EU:n Rehn: Kreikka-päätös odotettavissa lähiaikoina - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

EU:n Rehn: Kreikka-päätös odotettavissa lähiaikoina

Euroopan unionin (EU) talouskomissaari Olli Rehn sanoo odottavansa Kreikka-päätöstä tehtäväksi lähiaikoina.

23.5.2011 14:17 | Päivitetty 23.5.2011 14:20

– Lähipäivien tai -viikkojen aikana odotan tehtäväksi päätöstä siitä, kuinka Kreikan rahoitus järjestetään vuodesta 2012 eteenpäin ja mitä Kreikka itse tekee vuodesta 2012 eteenpäin yksityistämisohjelmansa avulla, Rehn sanoi puhuessaan toimittajille Wienissä tänään.

– Kreikan kohdalla meidän on otettava uusia askelia ja Kreikan itsensä on otettava uusia askeleita vakuuttaakseen kumppaninsa ja velkojamaansa. Kreikan on tartuttava uusiin toimiin saavuttaakseen valtiontaloudelle asetetut tavoitteet tänä vuonna, se vaatii konkreettisia toimia.

Rehn sanoi lisäksi luottavansa siihen, että EU:n jäsenmailla on viisautta tehdä Kreikka-asiassa tarvittavat päätökset.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?