Talouskriisi: Mitä jää käteen? - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Talouskriisi: Mitä jää käteen?

Melkein maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi äitynyt finanssikriisi tuntuu laajuudeltaan ja vakavuudeltaan täysin poikkeukselliselta tapahtumalta. Harvase päivä poliittiset johtajat varoittavat jopa "totaalikatastrofista" tai suurlamasta. Talouskriisiä käsitellyt kirjoitussarja päättyy tänään.

23.9.2011 9:30 | Päivitetty 12.10.2011 11:02

Yhdysvaltalaiset taloustieteilijät Carmen Reinhart (Marylandin yliopisto) ja Kenneth Rogoff (Harvardin yliopisto) muistuttavat kuitenkin This Time Is Different -kirjassaan, että finanssikriisi ei ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö:

– Finanssikriiseissä ei ole mitään uutta. Niitä on nähty siitä lähtien, kun raha ja rahoitusmarkkinat alkoivat kehittyä.

He löysivät vuoteen 1800 ulottuvassa tarkastelussa kymmeniä finanssikriisejä.

– Vaikka tuorein finanssihuuma tai -kriisi näyttäisivät miten erilaiselta tahansa, niillä on yleensä huomattavia yhtäläisyyksiä menneisiin tapahtumiin muissa maissa ja historiassa.

Reinhartin ja Rogoffin mukaan finanssikriiseissä on yksi yhteinen piirre: joko valtiot, pankit, yritykset tai kansalaiset ovat velkaantuneet holtittomasti.

– Historian opetus on: vaikka instituutiot ja päätöksentekijät tulevat paremmiksi, jäljelle jää aina houkutus venyttää rajoja. Samoin kuin yksittäinen henkilö voi ajautua konkurssiin riippumatta siitä, miten varakas hän oli lähtötilanteessa, myös rahoitusjärjestelmä voi romahtaa ahneuden, politiikan ja voittojen aiheuttaman paineen alla riippumatta siitä, miten hyvin säänneltyltä järjestelmä näyttää.

– Hallitusten ja sijoittajien kyky pettää itsensä – ja näin aiheuttaa yleensä huonosti päättyviä euforisia jaksoja – näyttää pysyneen vakiona, he kirjoittavat.

FBI varoitti laittomuuksista jo vuonna 2004

Vaikka finanssikriisit ovat toistuva ilmiö, tämänhetkistä kaaosta syventävät talouden globaalistuminen ja aiempaa tuhoisammat johdannaistuotteet (katso juttupaketin luvut 2: Pankit sokaistuivat johdannaisista, 3: Näin Amerikan mätä korttitalo rakennettiin ja 4: Kiina rahoitti Amerikan itsepetoksen).

Läntisellä maailmalla voi olla edessään vuosikausien hitaan kasvun aika, kun tuoreimman finanssieuforian laskuja maksetaan. Satojen miljardien eurojen laskut päätyvät veronmaksajien maksettaviksi.

Suoraviivaisesti ajatellen voisi kuvitella, että maailmantalouden sotkeneet pankit ja sijoittajat joutuisivat vastuuseen kaaoksesta. Näin ei välttämättä tapahdu.

Yhdysvalloissa liittovaltion poliisi FBI varoitti jo 2004 laittomuuksien rehottavan asuntolainabisneksessä. Viranomaiset ovat kuitenkin olleet laiskoja saattamaan vastuullisia oikeuden eteen.

– Miksi kukaan päättävässä asemassa ollut ei ole joutunut vankilaan, vaikka tämä on historian suurin finanssirikos? Ei ketään ole edes syytetty, sanoi Missourin yliopiston apulaisprofessori William Black viime viikolla.

Blackin mukaan yhtenä syynä on FBI:n voimavarojen niukkuus. 2001 terrori-iskujen jälkeen Presidentti George Bush siirrätti FBI:sta 500 valkokaulusrikollisuuden asiantuntijaa selvittämään terroristiverkosto al-Qaidan rahaliikennettä.

– On ymmärrettävää, miksi näin tehtiin. Sitä ei kuitenkaan voi ymmärtää, miksi Bushin hallinto ei antanut FBI:n korvata tätä joukkoa. Bushin aikana valkokaulusrikollisia vastaan nostettujen syytteiden määrä pieneni huomattavasti.

Professori Blackin mukaan jäljelle jääneet 120 FBI:n tutkijaa hajautettiin ympäri maata, eivätkä he voineet tutkia kuin pieniä tapauksia. Black itse oli mukana Yhdysvaltain 1980- ja 1990-luvun säästöpankkiskandaalin tutkinnassa – jossa FBI:lla oli käytössään tuhat tutkijaa.

