Markkinointiviestintään odotetaan reipasta kasvua - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Markkinointipomot odottavat alalle kasvua

Markkinointiviestinnän yhtiöt odottavat kuluvasta vuodesta hyvää. Kasvuksi ennakoidaan 7,9 prosenttia, kertoo Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n suhdannebarometri. Kukaan kyselyyn vastanneista toimitusjohtajista ei odota alalle laskua.

31.3.2011 10:30 | Päivitetty 31.3.2011 10:04

Suhdannebarometrin kasvuodotukset ovat vahvoja.

– Kaikki MTL-Barometriin vastanneet toimitusjohtajat suhtautuvat markkinointiviestinnän tulevaisuuteen optimistisesti. Vastaavaa tilannetta, missä laskuodotuksia ei ole lainkaan ei ole ollut kertaakaan aiemmin MTL-Barometrin historian aikana, Anne Mehtäläinen MTL:stä sanoo.

Vahvaa kasvua odotetaan etenkin kuluttaja- ja yrityssegmentissä. Myös julkisen sektorin ja kolmannen sektorin markkinointiviestinnän asiantuntijapalveluiden kysynnän ennakoidaan kääntyvän selvään kasvuun.

Mehtäläisen mukaan edellinen barometri heijasteli jo perinteisen mainonnan elpymistä, mutta uudessa barometrissa ollaan ottamassa käyttöön mainonnan muitakin muotoja.

Markkinointi kasvaa etenkin netissä ja sosiaalisessa mediassa

Mediatoimistoista jopa 91 prosenttia uskoo palveluiden kysynnän kasvavan.Kasvua odotetaan mediasuunnitteluun, televisioon, aikakauslehtiin ja ulkomainontaan.

Suurinta kysyntää ennakoidaan digistrategioihin, internet ja sosiaalisen median suunnitteluun ja tuotantoon. Kasvua tulisi myös jakelutie- ja myymälämarkkinoinnissa, ambienteissa eli ei-perinteisissä mainosvälineissä sekä tapahtumamarkkinoinnissa.

Viestinnän osalta kasvua odotetaan kaikissa palvelumuodoissa. Eniten vaikuttaja- ja sijoittajaviestinnässä.

MTL:n Anne Mehtäläistä ilahduttaa, että analytiikka on nousussa.

– Tuloksia halutaan ja uskalletaan nyt mitata ja tuloksia käytetään selvästi jatkokampanjoinnin suunnittelun apuna.

Työvoimapula tietää hintojen nousua

Markkinointiviestintäyhtiöt näkevät työvoimapulan kasvun jarruna. Runsaalla kolmanneksella alan yhtiöistä henkilöstö oli ylityöllistetty tutkimusajankohtana. Tämän arvioidaan luovan paineita hinnankorotuksille jollain aikajänteellä.

Mehtäläisen mukaan taantuma ja digitaalisen ja sosiaalisen median esiinnousu ovat uudistaneet alaa, muuttaneet toimistosuhteita ja asiakkaiden ostokäyttäytymistä.

MTL:n barometriin vastasi 90 alan 421 suurimmasta yhtiöstä. Vastaajat edustavat noin 132 miljoonan euron myyntikatetta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?