Osan muutos yhtiöiden tukitoiminnot yhdistetään yhteisesti johdettuun matriisiorganisaatioon.
Muutokset astuvat voimaan lokakuun alussa.
Yhteistyön tavoitteena on vauhdittaa mediatoimintojen kasvua hyödyntämällä yhtiöiden synergiamahdollisuudet. Synergioita löytyy Sanoman mukaan asiakkuuksien, sisältöjen ja digitaalisten liiketoimintojen kehittämisestä.
– Haluamme varmistaa Sanoman markkinajohtajuuden ja vahvan kannattavuuden mediatoimialalla, vahvistaa johtavaa asemaamme valittujen digitaalisten palvelujen alueilla sekä tarjota asiakasyritystemme markkinointitarpeisiin parasta monikanavaista yhteistyökumppanuutta, kertoo Sanoma Newsin toimitusjohtaja Pekka Soini.
Hänen mukaansa organisaatiomuutos on erittäin tärkeässä asemassa tavoitteen saavuttamisessa.
Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen uskoo, että television, sanoma- ja aikakauslehtien sekä digitaalisten tuotteiden kesken on löydettävissä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia.
– Pääsemme kehittämään uusia, eri medioiden rajoja rikkovia tuotteita sekä kuluttajille että media-asiakkaillemme. Vahvasti kehittyvänä Suomen markkinajohtajana meillä on tähän ainutlaatuinen tilaisuus, hän lisää.