäsen on Seppo Honkapohja.

Hakkarainen on ollut johtokunnan jäsen vuodesta 2002. Hänen vastuualueenaan ovat rahoitusmarkkinat, rahahuolto, taloushallinto ja riskienvalvonta.

Pääjohtajan toimikausi on seitsemän vuotta ja muiden johtokunnan jäsenten viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita johtokunnan jäseneksi enintään kolmeksi toimikaudeksi.

Pääjohtajaksi voidaan kuitenkin nimittää sama henkilö kahdeksi toimikaudeksi, vaikka hän olisi toiminut aikaisemmin johtokunnan jäsenenä. Erkki Liikasen toinen seitsemän vuoden toimikausi pääjohtajana alkoi heinäkuussa.

Hakkarainen on kiinnostunut kiinnostunut jatkokaudesta johtokunnassa, uutistoimisto Bloomberg kertoo. Ilmoittautuminen virkaan päättyy 24. lokakuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    2. 2

      Posti vähentää Suomesta – PAU: tarjoaa irti­sanotuille samoja töitä Tallinnasta, Viron palkoilla

    3. 3

      Sunny Car Centerin toimitusjohtajan jättipalkankorotuksesta riidellään käräjillä

    4. 4

      Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

    5. 5

      Politiikoilta tyly tuomio Carunan hinnankorotuspuheille: ”Kohtuutonta”, ”puhdasta rahastusta”

    6. 6

      Maatalousministeri sai 116 000 euroa maa­taloustukia – yhteensä tukia maksettiin noin 2 miljardia

    7. 7

      Sähkön siirtohinnat nousivat taas – katso, miten 77 yhtiötä laskuttaa eri puolilla Suomea

    8. 8

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    9. 9

      Soten romuttuminen vei pohjan maakunnille tiloja vuokraavalta sote-yhtiöltä: ”Syksyllä tiedetään, nostetaanko yhtiötä enää ylös”

    10. 10

      Disneyn ja Foxin jättidiili varmistui – Simpsonit ja Avatar muuttavat uuteen kotiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    2. 2

      Taksien jättiselvitys paljastaa uudistuksen voittajat ja häviäjät: Hinnat nousseet ympäri Suomen, Kela-kyydeissä jopa vaaratilanteita

    3. 3

      Posti vähentää Suomesta – PAU: tarjoaa irti­sanotuille samoja töitä Tallinnasta, Viron palkoilla

    4. 4

      Politiikoilta tyly tuomio Carunan hinnankorotuspuheille: ”Kohtuutonta”, ”puhdasta rahastusta”

    5. 5

      Sunny Car Centerin toimitusjohtajan jättipalkankorotuksesta riidellään käräjillä

    6. 6

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    7. 7

      Osuuspankin korttien toiminnassa oli vikaa – maksaminen ja rahan nosto ei onnistunut

    8. 8

      Caruna teki hakemuksen viranomaiselle – pyytää lisää aikaa hinnankorotuksille

    9. 9

      Posti irtisanoo 59 – Tallinnaan syntyy 14 uutta työtä

    10. 10

      Soten romuttuminen vei pohjan maakunnille tiloja vuokraavalta sote-yhtiöltä: ”Syksyllä tiedetään, nostetaanko yhtiötä enää ylös”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Noora Fagerström, 33, hoksasi 7. luokalla, mitä täytyy tehdä – johtaa nyt miljoonabisnestä: ”Enää ei tarvitse miettiä kaupassa, mitä ostaa”

    2. 2

      Rintamamiestalon rakenteista löytyi kosteuspommi – pariskunta vaati 60 000 euron hyvitystä, mutta toisin kävi

    3. 3

      94-vuotias muistisairas rouva joutui pankin kanssa varsinaiseen umpisolmuun – ”Ihan kohtuuton tilanne”

    4. 4

      HS: Kotipizzan uusi pomo maistoi suomalaisten suosikkipizzaa: ”Norjassa sellaista ei söisi kukaan”

    5. 5

      Caruna väläyttää korotuksia sähkön jakeluhintoihin: Meneillään poikkeuksellinen vaihe

    6. 6

      Tuoreet laskelmat kertovat kolmekymppisten koruttoman kohtalon – näin vauvojen vähyys syö tulevat eläkkeet

    7. 7

      Katso itse: Sekoitatko nämä autot toisiinsa? Taksi Helsinki hermostui katukuvaan ilmestyneistä takseista

    8. 8

      Kolmekymppisten eläketilanne näyttää surkealta – Ekonomistit vinkkaavat: Näin varaudut tulevaan rysäykseen

    9. 9

      Synkkä arvio ekonomistilta: Eläkkeiden pienentäminen on hyvin todennäköistä

    10. 10

      Hesburgerin perustaja Heikki Salmela paljastaa karun taustansa – ”Kyllä minun ja vaimoni tarinaa voi jonkinlaisena ihmeenä pitää”

    11. Näytä lisää