Luottokortilla ei saa lotota - myös muut tuoteryhmärajoitukset mahdollisia Suomessakin - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tätä et saa maksaa luottokortilla

Julkaistu: 17.6.2011 7:02, Päivitetty 16.6.2011 16:28

Uhkapelaaminen velaksi on Suomessa lailla kiellettyä, joten esimerkiksi lottoa ei voi pelata luottokortilla. Jos mallia otetaan Yhdysvalloista, voitaisiin luottokortilla kieltää myös muiden ostosten tekemistä.

Tällä hetkellä uhkapelit on ainoa tuoteryhmä, johon luottokorttia ei voi käyttää. Tämäkin Suomen lain sanelema sääntö pätee vain suomalaisiin vedonlyönti- ja arpapeliyhtiöihin, joten ulkomaisten yritysten vetoja voi internetissä pelata velaksi.

Yhdysvalloissa American Express -luottokorttiyhtiö on estänyt lääkekannabiksen ostamisen korteillaan myös niissä 16 osavaltiossa, joissa kannabiksen lääketieteellinen käyttö on sallittua, SmartMoney kertoo artikkelissaan.

Muidenkin tuotteiden ostamista on rajoitettu niin, että luottokorttiyhtiöt opettavat kuluttajilleen myös moraalisia periaatteita. Esimerkiksi American Expressillä ei voi ostaa pornografiaa internetistä.

Visa ja MasterCard tekevät kortinhaltijoidensa puolesta poliittisia valintojakin, sillä heidän korteillaan ei ole viime talvesta lähtien voinut lahjoittaa rahaa tietovuotosivusto Wikileaksille.

Tekniset valmiudetmyös Suomessa

Suomessa on tähän mennessä rajoitettu vain luottokortilla uhkapelaamista. Tekniset valmiudet rajoitusten laajentamiselle myös muihin tuoteryhmiin ovat kuitenkin olemassa.

– Teknisesti rajoitukset ovat mahdollisia. Tällaisia rajoituksia tehdessä kortin myöntäjä harkitsee kortin käyttöön liittyviä mahdollisia riskejä ja väärinkäyttömahdollisuuksia, Luottokunnan korttien liikkeellelaskupalveluista vastaava johtaja Jukka Ruotsalainen kertoo Taloussanomille.

Kortin myöntäjänmaine pelissä

Ruotsalaisen mukaan korttien myöntäjät harkitsevat tuoteryhmärajoituksia nykyään myös maineriskien kannalta.

Kärjistäen voisikin ajatella, että pankit tai luottokorttiyhtiöt eivät halua korttinsa vilkkuvan hämäräperäisissä tanssiravintoloissa tai aikuisviihdekaupoissa ja alkavat sen vuoksi rajoittaa kortin käyttöä.

– Kyseessä on aina kortin myöntäjän päätös, Ruotsalainen toteaa.