Espanjan keskuspankki: Vienti piti talouden kasvussa alkuvuonna - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Asuntokupla vaivaa yhä Espanjan taloutta

Asuntokuplan puhkeamisen seuraukset painavat yhä Espanjan taloutta. Kotimainen kysyntä oli alkuvuonna heikkoa, joten niukka talouskasvu nojasi kokonaan vientiin.

­

6.5.2011 16:35 | Päivitetty 6.5.2011 16:50

Espanjan keskuspankki arvioi tänään julkistamassaan talouskatsauksessa, että maan bruttokansantuote kasvoi tammi–maaliskuussa 0,2 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, jolloin kasvua kertyi saman verran.

Vuotta aiempaan verrattuna Espanjan talous kasvoi keskuspankin mukaan 0,7 prosenttia alkuvuonna.

Kasvua tuki vienti, kun kysyntä elpyi etenkin Ranskassa ja Saksassa. Kotimainen kysyntä sen sijaan vaikutti bruttokansantuotteeseen negatiivisesti.

Keskuspankki arvioi Espanjan talouden kasvavan tänä vuonna 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Maan hallitus on ennustanut tälle vuodelle 1,3 prosentin ja ensi vuodelle 2,3 prosentin kasvua.

Espanjan tilastokeskuksen tänään julkistamien tietojen mukaan maan teollisuustuotanto supistui maaliskuussa 0,9 prosenttia vuotta aiemmasta, kun varsinkin kuluttajatuotteiden kysyntä heikkeni.

Vähittäismyynti romahti 8,6 prosenttia laskien jo yhdeksättä kuukautta peräkkäin asuntohintojen jatkaessa alamäkeään kiinteistökuplan puhkeamisen jäljiltä.

Tilastokeskus julkistaa alustavan arvionsa Espanjan bruttokansantuotteen kehityksestä ensi viikon perjantaina 13. toukokuuta ja lopulliset luvut 18. päivä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?