EKP:n Bini Smaghi: Kreikan velkajärjestely horjuttaisi koko euroaluetta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

"Kreikan velkajärjestely olisi kuolemantuomio"

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsen Lorenzo Bini Smaghi sanoo, että Kreikan velkajärjestely ja irrottautuminen eurojärjestelmästä olisi "kuolemantuomio" ja varoittaa, että sillä olisi dramaattinen euroaluetta horjuttava vaikutus.

30.5.2011 10:50 | Päivitetty 30.5.2011 11:06

– Ekonomistit, jotka ajattelevat, että lainajärjestelyn vaikutukset pystytään pitämään kurissa ovat samanlaisia kuin ne, jotka sanoivat syyskuussa 2008 Lehman Brothersin romahduksen olevan hallittavissa, Smaghi vertasi Financial Times -lehden sunnuntaina julkaisemassa haastattelussa.

Smaghi kuitenkin huomautti, että Kreikalla on omaisuutta, jota voidaan myydä ja että sillä on myös keinoja muokata vero- ja menojärjestelmäänsä.

Velkasaneeraus vaikuttaisi hänen mukaansa myös noin 45 miljardin euron arvoisiin Kreikan valtionlainoihin, jotka Euroopan keskuspankki on hankkinut osana Kreikan tukipakettia. Lisäksi kaikkien velkajärjestelyiden kustannukset lankeaisivat lopulta veronmaksajille, Smaghi totesi.

Hän katsoo, että lainojen uudelleenjärjestely voisi myös aiheuttaa Kreikan pankkijärjestelmän romahduksen.

– Kaikki yritykset kuvata velkajärjestelyn mahdollisuutta järjestelmälliseksi toimenpiteeksi ovat pelkkiä satuja, Smaghi sanoi FT:lle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?