Osta hampurilainen – saat Poliisi-kondomin

80-lukulainen hampurilaisketju Snacky laajentaa Poliisissa on munaa -kampanjaansa.

| Päivitetty

Kummallisista mainoksistaan ja oudonnimisistä hampurilaisistaan tunnettu Snacky tempaisee jälleen. Ketju jakaa pääsiäispyhinä 5000 Poliisissa on munaa -kondomia.

Ilmaisjakelu tapahtuu Helsingin Messukeskuksen American Car Show’ssa. Kumeja on jaossa 5000 kappaletta.

– Lisäksi kondomin saa kioskilta jokainen asiakas, joka osaa sitä kysyä. Emme ryhdy tyrkyttämään, että otatko vai etkö tartte, toimitusjohtaja Jukka Nieminen kertoo.

Idea ei ole uusi, sillä Snacky-ketju jakoi kondomeja jo 1980-luvulla.

– Se oli vastine (McDonald’sin) Happy Meal -lelulle. Snackyn tyyliin ei oikein sopinut jakaa mitään leikkikaluja, Nieminen selvittää.

Espoolainen ketju kertoo avaavansa tänä vuonna uudet hampurilaispaikat Tikkurilassa ja Keravalla. Lisäksi ketju havittelee yhä Helsingin kaupungin nakkikioskeja.  

Ketjun kuuluisimmat tuotteet ovat Poliisi, Iso-Poliisi, Taksi, Pressa ja Heavy Monster, mutta Nieminen suunnittelee niiden rinnalle myös salaatteja, joiden työnimet ovat tässä vaiheessa: Kreikkalainen, Irlantilainen ja Portugalilainen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?