Kauhuskenaario: Nämä uhat yllättäisivät Suomen ydinvoimalat

Julkaistu:

Suomen ydinvoimaloissa on varauduttu moniin uhkiin, mutta ei ihan kaikkiin. Esimerkiksi ulkopuolelta tulevaa terrori-iskua ne eivät kestäisi. Myös öljyonnettomuus Itämerellä voisi vaarantaa voimalat. – Mitä ei voi kuvitella, niin sitä ei voi kuvitella, sanoo asiantuntija varautumisesta. Japanin Fukushimassakin riskiarviot pettivät. Katso mitä riskejä ydinvoimalamme eivät kestäisi.
Ydinturma voisi sattua myös Suomessa. Fukushiman kriisin kaltaisen tilanteen synty Suomeen vaatisi esimerkiksi poikkeuksellisen voimakkaan myrskyn, joka aiheuttaisi laajaa tuhoa esimerkiksi Loviisan ydinvoimalalle ja sen läheisyydessä sijaitsevilla teille, sähköjohdoille ja laitoksille.

– Siihen vaadittaisiin poikkeuksellinen sääilmiö, joka rikkoisi hätäjärjestelmät ja vaikuttaisi ympäröivään infrastruktuuriin. Myrskyn pitäisi vaikeuttaa myös avun saantia laitosalueelle, Säteilyturvakeskuksen ylitarkastaja Tomi Rautamo sanoo.

Suomen ydinvoimalat kestävät esimerkiksi viime kesän Astan ja Veeran tasoiset myrskyt, jotka olivat Suomen oloissa poikkeuksellisia.

– Koko yhteiskunnan polvilleen vievät luonnonkatastrofit ovat kuitenkin tällaisten suunnittelukriteereiden ulkopuolella, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ydinenergiatekniikan professori Riitta Kyrki-Rajamäki sanoo.

Voimaloiden riskianalyysi perustuu muun muassa menneinä vuosina tapahtuneisiin sääilmiöihin. Samoilla malleilla riskejä oli arvioitu myös Fukushimassa. Tällä kertaa viime perjantain voimakkaan maanjäristyksen ja sitä seuranneen tsunamiaallon vaikutuksia ei vain osattu ennakoida.

Suomalaisia ydinvoimalat
eivät kestäisi lentokoneiskua


Toinen suomalaista ydinturvallisuutta uhkaava skenaario on terrori-isku. Suomalaisia käytössä olevia ydinvoimaloita ei ole suunniteltu kestämään ulkopuolelta tulevaa hyökkäystä, esimerkiksi terrori-iskua matkustajalentokoneella.


– Tällaisia vihamielisiä iskuja ei ole otettu riskiskenaarioihin, Kyrki-Rajamäki sanoo.

Käytössä olevat ydinvoimalat on rakennettu kestämään pienlentokoneen törmäys. Suunnittelun lähtökohtana on ollut onnettomuus – ei terrori-isku.

– Suuret lentokonetörmäykset on rajattu pois hallinnollisin toimenpitein, esimerkiksi suunnittelemalla lentoreittejä, Säteilyturvakeskuksen Routamo sanoo.

Olkiluoto 3 -yksikön suunnittelun lähtökohtana on, että kansainvälinen terrorismi koskee myös Suomea. Uusi yksikkö rakennetaan kestämään myös matkustajalentokoneella tehtävän  terrori-iskun.

Öljyonnettomuus Itämerellä voisi
johtaa ydinvoimalan alasajoon

Suomalaiset ydinvoimalat eivät ole varautuneet esimerkiksi merellä, lähellä ydinvoimaloita tapahtuvien öljytankkereiden räjähtämiseen.

– Suomalaiset ydinvoimalat ovat varautuneet ulkoisiin räjähdyksiin sijoittamalla toimintoja eri puolille laitosta. Eli jos toisella puolen laitosaluetta räjähtää, niin yhdestä räjähdyksestä ei menetetä kaikkia varatoimintoja.

Säteilyturvakeskuksen mukaan suomalaiset ydinvoimalat ovat varautuneet öljyvuotoihin, jotka voisivat vaikeuttaa meren käyttämistä ”lämpönieluna”. Ydinvoimaloissa syntyy paljon lämpöä, jota suomalaiset ydinvoimalat ohjaavat mereen.

– Öljyonnettomuus vaarantaisi ydinvoimalan tuottaman lämmön ohjaamisen meriveteen. Laitokset pitäisi pysäyttää, öljyä kulkeutuisi laitokselle saakka, Routamo sanoo.

