Puttonen: Eurosta eroaminen mahdotonta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Puttonen: Eurosta on mahdotonta erota

Eurosta eroaminen on käytännössä mahdotonta, Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen sanoo. Jos euro hajoaisi, luvassa olisi Puttosen mukaan kaikkien finanssikriisien äiti. Puttonen ei usko Kreikan lainanmaksukykyyn vaan katsoo maan olevan jo velkajärjestelyssä.

27.5.2011 12:17 | Päivitetty 27.5.2011 12:28

Eurosta eroaminen on velkakriisimaille käytännössä mahdotonta. Näin arvioi Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen. Hänen mukaansa on haitallista edes keskustella yhden maan eroamisesta, puhumattakaan siitä, että euromaat palaisivat kansallisiin valuuttoihin.

Puttonen kertoo näkemyksistään tänään julkaisemassaan verkkopamfletissa "Velka tikittää".

– On monia syitä, miksi maa ei voi erota eurosta, mutta kaikkein tärkein syy on hyvin pragmaattinen. Oman valuutan käyttöönotto yksinkertaisesti kestäisi liian pitkän aikaa. Se edellyttäisi kaikkien sopimusten (muun muassa palkat, pankkitalletukset, verot, asuntolainat) uudistamista, Puttonen kirjoittaa.

Puttosen mukaan tietokoneiden ja automaattien uudelleenohjelmointi ja kolikoiden ja seteleiden valmistaminen kestäisi vuosia. Euroon siirryttäessä maat saattoivat tehdä uudistuksensa ympäristössä, jossa ei tarvinnut pelätä valuuttaspekulointia, koska euroon siirtyminen oli tiedossa.

– [Eurosta luopumisesta] syntyisi talletuspako, mikä ajaisi pankkijärjestelmän likviditeettikriisiin.

– Tämä johtaisi obligaatiomarkkinoiden kriisiin. Tämä olisi kaikkien finanssikriisien äiti.

Kreikka-luototvääristävät markkinatietoa

Puttosen mukaan käytännössä Kreikan velat on jo uudelleenjärjestelty. Varsinaista nimellisarvojen leikkausta ei ole tehty, mutta se on vain yksi tapa järjestellä lainoja. Nimellisarvojen laskeminen johtaisi saatavien alaskirjauksiin, minkä johdosta niitä pyritään pitkittämään mahdollisimman kauan.

Sopimalla selvästi markkinakorkoa alhaisemmasta kustannuksesta ja tukipaketin pidemmästä maksuajasta, tarkoittaa Puttosen mukaan jo käytännössä lainojen uudelleenjärjestelyjä.

– Markkinahinnat osoittavat, että varovaisuuden periaatteen mukaisesti lainojen arvosta pitäisi jo nyt tehdä 25–40 prosentin alaskirjaukset. Sellaiset pankit, kuten Euroopan keskuspankki, ja eläkesäätiöt, jotka kirjaavat Kreikan obligaatiot nimellisarvoina taseeseensa antavat virheellistä informaatiota taloudellisesta asemastaan.

Puttonen kuvaa kirjasessa Euroopan velkaantumisen mekanismeja ja nykytilannetta varsin kattavasti, mutta hänellä ei juurikaan ole antaa neuvoja velkakriisiongelmien hoitoon.

Pitemmällä tähtäimellä Puttonen näkee, että euron ainoa pelastus on Euroopan liittovaltiollistuminen  ja Euroopan keskuspankin valtuuksien kasvattaminen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?