"Uusi hallitus rauhoittaa työmarkkinoita"

Julkaistu: , Päivitetty:

Työmarkkinat voivat rauhoittua uuden hallituksen myötä, ja sopimisessa voidaan päästä keskitetympään suuntaan. Näin arvioivat Pellervon tutkimusjohtaja Pasi Holm ja Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman. Toimia työpaikkojen synnyttämiseksi on uudessa hallitusohjelmassa heidän mukaansa kuitenkin liian vähän. Paljon on jätetty kasvun varaan.


Viime vuosien aikana Suomen kansainvälinen kilpailukyky ja imago ovat saaneet näkyviä säröjä kilpeensä viennin seisahtuessa useiden työtaisteluiden myötä.

Uuden hallituspohjan myötä edessä on paluu keskitetympään sopimiseen ja parempaan dialogiin työmarkkinoilla, asiantuntijat analysoivat.

– Vaikka ei nyt ihan tupoon [tulopoliittinen kokonaisratkaisu] saakka mentäisi, niin kuitenkin keskitetympään suuntaan, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm sanoo Taloussanomien haastattelussa.

Erityisesti Holm näkee mahdollisuuksia siinä, että työministeriksi nousee vanha työmarkkinakonkari, SAK:n pitkäaikainen puheenjohtaja Lauri Ihalainen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyö toimii varmasti paremmin. Työllisyyttä pystytään tukemaan ja lakkokierteiltä saatetaan palkkakoordinaation myötä säästyä. Tätä kohtaan minulla on suuret odotukset, Holm analysoi.

Parempaa dialogia työmarkkinoille toivoo myös Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Sixten Korkman.

– Vastuunkantoa edellytetään erityisesti ay-liikkeessä ja työmarkkinajärjestöissä. Siellä on ollut pulmia, Korkman toteaa Taloussanomille.

Työllisyys pysyy mysteerinä,
paljon on talouskasvun varassa


Ennusteiden mukaan hallituksen alkutaipaleella talouskasvu on voimissaan, mutta tulevaisuus on vielä hämärän peitossa.

– Tänä vuonna ja ensi vuonna talous kasvaa hyvää vauhtia ja työllisyys paranee, mutta siitä eteenpäin on täysin hämärän peitossa, Holm sanoo

Myös Korkmanin mielestä tulevaisuus on savuverhon peitossa, ja Suomen pitkän tähtäimen kasvunäkymät jopa "erittäin heikot".

– Tässä hallitusohjelmassa on hyvin vaatimattomasti toimenpiteitä yritystoiminnan ja työpaikkojen syntymisen näkökulmasta. Ohjelma ei vastaa niihin vaatimuksiin, jotka koskevat julkisen talouden vakauttamista, työllisyyden kasvattamista ja veropohjan laajentamista, Korkman kritisoi.

Verotus muuttuu
vain vähän


Verotuksen muutokset jäävät uudessa hallitusohjelmassa pieniksi, etenkin jos niitä vertaa verotuksen kokonaisuudistusta ennen vaaleja valmistelleen Martti Hetemäen työryhmän esityksiin.

– Verotusta suunniteltiin enemmän oikeudenmukaisuuden kuin työllisyyden ja talouskasvun näkökulmasta, Holm kommentoi.

Hallitus päätti alentaa yhteisöverokantaa yhdellä prosenttiyksiköllä, kun esimerkiksi Hetemäen työryhmä ehdotti neljän prosenttiyksikön laskua.

Muutos on Sixten Korkmanin mukaan riittämätön. Toisaalta Holmin mukaan on positiivista, ettei yrittäjän verotus kiristynyt merkittävästi.

– Se oli tässä ikään kuin liipaisimella, Holm toteaa.

Vähäosaisista huolehtiminen ja
avoimuus saavat kiitosta


Hallitusohjelma saa Taloussanomien haastattelemilta asiantuntijoilta myös kiitoksia. Kummatkin kiittelevät sitä, että heikommassa asemassa olevista aiotaan aidosti huolehtia.

– Ymmärrän ja kannatan sitä, että hallitus on tarttunut köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden torjumiseen, Korkman sanoo.

Myös Holm on samoilla linjoilla, ja toteaa perusturvan korotuksen olleen välttämätöntä.

Korkman kiittelee hallitusta myös avoimuudesta kohdata kansainvälisiä haasteita ja rohkeudesta puolustaa pohjoismaista hyvinvointimallia.

– On ehdottoman hyvä asia, että olemme avoimia globalisaatiolle, Euroopan unionille ja maahanmuuttajille. Suomen selviytymisen ja kilpailukyvyn säilymisen kannalta tämä on erittäin tärkeää, Korkman toteaa.

– Tämä ei ole mikään impivaaralainen hallitus. Protektionistiset temput itsensä eristämiseksi johtaisivat todelliselle hakotielle. Vaikka haukunkin hallitusohjelmaa, niin on tämä kuitenkin paras ohjelma, mikä realistisesti voitiin Suomessa näinä aikoina saada, Korkman päättää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää