Kreikka tuhon tiellä – auttaako enää mikään

Julkaistu: , Päivitetty:

Kreikan parlamentissa eletään tänään kohtalonhetkiä: Hyväksyäkö säästöohjelma vai päästääkö maa konkurssiin. Asiantuntijat suhtautuvat Kreikan talousuudistuskykyyn niin epäillen, että parlamentin "oikeakaan" päätös ei juuri vähennä velkajärjestelyriskiä. Rahamarkkinoiden asiantuntija sanoo, ettei kukaan tiedä, mitä Kreikalle tulee tapahtumaan, koska nykyisenkaltaista tilannetta ei ole ollut yhdessäkään teollisuusmaassa sitten 1940-luvun.


Kreikan pääministeri George Papandreoun sosialistipuolueen uskotaan runnovan tänään keskiviikkona ja huomenna niukalla enemmistöllä läpi 28 miljardin euron säästöt sekä 50 miljardin yksityistämisohjelman.

Äänestystulos on viime hetkille epävarma. Papandreoun sosialistipuolueella on 300-paikkaisessa parlamentissa 155 ääntä. Kaksi hallituspuolueen edustajaa on livennyt vastapuolelle.

Torstaina parlamentin olisi hyväksyttävä lait, joilla talousuudistuksia viedään eteenpäin. Ne nostavat veroja ja eläkeikää ja yksityistävät valtion omaisuutta. Kaksipäiväiseen yleislakkoon menneet kreikkalaiset ovat raivostuneet muun muassa minimipalkkojen veronkorotuksista ja jo kuukausia jatkuneista leikkauksista.

EU:ssa vaiettuja
varasuunnitelmia?


Euroopan unionissa on uutistoimistolähteiden mukaan pohdittu varasuunnitelmia, jos Kreikan parlamentti hylkäisi säästöohjelman. EU voi poliittisella päätöksellä harkita vielä muita lainavaihtoehtoja Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää joustavammin. Valuuttarahasto ei voi enää poiketa lainaehdoista, jotka Kreikan kanssa on sovittu.

Tilanteen kriittisyyttä kuvaa se, että Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Jürgen Stark kiirehti heti kiistämään, että EU:lla olisi muita apusuunnitelmia Kreikalle. Stark viesti Die Welt -lehdessä, ettei maa saa rahaa ilman säästöohjelmaa. Financial Times -lehden mukaan erityisesti Saksa haluaa kuitenkin miettiä myös varavaihtoehtoja. Lehden mukaan EU-viranomaiset pyrkivät jyrkästi kiistämään, että suunnitelmia olisi valmisteltu EU-tasolla.

OP-Pohjolan ekonomistin Timo Hirvosen mukaan keskustelua on varmasti käyty siitä, voitaisiinko kielteisen päätöksen jälkeen valmistella vielä esimerkiksi uusi säästöpaketti. Siinäkin olisi edelleen ehdollisia elementtejä eli pattitilanne jatkuisi.

– Jos äänestys ei mene läpi, on edessä isompi pulma. Hallitus ehkä kaatuisi ja pitäisi järjestää uudet vaalit. Uusien vaalien järjestäminen olisi taas uusi uhka ja sotkisi entisestään tilannetta. Jos rahoittajat eivät tässä tilanteessa jatkaisi rahoitusta, Kreikka ajautuisi mahdottomaan tilanteeseen. Sellainen skenaario on äärimäisen huono, Nordean pääekonomisti Martti Nyberg sanoo.

Muitakin rahoitusvaihtoehtoja on pohdittu.

– On ollut yrityksiä kierrättää Kreikkaan rahaa EU:n investointipankin tai rakennerahaston kautta. Niissä on ongelmana se, että mukaan tarvittaisiin euron ulkopuoliset maat. Suorat bilateraaliset luotot ovat tietysti edelleen myös mahdollisia, sanoo eräs rahamarkkinoiden asiantuntija.

– Kukaan ei todellisuudessa tiedä, mitä Kreikalle tulee tapahtumaan. Tällaista tilannetta ei ole ollut yhdessäkään teollisuusmaassa sitten 1940-luvun. Monenlaisia arvioita esitetään, niissä on näkynyt akateemisia, rahoitusmarkkinoiden tai poliittisia painotuksia ja intressejä, mutta velkakriisin todellista lopputulosta ei kukaan pysty arvioimaan.

”Säästöpaketti ei
poista velkakriisiuhkaa”


Taloussanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan uhka velkajärjestelystä säilyy kävipä äänestyksessä miten tahansa. Eräs asiantuntija painottaa, että hätälainoitus ja ranskalaispankkien sopimat rolloverit, valtionvelkakirjojen takaisinostot, eivät vaikuta Kreikan velkakestävyyteen tai vähennä velkajärjestelyriskiä.

