McDonald'sin tunnusmerkit, kirkuvan punainen ja keltainen, loisteputkilamput, terästuolit ja lasikuitupöydät, ovat pian historiaa ainakin osassa ketjun ravintoloista, USA Today -lehti kirjoittaa.
Yhtiö kiillottaa kasvojaan nykyaikaisiksi yli miljardilla dollarilla ottamalla mallia esimerkiksi Starbucks-kahviloista. Tavoitteena on, että ihmiset viihtyisivät ravintoloissa pidempään.
Enää Mäkkäri ei siis tavoittele sitä, että ihmiset haukkaavat sapuskansa nopeasti napaansa ja häipyvät. Nyt toivotaan, että ravintoloissa vietettäisiin aikaa esimerkiksi netissä surffaillen.
McDonald'sin uudistus on suurin koko ketjun 56-vuotisessa historiassa. Uudistettu ravintola Tampassa Yhdysvalloissa antaa viitteitä siitä, mitä muualla nähdään.
McDonald's aikoo tuunata myös menuaan eli tuoda tarjolle myös hinnakkaampaa tarjottavaa.
Uudistuksen taustalla on kilpailu esimerkiksi Burger Kingiä ja Wendy'siä vastaan. Niillä ei ole McDonald'sin resursseja tehdä suurta uudistusta. Tavoitteena on houkutella asiakkaita, jotka käyvät hieman kalliimmissa ketjuissa, kuten Panera Breadissa ja Chipotlessa.
Alaa seuraavat odottavat kiinnostuneina, miten McDonald'sin muodonmuutos onnistuu. Pahimmassa tapauksessa siitä voi tulla miljardin dollarin moka. Joidenkin mielestä pramea sisustus ei välttämättä uppoa Keskilännessä.
Sisustuksesta tehdään kotoisempi muun muassa näillä konsteilla:
Vuosikymmenet McDonald's on tunnistettu jo kaukaa kirkkaanpunaisista katoistaan. Nyt ne saavat matalammat ja tavanomaisemmat katot.
Neonkeltainen ja -punainen vaihtuvat sisustuksessa hienostuneempiin sävyihin. Mäkkärissä voi tulevaisuudessa nähdä jopa vihreää. Räiskyvät värit eivät kokonaan katoa, mutta niitä käytetään vain tehosteväreinä.
Lasikuitupöydät ja terästuolit vaihtuvat enimmäkseen puisiin kalusteisiin. Ravintoloihin tulee myös värikkäitä baarijakkaroita ja joissakin tapauksissa myös suuria lepotuoleja.
Lamput menevät vaihtoon. Nykyiset loisteputkilamput saavat ravintolan tuntumaan toimistolta.
Ravintoloihin tulee erilaisia alueita esimerkiksi suurille ryhmille, pikaruokailijoille ja niille, jotka haluavat viettää enemmän aikaa ravintolassa.