Barack Obaman presidenttikaudella tutkijoiden määrää on lisätty, mutta Blackin mukaan liian vähän.

– Vaikka mediassa on kerrottu paljon siitä, miten paljon rahoitusalan yritykset inhoavat hallitusta . . . (rahoitusyritysten tuki poliitikoille on kasvanut eikä pienentynyt). Niinpä molemmat (pää)puolueet ovat erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa finanssiyrityksille.

Wall Streetkuin oligarkia

Kansainvälisen valuuttarahaston entinen pääekonomisti Simon Johnson vertasi hiljattain yhdysvaltalaisia finanssipiirejä Venäjän oligarkkeihin arvioidessaan finanssiyritysten vaikutusvaltaa Washingtonissa:

- . . . Amerikan finanssiteollisuus on saanut poliittista valtaa kahmimalla eräänlaista kulttuurista pääomaa – uskomusjärjestelmän. Kerran ajateltiin, että se mikä oli hyväksi General Motorsille, oli hyväksi koko maalle. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana vakiintui asenne, että se mikä oli hyväksi Wall Streetille, oli hyväksi koko maalle.

– Pankki- ja arvopaperiteollisuudesta on tullut yksi vaalien suurimmista tukijoista, mutta se ei ole joutunut ostamaan palveluksia samalla tavoin kuin olisivat joutuneet esimerkiksi tupakka- tai aseyhtiöt. Sen sijaan se hyötyi siitä tosiasiasta, että Washingtonin sisäpiiriläiset uskoivat jo valmiiksi, että suuret finanssiyritykset ja vapaasti toimivat pääomamarkkinat ovat välttämättömiä Amerikan asemalle maailmassa.

Johnson muistutti, miten usein päättäjät vaihtavat paikkaa Washingtonin ja Wall Streetin väliä:

* Goldman Sachsin entinen hallituksen puheenjohtaja Robert Rubin oli presidentti Bill Clintonin aikana valtiovarainministeri, ja myöhemmin hän siirtyi Citigroupin johtokuntaan

* Goldman Sachsin pääjohtaja Henry Paulson oli nuoremman George Bushin presidenttikaudella valtiovarainministeri

* Paulsonin edeltäjä, John Snow siirtyi hallituksesta Cerberus Capital Managementin hallituksen puheenjohtajaksi; yksi yhtiön johtajista on Dan Quayle, joka toimi vanhemman George Bushin varapresidenttinä

* Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan siirtyi konsultoimaan Pimco-yhtiötä, joka on ilmeisesti maailman suurin peluri kansainvälisillä velkakirjamarkkinoilla

– Nämä henkilöyhteydet kasvoivat moninkertaisiksi alemmilla tasoilla kolmen edellisen hallituksen aikana. Se vahvisti siteitä Washingtonin ja Wall Streetin välillä. Siitä on tullut jo jonkinlainen perinne, että yhtiön jättäessään Goldman Sachsin työntekijät siirtyvät julkiselle sektorille, Johnson kirjoitti.

Finanssisotkun leiponeet yhdysvaltalaiset investointipankit olivat aktiivisesti hallituksen apuna kehittämässä keinoja kaaoksen selvittämiseksi.

– Ymmärrän, miksi Goldman Sachs haluaa olla mukana keskusteluissa Wall Streetin tulevaisuudesta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi kukaan kuuntele sitä, ihmetteli vipurahastopomo Steve Eisman (The Big Short).

Goldman Sachsja Paulson kimpassa

Wall Streetin arvostetuimman investointipankin Goldman Sachsin rooli finanssikriisissä on ollut – kohtealiaasti muotoiltuna – erikoinen.

Muhkeista bonuksistaan tunnettu Goldman Sachs selvisi kriisistä oudon helposti ja palasi nopeasti tekemään miljardivoittoja.

Goldman Sachs harrasti finanssikriisin alla kaksinaamaista peliä. Pankki rakensi asuntolainoihin perustuneita sijoituspaketteja (cdo) ja myi niitä sijoittajille. Samaan aikaan pankki varautui eräänlaisilla vakuutussopimuksilla (cds) sen varalle, että sijoituspaketin perustana olleiden asuntolainojen ottajat eivät pysty hoitamaan velkojaan ajallaan ja sovittujen ehtojen mukaisesti. (Katso luku 2: Pankit sokaistuivat johdannaisista.)

Asuntolainamarkkinoiden romahtamisesta vakuuttunut sijoittaja John Paulson toimi yhteistyössä Goldmanin kanssa – Paulson valitsi Abacus-nimiseen sijoituspakettiin sellaisia asuntolainoja, joiden hän oletti todennäköisimmin muuttuvan roskaksi.

Näin Goldman siis myi asiakkailleen sijoituksia, joiden se odotti suurella todennäköisyydellä menevän mönkään. Finanssikriisin alkumetreillä melkein kaatunut saksalaispankki IKB oli yksi sijoituksensa menettäneistä Goldmanin asiakkaista.

Goldmanin pääjohtaja Lloyd Blankfein ja rahoitusjohtaja David Viniar olivat Yhdysvaltain senaatin tutkimusvaliokunnan kuultavina tästä tapauksesta. Molemmat kiistivät, että pankki olisi tehnyt edellä mainitulla tavalla. Senaatin valiokunta on siirtänyt asian oikeusministeriön selvitettäväksi.

Pörssivalvoja SEC nosti tapauksesta kanteen Goldmania vastaan. Siviilijuttu sovittiin, kun investointipankki lupasi maksaa 550 miljoonan dollarin "sakot".

Yhdysvaltain hallituksen asenne valkokaulusrikollisia kohtaan saattaa nyt olla tiukentumassa. Fannie Maeta ja Freddie Macia valvova FHFA (Federal Housing Finance Agency) haastaa oikeuteen seitsemäntoista pankkia, jotka ovat myyneet asuntolainayhtiöille lähes 200 miljardin dollarin edestä asuntolainavakuudellisia arvopapereita.

Haasteen mukaan pankit olivat antaneet harhaanjohtavia tietoja myymistään arvopapereista.

Muhkeitakultaisia kädenpuristuksia

– Outoa ja mutkikasta on, että suunnilleen kaikki tärkeät henkilöt pelipöydän molemmin puolin jättivät pöydän rikkaina, ihmettelee Michael Lewis finanssikaaoksen tulosta kirjassaan The Big Short.

Finanssisektorin voitot ovat Yhdysvalloissa paisuneet kuin pullataikina.

Rahoitusyhtiöiden osuus yhtiöiden yhteenlasketuista voitoista ei 1973–1985 yhtenäkään vuonna ylittänyt kuuttatoista prosenttia. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Wall Streetin osuus voitoista nousi jopa 41 prosenttiin.

Finanssikriisin rakennusvuodet ja jopa sen kärjistyminen tuottivat satumaisia voittoja. Yksittäisistä henkilöistä parhaiten pärjäsi yhdysvaltalainen sijoittaja John Paulson: hän tienasi itselleen ja rahastonsa asiakkaille miljardeja dollareita lyömällä vetoa asuntolainoista koottuja sijoitustuotteita vastaan (katso luku 3).

Paulson ei ollut ainoa rikastunut:

* James Johnson tienasi Fannie Maen johtamisesta sata miljoonaa dollaria – hänen seuraajansa Franklin Raines joutui tyytymään muutamiin kymmeniin miljooniin

* Subprime-lainoja suoltaneen Countrywiden perustaja Angelo Mozilo ansaitsi noin 600 miljoonaa dollaria

* Merrill Lychin vararikon partaalle johtanut Stan O'Neal potkittiin firmasta 160 miljoonan dollarin kultaisen kädenpuristuksen kera

* Vakuutusyhtiö AIG:ta hetken johtanut Martin Sullivan sai 47 miljoonan dollarin eropaketin.

Kuka Euroopassapelastetaan

Euroopassa käydään parhaillaan suurta yhteiskunnallista kamppailua. Taistelussa ratkeaa, kuka joutuu vastuuseen viime vuosien holtittomasta lainaamisesta ja velkaantumisesta.

Saksalaiset, ranskalaiset, brittiläiset ja yhdysvaltalaiset pankit ovat tienanneet muhkeita summia myöntäessään yhä suurempia lainoja heikoille euromaille, etenkin Kreikalle. Nyt ne haluavat, että euromaat tulevat täysimääräisesti apuun ja hoitavat velkaantuneiden maiden velat.

Saksan liittokansleri Angela Merkel taas haluaa, että sijoittajat joutuisivat kärsimään edes vähän vastuuttomaksi osoittautuneesta rahanjaosta. Wall Streetille ja Lontoon Citylle tämä olisi kauhistus, ja siksi Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner syyskuun puolivälissä kävi patistamassa euromaita solmimaan nopeasti uuden pelastuspaketin Kreikalle.

Britannia puolestaan pesi kätensä heti kriisin alkuhetkillä vaatimalla, että Euroopan unioni määrittelee kriisin koskevan vain euromaita. Näin voidaan olla tilanteessa, jossa Suomi osallistuu kriisitoimiin Britanniaa suuremmilla summilla.

– Uutisraporttien mukaan jopa puolet ongelmaluotoista on yhdysvaltalaisissa rahamarkkinarahastoissa tai osallisina johdannaisuhkapeleissä. Nyt ei siis olla pelastamassa vain eurooppalaisia pankkeja, vaan myös riskiä ottaneita yhdysvaltalaisia keinottelijoita, yhdysvaltalaisen Missourin yliopiston taloustieteen professori Michael Hudson kirjoitti viime kuussa.

– Pelastuspaketit (bailout) tarkoittavat kaiken muun valtion menon tapaan (lisää) veroja. Jonkun on maksettava kaikki ne. On epäreilua verottaa suurta yleisöä erityisetujen maksamiseksi. Sen sijaan, että pelastuspaketit olisivat progressiivista veropolitiikkaa, ne mahdollistavat finanssieliitin huonon käyttäytymisen ja laittavat kustannukset veronmaksajien hoidettaviksi.

Professori Hudsonin mukaan finanssipiirien perusasenne on sama Yhdysvalloissa ja Euroopassa: otetaan rahat ja lähdetään käpälämäkeen.

– Ongelmalainoja myöntäneet pankkiirit antavat itselleen ylettömiä palkkoja ja bonuksia ja alkavat sitten etsiskellä hyviä tuottomahdollisuuksia muista maista. Tämä mielenlaatu on vastoin kansallisia etuja, ja se tukee hyvin epämiellyttävän, ahneen ja yhä inhotumman oligarkian muodostumista.

Hudsonista tärkein syy vastustaa pelastuspaketteja on kuitenkin taloudellinen:

– Yleistyvä näkemys on, että pelastuspaketit epäonnistuvat lopulta. Velkaa on yksinkertaisesti liikaa, jotta sitä ottaneet valtiot pystyisivät selvimään siitä kansalaisiaan verottamalla ilman, että väestö pakotetaan puutteeseen.

Krugman: Kansaaturha syyllistää

Nobel-palkitun taloustieteilijän Paul Krugmanin mukaan tavallisia kansalaisia on turha syyllistää finanssikriisistä.

– Tähän sotkuun johtaneessa politiikassa ei ollut kyse kansan vaatimuksista. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta politiikka oli vaikutusvaltaisten ihmisten muodostamien pienten ryhmien ajamaa – monessa tapauksessa nuo samat ihmiset neuvovat nyt meitä muita suhtautumaan tilanteeseen vakavasti.

Eliitit yrittävät Krugmanin mukaan laittaa syypäiksi tavalliset kansalaiset ja samaan aikaan vältellä tilintekoa omista virheistään. Hän muistutti, mitä tapahtui liittovaltion budjetille, joka näytti ylijäämää vielä vuonna 2000.

– Ensimmäinen vastaus ovat Bushin veronalennukset, jotka lisäsivät kansakunnan velkaa viime vuosikymmenellä 2 000 miljardia dollaria. Toiseksi: sodat Irakissa ja Afganistanissa lisäsivät velkaa 1 100 miljardia dollaria. Kolmas syy oli suuri taantuma, jonka seurauksena tulot romahtivat ja työttömyysmenot ja muut sosiaalisen turvaverkon menot kasvoivat jyrkästi.

– Kuka oli vastuussa näistä budjetin rikkojista? Ei ainakaan kadun mies, Krugman kysyi ja vastasi.

- . . . sepittämällä tämänhetkisestä ahdingosta tarinoita, jotka vapauttavat syypäät vastuusta, me menetämme pienenkin mahdollisuuden oppia tästä kriisistä jotain. Meidän on syytettävä niitä, jotka ovat syypäitä, kuritettava eliittejämme. Muuten ne tekevät tulevina vuosina vielä isommat vahingot.

Kapitalismi "menetti sielunsa"

John Lanchester (Whoops!) kirjoittaa, että finanssikriisin loi Berliinin muurin ja kommunismin tappion synnyttämä ilmapiiri:

– Vapaat markkinat eivät enää olleet vain yksi – ja väittelyn ja vertailun kohteeksi sopiva – tapa maailman järjestämiseksi. Niistä tuli lähes mystisen uskon asia.

