Kreikan velkakriisi on ensimmäisen vuosipäivänsä lisäksi ohittanut toisenkin kyseenalaisen merkkipaalun:
Nyt helleenivaltion liian suurista veloista ja noihin velkoihin liittyvästä erittäin suuresta luottoriskistä on jo yli puolet siirtynyt "julkisiin taseisiin", kuten Suomen kaltaisille hätäluottojen tarjoajille sekä euroalueen keskuspankille EKP:lle.
Suurin osa epävarmoista Kreikka-saatavista on tätä nykyä euromaiden veronmaksajien kontolla. Yksin EKP:llä on runsaammat Kreikka-riskit kuin kaikilla ulkomaisilla liikepankeilla yhteensä.
Yksityisen pääoman nopea vetäytyminen Kreikasta ja julkisen pääoman vyöry tilalle ilmenevät ilman minkäänlaista väärinkäsityksen mahdollisuutta kahdesta laajasta Kreikka-analyysistä, jotka brittipankki Barclays Capital ja japanilaispankki Nomura ovat laatineet.
Pankkien korkostrategit ja ekonomistit ovat laatineet analyysinsä lähinnä velkakirjamarkkinoilla toimivien suursijoittajien opastukseksi, jotta nämä osaisivat paremmin tiedoin arvioida esimerkiksi Kreikan valtion mahdollisen velkasaneerauksen todennäköisyyttä ja saneerauksen todennäköisiä seurauksia.
Sitä vastoin Kreikka-analyysit eivät ole kannanotto eri puolilla Eurooppaa pulppuavaan poliittiseen kriisikeskusteluun saati suositus velkakriisin ratkomisesta tavalla tai toisella. Kyse on ainoastaan tilannearvioista. Sama koskee tätä kirjoitusta.
Ulkomainen rahakarannut kiireesti
Pääoman pako Kreikasta ja helleenivaltion rahoituskriisi kärjistyivät runsas vuosi sitten samaan aikaan ja samaa tahtia. Itse asiassa kyse on saman ilmiön kahdesta eri puolesta ja itseään ruokkivasta ketjureaktiosta.
Yksityisen pääoman pakeneminen Kreikasta – ja julkisen pääoman saapuminen tilalle – näkyvät selkeästi Nomuran kokoamista tilastoista. Pankki on koonnut Kreikan rahoituksen lähteet ja rahoitusmäärät useamman vuoden ajalta ja lisäksi jakanut rahoitusmäärät rahoittajaryhmittäin.
Vielä viime vuoden maaliskuussa ulkomaiset pankit ja muut ulkomaiset yksityiset rahoittajat olivat helleenivaltion ylivoimaisesti suurimmat rahoittajat. Nyt on toisin.
Vuosi sitten Kreikan valtiolla oli yhteensä velkaa noin 300 miljardia euroa, josta ulkomaisten pankkien ja muiden ulkomaisten yksityisten rahoittajien osuus oli noin 225 miljardia euroa eli hyvän matkaa yli kaksi kolmasosaa.
Nyt helleenivaltion velkavastuut ovat yli 330 miljardia euroa, mutta ulkomaisten pankkien ja muiden ulkomaisten yksityisten rahoittajien osuus on enää 155 miljardia euroa.
Ulkomaisten liikepankkien ja muiden ulkomaisten yksityisten rahoittajien osuus Kreikan veloista – ja osuus riskeistä – on kriisivuoden kuluessa kutistunut 75 prosentista noin 45 prosenttiin.
Tilalle ovat tulleet aivan muut riskinkantajat – tai vastuunkantajat, niin kuin muodikkaampi ilmaus kuuluu.
Yli sata miljardiaeuroa hätärahaa
Viime kevään Kreikka-paniikissa Suomi ja muut euromaat, EU sekä Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sopivat Kreikan "pelastamisesta" yhteensä 110 miljardin euron hätäluotoin.
Heti perään euroalueen keskuspankki EKP aloitti kriisivaltioiden velkakirjojen tukiostot helpottaakseen velkakirjamarkkinoiden hirmuista korkopainetta.
