Joka neljäs ei usko jaksavansa vanhuuseläkkeelle asti

Julkaistu: , Päivitetty:

Neljäsosa työssäkäyvistä suomalaisista ei usko jatkavansa töissä vanhuuseläkeikään eli 63–68-vuotiaaksi asti. Vajaa kahdeksan prosenttia taas uskoo jäävänsä eläkkeelle vasta yli 68-vuotiaana.
Valtaosa suomalaisista, 60 prosenttia, uskoo jättävänsä työelämän saavutettuaan virallisen eläkeiän, ilmenee Lassila & Tikanojan teettämästä tutkimuksesta. 

Suomessa eläkkeelle jäädään kuitenkin keskimäärin alle 60-vuotiaana. Eläkkeellesiirtymisikää laskevat työkyvyttömyyseläkkeet.

– Työkyvyttömyyseläkkeellä on tällä hetkellä noin 270 000 suomalaista eli joka viides eläkkeensaaja, työkykycontroller Hanna Kankainen Lassila & Tikanojasta kertoo.

– Työkykyjohtamisen on oltava tärkeä osa esimiestyötä, jotta työuria voidaan pidentää ja työkyvyttömyyseläkkeitä välttää.

Vastaajien mukaan työuria saataisiin pidennettyä parhaiten räätälöimällä työtehtäviä, laadukkaalla esimiestyöllä sekä hyvällä työilmapiirillä. Työssä jaksamista helpottaa työterveyshuolto sekä mahdollisuus joustaa työajoissa ja saada ammattitaitoa edistävää koulutusta. Tutkimukseen osallistuneiden mielestä työuran jatkamiseen eläkeikään asti kannustavat mielenkiintoiset työtehtävät, mahdollisuus joustaa työajoissa sekä mukavat työkaverit.

Erityisesti nuoret näkivät uhkana työssä jaksamiselle esimiestyön laadun, töiden organisoinnin ja työilmapiirin.

Joka toinen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei lääkinnällinen ja ammatillinen kuntoutus eikä työtehtävien räätälöinti työkyvyn mukaan ole heidän käytettävissään työpaikalla.

Kesäkuussa tehty tutkimus toteutettiin internetpaneelin avulla. Vastauksia antoi 703 työssäkäyvää suomalaista. 

Eläkkeelle kolme
vuotta myöhemmin


Lassila & Tikanojassa työkykyjohtamiseen panostaminen on tuonut hyviä tuloksia. Vuonna 2006 käynnistetty hanke on saanut sairauspoissaolojen määrän laskemaan 7,5 prosentista 5,7 prosenttiin.

– Sairauspoissaoloihin kiinnitetään ajoissa huomiota ja esimiehet reagoivat niihin varhaisessa vaiheessa. Työkykyongelmista keskustellaan yhdessä ja niihin yritetään löytää ratkaisuja, Kankainen kuvailee hanketta.

– Tavoite on se, että henkilö selviytyisi omassa työssään tai sitten vaihtaisi johonkin hänelle paremmin sopivaan työtehtävään. Näin on kitketty niin sanotut turhat työkyvyttömyyseläkkeet. Keinoja ovat työn tai työajan uudelleenjärjestely, lääkinnällinen tai ammatillinen kuntoutus sekä työterveyshuollon tehokas käyttäminen.

Työntekijöiden keskimääräinen eläköitymisikä on noussut yhtiössä hankkeella 59,4 vuodesta 62,4 vuoteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    3. 3

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    8. 8

      Suomen pitkä korko nollan tuntumassa – öljyn hinnanlasku vauhdittaa korkoluisua

    9. 9

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää