Talouskriisi 2007: Asuntolainajohdannaiset räjähtävät

Julkaistu:

Asuntolainojen varaan rakennettu johdannaisbisnes ajaa seinään. Saksalainen IKB-pankki meinaa kaatua. EKP ryhtyy hätätoimiin.


Vuosi 2007

28.1. Euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoittaa Davosin talouskokouksessa. että globaalien finanssimarkkinoiden tilanne näyttää potentiaalisesti epävakaalta. Hän sanoo, että "strukturoitujen finanssituotteiden" ja johdannaisten räjähdysmäinen kasvu on heikentänyt viranomaisten ja sijoittajien mahdollisuuksia päätellä finanssijärjestelmän riskejä. "Yritämme ymmärtää, mitä on tapahtumassa, mutta se on iso, iso haaste", Financial Times raportoi Trichetin sanoneen.

7.2. Suuri yhdysvaltalainen subprime-asuntolainayhtiö New Century antaa tulosvaroituksen, jonka mukaan yhtiön vuoden 2006 osavuosikatsauksiin ei voi luottaa, koska niissä on virheitä: yhtiö on yliarvioinut pääomavarantonsa. Yhtiön osakekurssi putoaa yhdessä päivässä 36 prosenttia. Huhtikuussa yhtiö menee konkurssiin – raportoimatta ainoastakaan tappiollisesta tuloksesta.

8.2. Brittipankki HSBC ilmoittaa, että subprime-lainat tuottavat sille 10,5 miljardin dollarin tappiot vuodelta 2006. Luku on viidenneksen analyytikoiden ennakkoarviota korkeampi.




11.2. Goldman Sachsin diileri kirjoittaa sähköpostissa pankin varapääjohtajalle Fabrice Tourrelle: "Cdo-bisnes on kuollut, eikä meillä ole enää paljon aikaa jäljellä". Viestin kaivaa myöhemmin esiin pörssivalvoja SEC, joka syyttää Goldman Sachsia asiakkaiden harhauttamisesta (vrt. 26.2. 2007 ja 16.4.2010).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

22.2. Yhdysvaltalainen Morgan Stanley päättää lopettaa asuntolainabondeihin perustuvien cds:ien myynnin.

26.2. Yksi finanssikriisin oudoimmista kaupoista näkee päivänvalon, kun Goldman Sachs alkaa myydä Abacus 2007-AC1 -nimistä cdo-sijoitusta. Hanke on alkanut 2006 lopulla, kun sijoittaja John Paulson on ehdottanut sitä Goldmanille.

Paulson on varma, että koko asuntolainamarkkina romahtaa, ja hän etsii sellaisia lainapapereita, joiden romahduksesta hän voi lyödä vetoa cds-arvopapereiden avulla. Goldman antaa Paulsonin valita ne asuntolainapaketit, joita vastaan tämä haluaa lyödä vetoa. Sitten Goldman rakentaa Paulsonin valitsemien lainojen varaan Abacus 2007-AC1-cdo:n, joka myydään sijoittajille. Goldman ei kerro sijoittajille, että niille tarjotut cdo:t "on tarkoitettu" menettämään arvonsa.

Abacus-sijoittajat (mm. IKB-pankki) menettävät sijoituksensa, mutta Paulson nettoaa noin miljardi dollaria. Goldman puolestaan tienaa cdo:n myynnillä noin 15 miljoonaa dollaria. SEC haastaa pankin myöhemmin oikeuteen asiakkaiden harhauttamisesta (vrt. 16.4.2 010).

27.2. Freddie Mac ilmoittaa, että se ei enää osta kaikkein riskialtteimpia subprime-lainoja.

15.3. Investointipankki Bear Stearnsin kahta vipurahastoa johtanut Ralph Cioffi lähettää rahastojen pääekonomistille Ardavan Mobasherille sähköpostiviestin, jonka aihekentässä lukee "fear" (pelko):  "Pelkään näitä markkinoita . . . Kuten keskustelimme, koko talous ei ehkä romahda mutta meidän maailmamme romahtaa. Wall Streetia tullaan moukaroimaan oikeusjutuilla. Diilerit menettävät miljoonia, eikä cdo-bisnes palaa ennalleen useaan vuoteen." Samalla viikolla rahastojen toinen vetäjä Matt Tannin kehottaa rahastojen myyjiä rohkaisemaan asiakkaita sijoittamaan lisävaroja rahastoihin, koska hän "itsekin aikoo tehdä niin" (vrt. 17.6. 2007).