Viime vuoden loppuun mennessä Suomen ja muiden Kreikalle hätäluottoja luvanneiden eurovaltioiden sekä IMF:n hätärahaa oli Kreikan käytössä noin 30 miljardia euroa. Nyt hätälainaa on toimitettu Ateenaan jo 54 miljardia euroa, ja seuraavasta erästä on tarkoitus päättää tuota pikaa.
Klikkaa graafi suuremmaksi
EKP on käyttänyt kaikkien kriisivaltioiden velkakirjaostoihin runsaat 75 miljardia euroa. Nomura ja Barclays arvelevat Kreikan osuudeksi näistä kiistanalaisista sijoituksista noin 50 miljardia euroa.
Kriisivuoden kuluessa myös Kreikan kotimaiset pankit ovat kasvattaneet kotivaltiolleen myöntämiään luottoja voimakkaasti. Ennen kriisin kärjistymistä Kreikan valtio oli velkaa kotimaisille pankeille alle 50 miljardia euroa, nyt pitkälti yli 60 miljardia.
Kreikkalaispankkien Kreikka-riskit ovat mutkan kautta nekin euromaiden veronmaksajien piikissä, sillä Kreikan pankit toimivat kotivaltionsa tosiasiallisella takauksella ja pitkälti EKP:n kyseenalaisin vakuuksin tarjoaman rahoituksen varassa.
Iso osa rahoittajistaselvisi säikähdyksellä
Suomen ja muiden euromaiden samoin kuin IMF:n hätärahoitus on tarjonnut Kreikan yksityisille rahoittajille kallisarvoisen tilaisuuden vetäytyä tukalasta pinteestä – ja vieläpä suurelta osin tappioitta tai jopa mojovalla voitolla.
Kriisivuoden kuluessa Kreikan valtiolta on erääntynyt velkakirjamuotoista vanhaa velkaa runsaat 30 miljardia euroa. Tuon summan Kreikka on maksanut ajallaan ja lisäksi korkojen kera vanhojen velkakirjojen haltijoille takaisin.
Jos erääntyneet velkakirjat ovat olleet alkuperäisten ostajiensa hallussa eräpäivään asti, ovat nämä sijoittajat nyt päässeet pälkähästä pelkällä säikähdyksellä tyystin tappioitta.
Näin on käynyt esimerkiksi niille pankeille, joilla on ollut lupa ylläpitää Kreikan velkakirjoja taseissaan alkuperäisin hankinta-arvoin markkina-arvon romahduksesta piittaamatta, kunhan ovat pitäneet velkakirjat hallussaan eräpäivään asti.
Jos taas velkakirjat ovat siirtyneet alkuperäisiltä ostajiltaan muiden sijoittajien haltuun kriisivuoden hirmukoroilla, on velkakirjojen erääntyminen täyteen hintaan sinetöinyt markkinakorot uusien riskisijoittajien lopullisiksi voitoiksi.
Kreikka ei kuitenkaan ole vielä joutunut pulittamaan kenellekään jopa yli 20 prosentin hirmukorkoja, vaan moiset korot syntyvät velkakirjamarkkinoiden kaupankäynnissä vanhojen velkakirjojen markkinahinnan laskusta.
Kesken kaiken toivonsa menettäneille myyjille korkojen raju nousu – ja velkakirjojen käyvän arvon lasku – on merkinnyt tuntuvia tappioita. Onkin väärinkäsitys päätellä huikeista markkinakoroista kaikkien sijoittajien käärineen Kreikassa pelkästään huimia voittoja.
EKP ostanutalennuksella
EKP:n velkakirjaostot ovat nekin merkinneet Kreikan velkakirjojen vanhoille haltijoille tilaisuutta luopua nyttemmin yleisesti roskalainoina pidetyistä helleenivaltion obligaatioista.
Mutta toisin kuin euromaiden ja IMF:n hätäluotot, EKP:n velkakirjaostot eivät ole päästäneet ketään pälkähästä tappioitta saati mojovien voittojen kera.
EKP on toteuttanut omat obligaatio-ostoksensa velkakirjamarkkinoilla edes joten kuten vallitsevin markkinahinnoin. Se ei ole toisin sanoen maksanut ostamistaan Kreikan velkakirjoista täyttä nimellisarvoa, vaan paikoin jopa tuntuvasti vähemmän.
