"Taantuma tulee – potkukierros voi alkaa puolen vuoden päästä"

Julkaistu: , Päivitetty:

Kaikki talouden indikaattorit osoittavat, että taantuma on tulossa. Tätä mieltä on Teknologiateollisuus. Vain taantuman syvyys on sen mielestä enää arvoitus. Myös riski isompaan pudotukseen on olemassa, liitto arvioi ja perää hallitukselta elvytystoimia. Potkukierros voi sen mukaan alkaa puolen vuoden päästä.


Suomi painuu taantumaan, jonka syvyys on vielä hämärän peitossa. Näin varoitti Teknologiateollisuus suhdannekatsauksensa julkistamistilaisuudessa tänään tiistaina. Lääkkeeksi työnantajajärjestö perää hallitukselta kasvua elvyttäviä toimia.

– Kaikki tuoreet indikaattorit, joissa verrataan tilannetta edelliskuukausiin, osoittavat, että taantuma on tulossa, Teknologiateollisuuden pääekonomisti Jukka Palokangas sanoi.

Elokuussa saksalaissijoittajien luottamus maan lähiajan talouskehitykseen putosi alimmilleen kahteen ja puoleen vuoteen. Näkemys talouden nykytilasta suorastaan romahti, ja on nyt erittäin synkkä.

Käännettä ennakoivat myös Saksan koneteollisuuden tilaukset, jotka viime finanssikriisin aikaan kääntyivät laskuun jo keväällä 2008. Varsinainen kriisi iski päälle vasta syksyllä. Kesäkuussa tilaukset kääntyivät Saksassa jälleen laskuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Riski isompaan
on olemassa


Maailmantaloudessa eletään Palokankaan mukaan juuri nyt erittäin herkkää vaihetta. Vielä on mahdotonta sanoa, kuinka syvä tuleva taantuma tulee olemaan.

– Hallituksen 2,8 prosentin kasvuennuste kuulostaa äärimmäisen optimistiselta tässä maailmantalouden tilanteessa, Palokangas arvioi.

Palokangas ei näe ulospääsyä kriisistä lähitulevaisuudessa. Kansainvälisessä politiikassa on meneillään "avoin konflikti", eikä toteuttamiskelpoisista ratkaisuista ole tietoa. Keskuspankkien kannalta tilanne on hankala, koska korkotaso on jo valmiiksi matalalla.

– Nollakasvun oloissa on miltei mahdotonta alkaa korjata velkakriisiä eri maissa, Palokangas sanoo.

– Riski myös isompaan romahdukseen on olemassa.

Potkukierros voi alkaa viimeistään puolen vuoden päästä

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen arvioi, että taantumaa epätodennäköisempi vaihtoehto on pitkän hitaan kasvun aika. Sekään ei ole erityisen valoisa näkymä teknologiateollisuudelle, jonka tilauskanta oli kesäkuun lopussa yhä keskimäärin yhdeksän prosenttia finanssikriisiä edeltävän syyskuun alapuolella.

– Meillä on yhä yli 40 000 työpaikkaa vähemmän kuin 2008. Se kuvaa osaltaan globaalia rakennemuutosta, pääekonomisti Palokangas sanoo.

Järjestö muistuttaa, että jäsenjärjestöjen sisällä erot ovat suuria alojen ja yritysten välillä. Metallinjalostusyritysten liikevaihtoindeksi kasvoi tämän vuoden tammi–toukokuussa 26 prosenttia, mutta elektroniikka- ja sähköteollisuuden vain kaksi prosenttia.

Alkuvuosi oli teknologiateollisuudelle maltillisen myönteinen, ja uusia tilauksia saatiin. Ne kantavat yrityksiä toistaiseksi. Henkilöstövähennyksistä on ilmoittanut ainoastaan PKC Group.

Sittemmin tilaukset ovat tyrehtyneet. Yt-kierros voi käynnistyä alasta riippuen viimeistään reilun puolen vuoden päästä. Tietotekniikka-alalla tilauskirjojen tyhjentyminen voi johtaa potkuihin jo 1–2 kuukauden päästä.

– Vuosi 2008 voi toistua, erot yritysten välillä tulevat vaihtelemaan, Palokangas sanoo.

Koko 2000-luvun Teknologiateollisuuden yritykset ovat lisänneet työvoimaa ulkomailla, kun Suomessa tilanne on pysynyt tasaisempana. Talouskriisissä potkuja sateli ulkomaillakin, mutta viime vuonna ulkomailla työpaikat lisääntyivät seitsemän prosenttia, kun Suomessa pysyttiin nollatasolla.

Kasvusykäystä
tarvitaan


Teknologiateollisuus ei näe selkeää ratkaisua kriisiin, mutta uskoo hallituksen voivan toimillaan vaikuttaa Suomen tilanteeseen.

– Leikkaukset eivät riitä, tarvitaan myös kasvusykäystä, Palokangas sanoo.

Yhteiskunta voisi Teknologiateollisuuden mukaan myös helpottaa sopeutumista keskittymällä työllisyyden ylläpitoon esimerkiksi palkkaratkaisuja neuvoteltaessa.

Suomen on kuitenkin syytä varautua siihen, että murros on ennakoitua suurempi, ja tarvitsee kokonaan uusia toimia. Julkinen talous on nyt mitoitettu talouden huippupisteen mukaan, ja vaikka yritysten tuotot ovat laskeneet, kustannukset ovat kasvaneet.

– Aina ennen on taantuman jälkeen saavutettu sitä edeltänyt taso. Nyt on erittäin suuri kysymys, saavutetaanko kriisiä edeltävä taso, Palokangas sanoo.

Teknologiateollisuus edustaa elektroniikka- ja sähköteollisuuden, metallinjalostuksen, tietotekniikan, kone- ja metallituoteteollisuuden ja suunnittelu- ja konsultointialan yrityksiä. Jäsenyritykset hoitavat 60 prosenttia Suomen viennistä ja tekevät 80 prosenttia tutkimus- ja kehitysinvestoinneista.

Alan yritykset työllistävät Suomessa 290 000 ihmistä, ja lisäksi noin 300 000 ulkomailla. Järjestöllä on 1 600 jäsenyritystä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    5. 5

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    6. 6

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    7. 7

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    8. 8

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    9. 9

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    10. 10

      Kommentti: Pian alkavat hullut päivät itse Stockmannille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    2. 2

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    3. 3

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    4. 4

      Jethro Rostedtilta uusi aluevaltaus – avaa yökerhon Turkuun: ”Kun jengi tulee paikalle, ei siinä markkinointia tarvita”

    5. 5

      Wahlroos Talouselämälle: Aktivistisijoittaja voisi ostaa lisää Nordeaa

    6. 6

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    9. 9

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    10. 10

      Sysmäläisen Reinon hermot menivät – koko vuonna vain muutama päivä ilman jatkuvia sähkökatkoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Katalat nuorukaiset ajoivat autokauppias-Veikon vuosien piinaan: ”Käsittämätöntä, että sama soppa jatkuu”

    3. 3

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    4. 4

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    7. 7

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    8. 8

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    9. 9

      Häkkänen: Hoivayritykset ovat saattaneet syyllistyä heitteille­panoon, petokseen tai väärennökseen

    10. 10

      Professori vertaa vanhusten­hoidon alihankinta­ketjutusta rakennus­alaan – näin mutkikas kuvio Pelimanni-hoivakodin takaa löytyy

    11. Näytä lisää