Säästöpaketin läpimeno antaa Kreikalle vain hengähdystauon: Se on ehtona EU:lta ja IMF:ltä saatavalle seuraavalle 12 miljardin lainaerälle. Kreikka tarvitsee rahat ennen heinäkuun puoliväliä maksaakseen erääntyvät velkansa.

Velkoja ja korkoja lankeaa maksuun heinäkuussa yli kolme miljardia, elokuussa noin yhdeksän miljardia euroa.

OP-Pohjolan Hirvosen mukaan parlamentin hyväksyntä olisi myönteinen signaali markkinoille, mutta tilanne voi alkaa hitaasti helpottua vasta jos ja kun säästöohjelma – erityisesti yksityistämisohjelma – alkaa purra talouteen. Asiantuntijat suhtautuvat kuitenkin epäillen Kreikan kykyyn viedä talousuudistuksia eteenpäin.

– Veronkantoa täytyy laajentaa, taloudessa on paljon suljettuja sektoreita, tarvitaan kilpailukykyä, dynamiikkaa talouteen. Jos päästäisin ensin tuon 12 miljardin läpi, sen jälkeen 100 miljardin 2013 läpi ja 2014 uuteen vakausmekanismiin, tilanne voisi rauhoittua. Sekään ei ikävä kyllä tarkoita, että puheet velkojen uudelleenjärjestelyistä voisi lopettaa. Kreikan budjetti on niin alijäämäinen ilman velanhoitokulujakin, Nordean Nyberg sanoo.

Hiljattain myös Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila sanoi Taloussanomille uskovansa, että Kreikassa päädytään todennäköisemmin hallittuun velkajärjestelyyn, koska Kreikka ei selviä veloista edes valtion omaisuuden myynneillä.

Kovaa peliä
lainaehdoista


Asiantuntijat uskovat, että säästöpaketin vastustus on kovaa poliittista peliä, jota Kreikassa käydään lainaehdoista. Nykyisen velanhoitokriisin takana Kreikan painajaisena ovat talouden kestämättömät rakenteet, joita oppositiokaan ei voi sivuuttaa.

– Nythän EU:n päämiehet ovat painottaneet, että koko parlamentti pitäisi saada säästöohjelman taakse. Tärkeintä on, että se ylipäänsä hyväksytään. Tilanne on niin huono ja vakava, että on ymmärrettävää, että haluttaisiin saada mahdollisimman laaja tuki, OP-Pohjolan Hirvonen sanoo.

– Oppositiolla on ollut ajatus, jospa saataisiin uudet lait. Se tie on kuljettu loppuun ja panokset ovat olleet liian kovia. Nyt on se paikka, että päätökset on tehtävä. Ei hallitus eikä oppositiokaan halua päätyä velkasaneeraukseen tai vielä huonompiin vaihtoehtoihin, Nordean Nyberg katsoo.

– Vaikka julkista velkaa saataisiin vähennettyä esimerkiksi  80 prosenttiin, talouden rakenteet ovat edelleen suurin ongelma. Yksityinen sektori ei pysty luomaan kassavirtaa, jolla velkoja pystyttäisiin maksamaan takaisin. Irlantiin verrattuna tilanne on Kreikassa paljon heikompi.

– Yksityistämisohjelma on tämä herkin kohta. En tiedä oliko se markkinoitu kreikkalaisille kovin hyvin. Puhutaan saarista ja muista ihmisille rakkaista asioista, kun olisi pitänyt painottaa valtionyhtiöitä ja muuta vastaavaa, Nyberg arvelee.

– Ei riitä, että vain palasia uudistuksista hyväksytään, vaan koko säästöohjelma. Jos äänestys on hyvin tiukka ja enemmistö pieni, niin tilanne on tietysti hyvin hankala talousuudistusten läpiviemiseksi. Nämä miljardin yksityistämisohjelma – pitää ehdottomasti saada läpi, Hirvonen painottaa niin ikään.

Opposition erityisesti veronkorotuksiin suuntaama arvostelu saa Nybergiltä myös ymmärrystä.

– Kun bkt sukeltaa jo voimakkaasti ja finanssipolitiikkaa kiristetään, niin veronkiristysten vaikutukset talouskasvuun ovat tietysti negatiivisia. Menoleikkaukset ovat ehkä se parempi keino, mutta Kreikan kohdalla voi tietysti kysyä, osataanko ne kohdistaa oikein.

Markkinoilla uskoa
uudistusten läpimenoon


Jos Kreikan säästöohjelma menee läpi, euron kurssi todennäköisesti vahvistuisi ainakin muutamaksi päiväksi. Myönteinen äänestystulos lasketaan luottomarkkinoilla jo sisään, mutta Kreikan valtionvelkojen korot voisivat ehkä tulla vähän alas.

Markkinoiden luottamuksen kannalta tärkeämpiä ovat kuitenkin parhaillaan käytävät neuvottelut yksityisen pankkisektorin mukaan tulosta. Taloussanomien haastattelemien ekonomistien mukaan Kreikan tueksi tarvitaan Ranskan lisäksi muiden euromaiden pankkeja.

