Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma Trade -liiketoimintaryhmä myy kirjakauppaliiketoimintansa Suomessa kustannusyhtiö Otavalle. Kaupan arvo on 27,5 miljoonaa euroa, Sanoma kertoo tiedotteessaan.
Kauppaan kuuluvat kaikki Suomalaisen kirjakaupan osakkeet, kuusi Suomalaisen kirjakaupan käytössä olevaa liikehuoneistoa sekä Rautakirjan ja Suomalaisen kirjakaupan omistamat logistiikkapalveluihin erikoistuneen Kirjavälityksen osakkeet.
– Kauppa on osa Sanoman strategiaa, jonka mukaan se keskittää liiketoimintaansa ja panostaa erityisesti kuluttajille suunnattuihin mediatuotteisiin ja oppimisratkaisuihin, Sanoman toimitusjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo tiedotteessa.
Sanoma arvioi, että kaupalla ei ole vaikutusta koko Sanoma-konsernin näkymiin.
Sanoma Traden liikevaihdon sen sijaan arvioidaan laskevan merkittävästi ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä selvästi tänä vuonna. Aiemmin liikevaihdon arvioitiin laskevan ja liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä pysyvän edellisvuoden tasolla.
Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja se arvioidaan saatavan päätökseen syyskuun aikana. Kauppa ei koske Sanoma Traden kirjakauppaliiketoimintaa Virossa.
Aiemmin keväällä Sanoma myi Trade-liiketoimintaryhmään kuuluneet elokuvatoimintonsa sekä kioski- ja lehtijakeluliiketoimintonsa Venäjällä ja Romaniassa. Elokuussa Sanoma kertoi, että se selvittää mahdollisuuksia luopua myös muista Trade-liiketoimintaryhmään kuuluvista toiminnoista.
Taloussanomat kuuluu Sanoma-konserniin.