Afganistan: meillä on 3 000 miljardin mineraalivarat

Julkaistu: , Päivitetty:

Afganistanin hallitus suunnittelee mittavan rautatieverkoston rakentamista, jonka tavoitteena on houkutella ulkomaisia sijoittajia maan luonnonvarojen luo. "Meillä on kolmen biljoonan dollarin mineraalivarat, jotka tarvitsevat rautatien", maan kaivosministeri kertoi.


Afganistan on jäänyt kehityksestä niin pahasti jälkeen, ettei sen mineraalivaroja ole hyödynnetty juuri lainkaan. Afganistanin hallitus toivoo, että tulevaisuudessa ne nostaisivat maan ylös köyhyydestä.

Maan kaivosministeri Wahidullah Shahrani kertoi, että maalla on tarjota erittäin mittavat, peräti kolmen tuhannen miljardin dollarin arvoiset mineraali- ja luonnonvarat. Sijoittajia houkutellaan muun muassa öljyllä.

Afganistanin infrastruktuuri on heikko, mutta hallitus aikoo parantaa sitä mittavalla rautatieverkostolla. Euroopan komissio avustaa projektia tarjoamalla asiantuntija-apua. Aasian kehityspankki on jo antanut 180 miljoonan dollarin rahoituksen rautatien ensimmäiselle osalle. 

Shahrani kertoi hallituksen keskustelevan myös 450–500 miljoonan rahoituksesta Turkmenistanin rajalle, joka avaisi Afganistanille reitin Kaspianmerelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Afganistan pelkää, että armeija on tulevaisuudessa liian köyhä pitämään yllä järjestystä maassa, jossa moni maakunta on yhä käytännössä sotatilassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kauppakeskus Redissä kytee vuokrakapina – ”Totta kai tämä on meille suuri pettymys”

    2. 2

      Eläkkeelle 35-vuotiaana? Miljonääriksi sijoittamalla alle 100 €/kk? Seuraa suoraa lähetystä sijoitusmessuilta

    3. 3

      46 kuntaa nostaa ja 5 laskee kunnallisveroaan – katso kuntasi veroprosentti ensi vuonna

    4. 4

      Vaimo kieltäytyi avioehdosta ja saa yli 200 000 euroa – miehen omaisuus jakoon jo toistamiseen

    5. 5

      Ekonomisti pelkää työllisyyden kasvun tyssäävän täysin: ”Helposti töihin tulevat ovat jo töissä”

    6. 6

      EK:n työllisyyslääkkeet: Päivähoitomaksut alas, sosiaaliturva uusiksi, veronkevennyksiä

    7. 7

      Ekonomisti: Tämä ilmiö selittää viidenneksen työllisyysasteen noususta

    8. 8

      Italian korot kävivät korkeimmillaan yli kuukauteen

    9. 9

      EK helpottaisi maahanmuuttoa monin tavoin – turvapaikan saaneille jopa 70 % palkkatukea

    10. 10

      Asuntosijoittaja Tellervo Uotilalla on lähes 20 sijoitusasuntoa – erityisesti yksi niistä tuottaa loistavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vaimo kieltäytyi avioehdosta ja saa yli 200 000 euroa – miehen omaisuus jakoon jo toistamiseen

    2. 2

      46 kuntaa nostaa ja 5 laskee kunnallisveroaan – katso kuntasi veroprosentti ensi vuonna

    3. 3

      Eläkkeelle 35-vuotiaana? Miljonääriksi sijoittamalla alle 100 €/kk? Seuraa suoraa lähetystä sijoitusmessuilta

    4. 4

      Työllisyysaste jäi vielä alle hallituksen tavoitteen lokakuussa

    5. 5

      Asuntosijoittaja Tellervo Uotilalla on lähes 20 sijoitusasuntoa – erityisesti yksi niistä tuottaa loistavasti

    6. 6

      Bitcoinin kurssi laski jo lähelle 4 000 dollarin rajaa

    7. 7

      Ekonomisti: Tämä ilmiö selittää viidenneksen työllisyysasteen noususta

    8. 8

      Kauppakeskus Redissä kytee vuokrakapina – ”Totta kai tämä on meille suuri pettymys”

    9. 9

      Ekonomisti pelkää työllisyyden kasvun tyssäävän täysin: ”Helposti töihin tulevat ovat jo töissä”

    10. 10

      EK:n työllisyyslääkkeet: Päivähoitomaksut alas, sosiaaliturva uusiksi, veronkevennyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Ex-hoitaja pärjää eläkkeellään Portugalissa – syö ravintolassa liki päivittäin, silti rahaa jää säästöön

    3. 3

      Riittääkö yksin asuvan menoihin 1130 e/kk? Lukijat: ”Tekee raakaa pilkkaa säästeliäästi elävistä”

    4. 4

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    5. 5

      HS: Ihka uuden kauppakeskus Redin asiakaskato sai yrittäjät pelkäämään konkurssia – toimitusjohtaja selittää tilannetta IS:lle

    6. 6

      Vaimo kieltäytyi avioehdosta ja saa yli 200 000 euroa – miehen omaisuus jakoon jo toistamiseen

    7. 7

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    8. 8

      Koko kerrostalo myytiin 125000 eurolla – ”Siellä saattaa olla 5–10 ostajaehdokastakin pyörimässä”

    9. 9

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    10. 10

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    11. Näytä lisää