Asiantuntijat arvioivat, että jos säästöohjelma kaatuu, euron kurssi heikkenisi suhteessa päävaluuttoihin dollariin ja jeniin. Kreikan valtion velkapapereiden lainakorot nousisivat selvästi.

Kaikkiaan epävarmuus Euroopan rahoitusmarkkinoilla lisääntyisi. Se näkyisi pörssikurssien laskuna, erityisesti pankkisektorilla. Muiden velkaantuneiden eteläisten euromaiden valtion velkapapereiden lainakorot nousisivat.

Kreikka vararikon partaalla:

• Työttömyys noussut 16 prosenttiin.
• Valtionvelka on yli 150 prosenttia bruttokansantuotteesta (Suomessa 48 prosenttia).
• Kreikka ei voi enää hankkia rahaa luottomarkkinoilta.
• Kreikan velanhoitokyky kokonaan 110 miljardin euron tukipaketin varassa. Suunnitteilla uusi samansuuruinen tukipaketti.

Lähteet: Reuters, Financial Times

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    2. 2

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    3. 3

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    4. 4

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    5. 5

      Google kouluttaa SAK:n kanssa digitaitoja työntekijöille – ”Tämä ei ole mikään perinteinen ATK-koulutus”

    6. 6

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    7. 7

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Työntekijä mokasi johdannaiskaupassa karmivin seurauksin – FT: Mitsubishi menetti 320 miljoonaa dollaria

    10. 10

      USA:n keskuspankki jatkaa markkinoiden rauhoittelua rahaa pumppaamalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Monet energiayhtiöt hilaavat nyt hintoja ylöspäin – katso vertailu: täällä maksat sähkönsiirrosta eniten

    2. 2

      Google kertoi suursatsauksista Suomeen: 600 miljoonaa Haminaan, 255 megawattia uusiutuvaa energiaa

    3. 3

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    4. 4

      Bensan hinta noussut jo lähelle kaikkien aikojen haamurajaa – ST1-johtaja kertoo, miten Saudi-Arabian tilanne näkyy tankilla

    5. 5

      Diesel menetti tukensa, maksajina kuljetusala ja syrjäkylien autoilijat – Professori: ”Siinä mielessä ympäristöteko, että hinta nousee”

    6. 6

      Uhkaako verokorttisi tuloraja ylittyä – toimi näin!

    7. 7

      Asumisen kulut nousevat kohisten: Rovaniemi 3 400, Kempele 2 300 euroa – katso 59 kunnan lista

    8. 8

      Siirtohintojen nousu ei Tolvasia pelota: Omaa sähköä 1 500 eurolla reilussa vuodessa

    9. 9

      Kiukku sähkön siirtohinnoista jatkuu: ”Onko kaikki kivet käännetty?” – Nyt puhuvat Carunaakin kalliimmat sähköyhtiöt

    10. 10

      Merivoimien neljä uutta laivaa rakennetaan turvallisuussyistä Raumalla – luvassa satoja uusia työpaikkoja: ”laidasta laitaan väkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukulaiset kärkkyivät puolen miljoonan euron perintöä – terävä vanhus jätti heidät nuolemaan näppejään

    2. 2

      Maksamisen muutos yllätti OP:n asiakkaat – Tertulta meni kerralla lukkoon koko perheen tilit

    3. 3

      Näin maksaminen korteilla ja verkossa muuttuu lauantaina – ”Minkään ei tulisi viikonlopun aikana räjähtää”

    4. 4

      Näin paljon suomalaisilla on rahaa tilillään – ekonomisti kertoo, mikä on järkevä määrä

    5. 5

      Yksityiskohta katolla paljasti asioiden laidan – Mikkeli määräsi ex-maaherran suvun saunan purettavaksi: ”Kumma, että tällaista räppänää käydään vastaan”

    6. 6

      Osuuspankin asiakaspalvelu meni tukkoon – asiakkaat ihmettelivät pankin lähettämää tekstiviestiä

    7. 7

      Kohua herättänyt sähköyhtiö Caruna nostaa jälleen siirtomaksua – Omakotiliitto parahti: ”Pöyristyttävää”

    8. 8

      Eeva muutti unelmiensa työn perässä Helsinkiin – Ei saanut kaupungin vuokra-asuntoa, joten palkasta jää käteen 600 euroa kuussa

    9. 9

      Yksinhuoltajan lompakko lihoo, keskituloinen perhe kaivaa kuvetta – katso tästä budjettiehdotuksen voittajat ja häviäjät

    10. 10

      Autoalan yrittäjä lähti koeajolle ja ”hakemaan rahoja” – runneltu Mersu löytyi viikon päästä, takakontissa inhottava yllätys

    11. Näytä lisää