28.3. Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke puhuu kongressille: "Tällä hetkellä näyttää siltä, että subprime-markkinoiden ongelmien vaikutukset talouteen ja rahoitusmarkkinoihin tulevat jäämään rajallisiksi (contained)."

2.4. Suuri yhdysvaltalainen asuntolainoittaja New Century Financial hakeutuu velkasaneeraukseen. Suuren yleisön talousuutisiin pesiytyy viimeistään nyt uusi sana: subprime, jolla tarkoitetaan heikon luottokelpoisuuden omaaville asiakkaille myönnettyjä lainoja. New Century on toistaiseksi suurin lainoittaja, joka kaatuu, kun sen asiakkaat eivät enää selviä asuntolainojensa koroista ja lyhennyksistä. Pankki myy osan subprime-lainoistaan muille pankeille.

Huhtikuu. Yhdysvaltain keskuspankki julkistaa Large Financial Institution's Perspectives on Risk -raportin, jonka mukaan "järjestelmälle tärkeiden instituutioiden" sijoitusten ja lainojen laatu on "edelleen vahva".

27.5. Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke puhuu Chicagossa: "(Me) uskomme, että subprime-sektorin vaikeudet tulevat näkymään laajemmalla asuntomarkkinalla todennäköisesti vain rajallisesti emmekä odota merkittäviä vuotoja subprime-markkinoilta muuhun talouteen tai rahoitusjärjestelmään."

12.6. The Wall Street Journal paljastaa, että investointipankki Bear Stearnsin vipurahasto (High-Grade Structured Credit Strategies Enhanced Leverage Fund) on vaikeuksissa subprime-markkinoille tekemiensä sijoitusten takia.

15.6. Luottoluokitusyhtiö Moody's ilmoittaa, että vuonna 2006 asuntolainaa ottaneista arvioitua suurempi osa jättää maksunsa hoitamatta. Yhtiö alentaa 131:n asuntolainoista kootun joukkolainan luokitusta.

17.6. Kaksi investointipankki Bear Stearnsin omistamaa vipurahastoa kaatuu (High-Grade Structured Credit Strategies Enhanced Leverage Fund ja High-Grade Structured Credit Strategies Fund). Ne ovat sijoittaneet paljon varoja subprime-markkinoille. Rahastojen sijoitusten arvo on pudonnut puolessa vuodessa puolestatoista miljardista dollarista lähes nollaan.

11. ja 12.7. Luottoluokitusyhtiöt Moody's ja Standard & Poor's alentavat ensimmäisen kerran satojen rmbs- ja cdo-arvopapereiden luokituksia. Yhdysvaltain senaatin myöhemmin tekemän raportin mukaan luokitusten äkkinäinen alentaminen oli sokki markkinoille: ne edesauttoivat subprime-asuntolainoihin tukeutuvien arvopapereiden (rmbs) ja cdo-sijoitusten romahdusta – sijoittajilla oli äkkiä käsissään myyntikelvottomia arvopapereita. Raportin mukaan äkkialennukset auttoivat kiihdyttämään finanssikriisiä.

19.7. Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Ben Bernanke sanoo, että subprime-kriisi voi maksaa jopa sata miljardia dollaria.

26.7. Goldman Sachs ilmoittaa AIG:lle, että se vaatii vakuutusyhtiöltä 1,8 miljardin dollarin edestä lisävakuuksia yhtiöltä ostamilleen cds:ille. Hiljalleen muutkin AIG:n sijoittajat alkavat seurata Goldmanin esimerkkiä.

29.7. Joukko saksalaisia valtio-omisteisia pankkeja rakentaa pelastuspaketin estääkseen IKB-pankkia kaatumasta. IKB on ensimmäinen pankki, joka joudutaan pelastamaan finanssikriisin takia.

6.8. American Home Mortgage menee konkurssiin.

7.8. Yhdysvaltain keskuspankki päättää pitää ohjauskorkonsa 5,25 prosentissa.

8.8. Rahoitusmaailma alkaa kunnolla havahtua tilanteen vakavuuteen, kun ranskalainen investointipankki BNP Paribas kertoo vaikeuksistaan. BNP ilmoittaa, että sijoittajat eivät voi nostaa rahojaan kolmesta pankin rahastosta, koska rahastojen varojen (subprime-lainoihin perustuvien arvopapereiden) arviointi on mahdotonta markkinoiden "likviditeetin täydellisen katoamisen" seurauksena. Pankkien epäluottamus toisiaan kohtaan kasvaa. Luoton hinta markkinoilla alkaa nousta.