Nomura ja Barclays arvioivat EKP:n maksaneen hallussaan olevista Kreikan valtion velkakirjoista noin 80–85 prosenttia kyseisten velkakirjojen nimellisarvosta. Näin ollen EKP olisi ostanut Kreikka-obligaationsa 15–20 prosentin alennuksella.
Jos myyjät ovat olleet velkakirjojen alkuperäisiä haltijoita, ovat kaupat merkinneet myyjille 15–20 prosentin lopullista tappiota.
EKP:llä on Kreikka-obligaatioissaan suunnilleen arvonalennuksen suuruinen tappiopuskuri – sen verran se kestäisi saneerausleikkauksia kärsimättä tappioita. Jos EKP säästyy Kreikka-saneerauksilta ja odottaa rauhallisesti velkakirjojen erääntymistä täyteen hintaan, on sille tiedossa noin 18–25 prosentin arvonnousu.
Eurovaltiot vastaavatmyös EKP:n riskeistä
EKP:n suoriin velkakirjaomistuksiin liittyvä Kreikka-riski on alle puolet EKP:n ja koko eurojärjestelmän Kreikka-riskistä.
EKP:n rahoitusoperaatioiden ja Kreikan oman keskuspankin erityisoperaatioiden yhteenlaskettu määrä oli Nomuran arvion mukaan viime vuoden lopussa noin 90 miljardia euroa, joten koko eurojärjestelmän Kreikka-riski oli noin 140 miljardia.
Virallisesti Kreikan oman keskuspankin kansallinen hätärahoitus on sen omalla vastuulla samaan tapaan kuin Irlannin keskuspankin omatoimirahoitus on virallisesti vain Irlannin vastuulla.
Kyseisten keskuspankkien toiminnasta vastaavat valtiot ovat kuitenkin jo hätärahoituksen varassa, joten välillisesti myös kriisimaiden keskuspankit lienevät muiden euromaiden vastuulla.
Eurovaltiot ovat kansallisten keskuspankkiensa kautta EKP:n omistajia, jotka vastaavat EKP:n toimista, riskeistä ja tarvittaessa myös pääomittamisesta omistustensa suhteessa.
Tämän EKP:n niin sanotun pääoma-avaimen perusteella Suomen osuus EKP:n riskeistä on sama noin 1,8 prosenttia, jonka perusteella määräytyvät Suomen osuudet velkakriisin hätätoimista.
Suuria velkojiaenää harvassa
Kreikan rahoituksen nopea siirtyminen eurovaltioiden, EKP:n, IMF:n ja maan kotimaisten pankkien kontolle on tulkinnasta riippuen joko helpottanut tai vaikeuttanut todennäköisten velkasaneerausten toteuttamista.
Helpommaksi saneerauksiin ryhtyminen on muuttunut siksi, että nyttemmin Kreikan suurimmat rahoittajat ovat tarkalleen tiedossa ja löytyvät helposti.
Kaiken kaikkiaan Kreikan velkakirjojen haltijoita ja muita velkojia on ties kuinka suuri joukko hajallaan eri puolilla maapalloa, mutta etenkin kriisivuoden kuluessa yksityisten rahoittajien kaikkoaminen ja hätärahoittajien kasvu on nopeasti keskittänyt rahoitusta.
Barclays arvioi, että Kreikan 30 suurimmalla ulkomaisella rahoittajalla on yhteensä hallussaan peräti 65–75 prosenttia helleenivaltion ulkomaisista veloista. Joukossa ovat mukana hätäluottoja myöntäneet "pelastajat" ja muut julkiset rahoittajat.
Ainakaan se ei estä Kreikan velkasaneerausta, etteivätkö suurimmat rahoittajat olisi tarkoin tiedossa saati löytyisi helposti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että saneeraus olisi tuosta vain toteutettavissa milloin tahansa.
Myös eurovaltiotehkä etuoikeutettuja
Kreikan tai minkä tahansa muunkaan eurovaltion velkasaneerauksen toteuttamiseksi ei riitä, että velkojat löytyvät. Lisäksi velkavastuiden – tai rahoittajien näkökulmasta lainasaatavien – saneeraamisen on oltava myös muilta osin mahdollisia ja mielekästä.