Taloustoimittaja Paul Farrell kirjoitti kaksi vuotta sitten, että Wall Street ja amerikkalainen kapitalismi ovat menettäneet sielunsa.

– Vuosi sitten pankit, jotka olivat liian ahneita kaatumaan, olivat maksukyvyttömiä ja lähellä kuolemaa. Nyt, kuin ihmeen seurauksena, ne tekevät taas bisnestä entiseen malliin, röyhkeinä ja törkeitä bonuksia jakavina. Samaan aikaan muu talous uhrautuu: työttömyys kasvaa ja ulosotot lisääntyvät, kun lainojen vaikea saatavuus, inflaatio ja hurjasti kasvava liittovaltion velka listii veronmaksajia.

– Kyllä, Wall Street on kadottanut moraalisen kompassinsa. Se loi tämän sotkun, mutta nyt – kuin korppikotka – se hyödyntää haaskaa. Se on kadottanut kaiken tajun asiakkaiden edun kunnioituksesta, eettisestä vastuullisuudesta ja yhteisistä velvollisuuksista, hän kirjoitti.

Wall Streetin muodonmuutos johti myös siihen, että välittäjän rooliin ja asiakkaiden auttamiseen keskittyneet investointipankit alkoivat itse ottaa riskiä erilaisilla markkinoilla.

Yhteinenturmio

Sijoitusanalyytikko Marc Faber on tunnettu synkistä ennusteistaan. Hän ei nähnyt syksyllä 2009 enää mitään toivoa:

– Tulevaisuus on täydellinen katastrofi: kapitalistinen järjestelmä sellaisena kuin me sen tunnemme romahtaa, tulee sotia, valtiot ajautuvat maksukyvyttömiksi, ja suuret osat läntisiä yhteiskuntia köyhtyy.

Aiemmin tässä kuussa Faber arvioi, että seuraavasta kriisistä tulee pahempi kuin vuodesta 2008.

– Veikkaan, että inflaatio kiihtyy. Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjojen markkinoita odottaa räjähdys. Talous jarruttaa. Setelipaino käynnistetään, ja jossain vaiheessa menemme sotaan jossain, hän kirjoitti puolestaan elokuussa.

Brittiläisen Financial Timesin toimittaja Gillan Tett (Fool's Gold) pitää finanssikriisiä ilmentymänä laajemmasta ongelmasta:

– Useimmissa yhteiskunnissa eliitit yrittävät pitää valtansa rikkauksien haalimisen ohella hallitsemalla valtavirran ideologioita: sekä sitä, mitä puhutaan että sitä, mistä ei puhuta. Sosiaaliset hiljaisuudet (social silences) auttavat säilyttämään valtarakenteita tavoilla, joita mukanaolijat eivät useinkaan ymmärrä – saati sitten suunnittele.

Tettin mukaan finanssimaailman haluttomuus nähdä yhteiskuntaa kokonaisuudessaan selittää, miksi kaikki meni pieleen.

– Viime vuosina viranomaiset, pankkiirit, poliitikot, sijoittajat ja journalistit ovat kaikki epäonnistuneet kokonaisvaltaisen (holistic) ajattelun käytössä. Se on koitunut yhteiseksi turmioksemme, hän kirjoittaa.

Kutsukapinaan

Rikkaiden maiden kiristäessä vyötä finanssikriisin jäljiltä niiltä ei hevin heru aiemman vertaa ymmärrystä todellisissa vaikeuksissa eläviä kohtaan. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan nälkäänäkeviä on jo yli miljardi.

Ranskan vastarintaliikkeen johtajan ja natsien keskitysleireiltä selvinneen diplomaatin Stéphane Hesselin pamfletti Vastarintaan! julkaistiin kuukausi sitten suomeksi.

– Lännen kannattama tuottavuusajattelu on johtanut maailman kriisiin, ja siitä pääsemiseksi on tehtävä täydellinen pesäero räjähdysmäisesti lisääntyneeseen kasvuajatteluun niin talouden, tieteen kuin teknologiankin alalla. On korkea aika nostaa etualalle huoli eettisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja kestävästä tasapainosta.

Hessel lainaa vastarintaliikkeen antamaa julistusta:

– Niinpä esitämme yhä kutsun "todelliseen rauhanomaiseen kapinaan massaviestintävälineitä vastaan, koska ne tarjoavat nuorisollemme vain massakulutusta, heikoimpien väheksymistä, kulttuurin halveksimista, yleistä muistinmenetystä ja ylenpalttista kilpailua kaikkia muita vastaan".

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?