9.8. Euroalueen keskuspankki EKP yllättää aamulla markkinat ilmoituksellaan, jonka mukaan pankit saavat lainata EKP:lta rajattoman määrän rahaa neljän prosentin korolla "rahamarkkinoiden jännitteiden" vuoksi. Kaksi tuntia myöhemmin EKP ilmoittaa 49 pankin pyytäneen ja saaneen yhteensä 95 miljardia euroa. EKP ei ole koskaan aiemmin antanut rahamarkkinoille näin paljon rahaa markkinoiden likviditeetin turvaamiseksi. Gillian Tettin Fool's Gold -kirjan mukaan EKP ei kertonut operaatiosta etukäteen Yhdysvaltain keskuspankille, mikä hermostutti yhdysvaltalaiset pahanpäiväisesti.

15.8. Yhdysvaltain suurin asuntolainaaja Countrywide ilmoittaa, että sitten vuoden 2002 asuntolainojen korkoja ja lyhennyksiä ei ole jäänyt maksamatta niin paljon kuin nyt.

17.8. Yhdysvaltain keskuspankki luonnehtii, että talouden jäähtymisen riski on kasvanut selvästi.

31.8. Presidentti George Bush sanoo: "Markkinat ovat siirtymävaiheessa, kun markkinatoimijat arvioivat ja hinnoittelevat uudelleen riskejä. Tämä prosessi on ollut käynnissä jonkin aikaa, ja se tulee vielä kestämään. Tänä aikana Amerikan kokonaistalous pysyy riittävän vahvana kestämään kaiken mahdollisen turbulenssin."

13.9. Britannian yleisradio BBC paljastaa. että maan viidenneksi suurin pankki Northern Rock on kääntynyt Englannin keskuspankin puoleen saadakseen hätäapua.

14.9. Valtiovarainministeriö valtuuttaa Englannin keskuspankin antamaan hätärahoitusta Northern Rock -pankille. Markkinarahoituksella (eikä säästäjien talletusten avulla) asuntolainoja rahoittanut Northern Rock on joutunut vaikeuksiin, kun se ei enää saa rahaa markkinoilta. Seuraavana päivänä huolestuneet tallettajat alkavat nostaa säästöjään pankista.

14.9. Yhdysvaltalainen investointipankki Merrill Lynch alentaa subprime-luottoihin liittyvien arvopapereidensa tasearvoja. Pörssi säikähtää ensin, mutta Merrill Lynchin osakekurssi putoaa lopulta alle prosentin.

18.9. Yhdysvaltain keskuspankki alentaa markkinakorkojen tasoon vaikuttavaa ohjauskorkoaan ensimmäisen kerran neljään vuoteen, 5,25 prosentista 4,75 prosenttiin. Pankki perustelee koronalennusta sillä, että luottokriisi uhkaa heikentää talouskasvua. Pankki jatkaa alennuksia niin, että loppuvuodesta 2008 korko on lähellä nollaa.

19.9. Englannin keskuspankki ilmoittaa takaavansa kaikki pankkitalletukset.

1.10. Sveitsiläiset pankit UBS ja Credit Suisse sekä yhdysvaltalainen Citigroup ilmoittavat miljardien eurojen tappioista subprime-markkinoilla.

17.10. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen puhuu eduskunnan talousvaliokunnassa: "Kaiken kaikkiaan eurooppalaisten pankkien suora osallistuminen Yhdysvaltain subprime-lainamarkkinoille on ollut vähäistä ja siksi suorat tappiot sieltä tulevat olemaan rajallisia."

24.10. Merrill Lynch ilmoittaa 2,3 miljardin dollarin tappiosta ja 7,9 miljardin dollarin arvonalennuksista subprime-arvopapereissaan.

31.10. Pienen Oppenheimer Securities -yhtiön monille tuntematon analyytikko Meredith Whitney julkistaa raportin, jonka mukaan jättipankki Citigroupin osinko on suurempi kuin voitto (pankki siis jakaa osakkailleen rahaa nopeammassa tahdissa kuin pystyy itse sitä saamaan asiakkailtaan). Citigroupin kurssi putoaa, ja pääjohtaha Charles Prince eroaa. Tammikuussa 2008 pankki leikkaa osinkoaan ja ryhtyy hankkimaan lisää pääomaa.

7.11. New Yorkin osavaltion oikeusministeri Andrew Cuomo ilmoittaa tutkivansa, ovatko Fannie Mae ja Freddie Macin takaamat asuntolainat myönnetty asiallisesti.

5.12. Yhdysvaltalaisen vakuutusjätti AIG:n cds:iä myynyt finanssituoteryhmä vakuuttaa sijoittaja-asiakkailleen, että tappiollisen tuloksen todennäköisyys "on lähellä nollaa".

6.12. Yhdysvaltain presidentti George Bush ilmoittaa suunnitelmasta, jolla yritetään tukea asuntomarkkinoita. Subprime-koroilla asuntolainoja ottaneiden korot jäädytetään viideksi vuodeksi nykytasolleen. Bush vakuuttaa, että Yhdysvaltain talous on perusteiltaan kunnossa: "Talous on vahva, joustava ja riittävän dynaaminen kestääkseen tämän myrskyn."

12.12. EKP sekä Yhdysvaltain, Britannian, Kanadan ja Sveitsin keskuspankit muodostavat ennennäkemättömän yhteisrintaman ja ilmoittavat yhteistuumin myöntävänsä pankeille luottoja yli sadan miljardin dollarin arvosta alentaakseen korkotasoa ja saadakseen pankit jälleen myöntämään luottoa toisilleen.

Vuosi 2006: Asuntokupla puhkeaa USA:ssa


Vuosi 2008: Talous menee rikki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      SSS: Rivitalon uusi asukas toi mukanaan neljä kanaa – taloyhtiö tyrmistyi häkistä

    2. 2

      Antellin leipomo panee pillit pussiin – antaa potkut sadalle

    3. 3

      Lämpöpumppu, markiisi, kalvo... – miten koti kannattaa viilentää ja paljonko se maksaa?

    4. 4

      Millainen on hyvä työntekijä? Esimiehillä ja alaisilla on erilaiset näkemykset

    5. 5

      Tanskalaismedia: Nordea toimitti vuosia käteistä valuutanvaihtoliikkeisiin, jotka harjoittivat rahanpesua

    6. 6

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    7. 7

      Tässä startupissa ei väännetä koodia, vaan Eevaa omenista – Aatami suunnitteilla

    8. 8

      Putinin luottomies Sergei Ivanov IS:lle Pietarissa: Älkää huolehtiko Suomessa, Fortum-pelottelu oli hölynpölyä

    9. 9

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    10. 10

      Kamuxin liikevaihto ja tulos paranivat selvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    2. 2

      Lämpöpumppu, markiisi, kalvo... – miten koti kannattaa viilentää ja paljonko se maksaa?

    3. 3

      SSS: Rivitalon uusi asukas toi mukanaan neljä kanaa – taloyhtiö tyrmistyi häkistä

    4. 4

      Uusi työaikalaki tuo tällaisia muutoksia – esitys menossa eduskuntaan

    5. 5

      Näillä aloilla on pulaa tekijöistä – muutamilla aloilla tekijöistä on ylitarjontaa

    6. 6

      Putinin luottomies Sergei Ivanov IS:lle Pietarissa: Älkää huolehtiko Suomessa, Fortum-pelottelu oli hölynpölyä

    7. 7

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    8. 8

      Talo maalattiin ja rapattiin vähän sinne päin, sitten yrittäjän kepulikonsti paljastui ja maalarit katosivat kuin turaus Saharaan

    9. 9

      Tässä ovat 79 lupaavinta uutta suomalaista startupia – ”yksisarvisia” on Suomessa vasta yksi

    10. 10

      Antellin leipomo panee pillit pussiin – antaa potkut sadalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    2. 2

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    3. 3

      Onko tässä Suomen kallein oluttuoppi?

    4. 4

      Liki 3 000 eläkeläistä saa iloisen puhelun Kelalta: rahaa tulossa yllätyksenä ja reippaasti

    5. 5

      Asunnonostaja, älä keskity tapettiin tai kodinkoneisiin – näin vältät kohtalokkaat sudenkuopat

    6. 6

      Tiesitkö, että voit saada valtiolta 200 euroa tekemällä muutoksen autoosi?

    7. 7

      Talo maalattiin ja rapattiin vähän sinne päin, sitten yrittäjän kepulikonsti paljastui ja maalarit katosivat kuin turaus Saharaan

    8. 8

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    9. 9

      Yrittäjä ”kohensi” olohuoneen parketin karmeaan kuntoon Keski-Suomessa – remontista puhkesi iso riita

    10. 10

      Suomeen saattaa syntyä uusi valtakunnallinen sähköyhtiö – heti 250 000 asiakasta

    11. Näytä lisää