Mökkien hinnat tuplaantuneet 2000-luvulla - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Mökkien hinnat tuplaantuneet 2000-luvulla

Rantamökkien hinnat ovat tuplaantuneet kymmenen vuoden aikana, ilmenee Metsähallituksen ja Suomen kiinteistönvälittäjäliiton tekemästä selvityksestä.

22.3.2011 10:40 | Päivitetty 22.3.2011 10:41

Selvityksen mukaan vuonna 2001 rantamökin mediaanihinta haja-asutusalueella oli noin 43 800 euroa, kun viime vuonna se oli 90 000 euroa. Suurin kasvu oli vuosina 2006–2007, jolloin hintataso nousi vuodessa noin kymmenentuhatta euroa.

Myös haja-asutusalueen rantatonttien hinnat ovat tuplaantuneet 2000-luvulla. Rantatontin mediaanihinta on laskenut tällä vuosikymmenellä ainoastaan vuonna 2009 ja tuolloinkin vain niukasti.

Suomen kiinteistönvälittäjäliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan yli 65 prosenttia kiinteistönvälittäjistä uskoo loma-asuntojen hintojen nousevan tänä vuonna. Yli viiden prosentin nousua odottaa yli kolmannes vastaajista.

Välittäjät uskovat suurten ikäluokkien eläköitymisen tuovan lisää ostajia markkinoille, joka mahdollisesti nostaa tulevaisuudessa hintatasoa.

Kyselyn mukaan tarjonta on edelleen liian vähäistä kysyntään nähden. Uusien mökkien rakentaminen on ollut tasaista 2000-luvulla, mutta määrällisesti huomattavasti 1990-lukua vähäisempää.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?