IMF on toteuttanut ja muutoin osallistunut lukuisiin ylivelkaisten valtioiden velkasaneerauksiin ja muihin talouden saneerauksiin, mutta se ei ole milloinkaan alistanut omia saataviaan minkäänlaisiin leikkureihin.
IMF:llä on velkojana niin sanottu super senior -asema, joten se ottaa mahdollisissa saneerauksissa tai suoranaisissa vararikoissa aina ensin omansa pois ennen kuin kriisimaa alkaa maksaa muille velkojille mitään.
Kreikalle hätäluottoja myöntäneet eurovaltiot ovat Suomen tavoin muodollisesti samassa IMF:n rinnalla toisarvoisessa asemassa kuin Kreikan yksityisetkin velkojat.
Nomuran analyysi kuitenkin pitää todennäköisempänä, että velkojen anteeksi antamisen hetkellä tulkinta muuttuisi ja eurovaltiot olisivat samassa asemassa IMF:n kanssa. Tätä pankki perustelee sillä, että eurovaltiot eivät voi myöntää toisilleen avustuksia, jollaisia velkojen anteeksi antamiset olisivat.
Velkasaneerauksetvaikeat toteuttaa
Kreikan kotimaiset pankit samoin kuin valtion muut kotimaiset rahoittajat, kuten eläkerahastot, jäisivät ilmeisesti nekin mahdollisen velkasaneerauksen ulkopuolelle. Kreikkalaispankeilla on kotivaltioonsa liittyviä luottoriskejä noin kaksin verroin enemmän kuin tappioiden vastaanottamiseksi välttämätöntä omaa pääomaa.
Tämä tarkoittaa, että Kreikan velkavastuiden leikkaaminen puoliksi polttaisi poroksi Kreikan pankkien koko oman pääoman. Kyse olisi kuoliniskusta maan pankeille, mikä tuskin edistäisi "pelastustoimien" suotuisaa sujumista.
Suunnilleen samoin perustein ja samantyyppisin laskelmin Nomuran ja Barclaysin analyysit päättelevätkin, että Kreikan velkasaneerausten toteuttaminen on jo muuttunut perin vaikeaksi.
Raaka saneerausepätodennäköinen
Barclays laskee, että Kreikan velkavastuista olisi leikattava peräti 75 prosenttia, jotta maalla olisi edes ankaran talouskuurin jälkeen mahdollisuuksia saavuttaa EU:n asettamat jäsenvaltioiden velkarajat ja lisäksi pysyä niissä. Kreikan valtion velka olisi painettava noin 140 prosentista 60 prosenttiin vuotuisesta bruttokansantuotteesta.
Sen enempää Barclaysin kuin Nomuran ekonomistit eivät usko Kreikan velkataakan pienenevän riittävän pian riittävän paljon ilman jonkinlaisia saneeraustoimia.
Mutta minkälaisia, onkin visaisempi kysymys.
Koko saneeraustarpeen toteuttaminen pelkästään jäljellä olevien ulkomaisten yksityisten rahoittajien saatavia leikkaamalla tietäisi viivyttelijöille verilöylyä. Jos koko Kreikan velkataakka olisi tarkoitus edes puolittaa, olisi yksityiset saatavat leikattava kokonaan pois päiviltä.
Kumpikaan pankki ei pidä moista teurastusta todennäköisenä, vaan veikkaa ennemmin entisenlaisten hätäluottojen jatkamista ja uusimista. Pankit odottavat vanhoihin ja uusiin hätäluottoihin ehtojen kevennyksiä. Niitä voi jossakin vaiheessa tulla myös yksityisiin saataviin, mutta hellävaraisesti.
Todellisia verilöylysaneerauksia raakoine arvonalennuksineen tuskin nähdään. Todennäköisemmin kriisitoimet jatkuvat entiseen malliin – eli Kreikka-riski jatkaa luisumistaan euromaiden veronmaksajien piikkiin.
Tätä menoa mahdollisen velkasaneerauksen toteuttaminen muuttuu aina vain vaikeammaksi – ja jää lopulta tavalla tai toisella veronmaksajien huoleksi.