Stuxnet-mato sabotoi
Iranin ydinvoimalat


Teollisia laitteita sabotoivaa Stuxnet-matoa on pidetty viime vuosikymmenen merkittävimpänä haittaohjelmana. Mato on hidastanut Iranin ydinohjelmaa.

Matoa pidetään niin kehittyneenä, että se voi olla vain valtioiden kehittämä. Kehittäjiksi on arveltu Israelia ja Yhdysvaltoja, jotka yrittäisivät haittaohjelman avulla hidastaa Iranin ydinohjelmaa.

Digitoday kirjoitti tammikuussa, että haittaohjelman luominen on vaatinut paljon aikaa ja rahaa, mutta valmiin haittaohjelman levittäminen ja muokkaaminen olisi helpompaa.

– Nämä ovat salaisia tietoja. En voi oikein lähteä näitä kommentoimaan, Säteilyturvakeskuksen Routamo sanoo.

Varajärjestelmät turvaavat
toinen toistaan


Ydinvoimalat ovat varautuneet monenlaisiin poikkeustiloihin panostamalla varajärjestelmiin. Esimerkiksi valtakunnan sähköverkon hajoamisen varalta laitoksilla on muun muassa dieselillä toimivia varageneraattoreita.

Sähkökatkosten varalta laitosten yhteydessä on myös kaasuturbiineja. Lisäksi Loviisan voimalaitoksella on mahdollisuus saada sähköä läheiseltä vesivoimalaitokselta, jos valtakunnan sähköverkko ei toimi.

Japanin Fukushiman tilanne kärjistyi siksi, että tsunami tuhosi varavoimaksi tarkoitetut generaattorit ja dieselvarastot. Reaktoreihin ei ole saatu pumpattua riittävästi jäähdytysvettä, joten kuumat polttoainesauvat ovat joutuneet kuiville. Polttoainesauvat ovat normaalisti veden alla.

Tämän takia reaktoreiden sisäinen paine ja lämpötila ovat nousseet korkeiksi. Korkea paine ja lämpötila ovat johtaneet räjähdyksiin ja radioaktiivisten aineiden vuotamiseen.

Mikä on
riittävästi?


Suomalaisten ydinvoimaloiden suunnittelussa on otettu todella iso joukko asioita huomioon. Voimaloita suunnittelevat ja niiden riskejä arvioivat kuitenkin ihmiset. Voimaloita rakentaessa on vaikeaa huomioida kymmenien vuosien päässä piileviä riskejä. Moneen voi varautua, mutta kaikkea ei voi ennustaa.

– Mitä ei voi kuvitella, niin sitä ei voi kuvitella. Kaikkien voimaloiden häiriötapahtumia kuitenkin seurataan jatkuvasti ja muun muassa IAEA pitää niistä jatkuvaa tietopalvelua yllä, VTT:n teknologiapäällikkö Timo Vanttola sanoo.

– Tämä on jatkuvaa oppimista. Aina voidaan kysyä, että onko tehty riittävästi, hän jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Jatkaako EKP enää elvytystä? Nordean von Gerich: ”Haukat ovat äänessä, kun pääjohtajuus vaihtuu”

    3. 3

      Näistä kaikista Posti ja PAU kiistelevät: Tes-shoppailu, palkat, vuokratyö

    4. 4

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    5. 5

      Jan Hurri: Palaako varallisuusvero? Tuloerojen kasvu tuo painetta rikkaimpien verotukseen

    6. 6

      Epäonnea Vaasalle: Tesla valitsi Berliinin

    7. 7

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    8. 8

      Tältä näyttää Postin kohutussa pikarekrytoinnissa – Eliel sai kuulla lakosta vasta jonottaessaan sisään

    9. 9

      Näin tunnetut sijoittajat tienasivat – vuoden sijoittajalla vaatimattomat pääomatulot

    10. 10

      Paljon puhuva näky kilpailijan varastossa: näin joulupakettien lähettäjät alkoivat vältellä Postia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    2. 2

      Postin neuvottelut käynnistyivät – tunnelma jääkylmä: ”Kun toinen haluaa 40 prosentin palkanalennuksia niin sellaista sopimusta ei tule”

    3. 3

      Postin neuvotteluissa ei ratkaisua, lakko jatkuu – Pau:n Nieminen: ”Keskustelun sävy hieman muuttui”

    4. 4

      Postisuma seisoo – Posti myöntää: Kirjeet saattavat maata päiväkaupalla maaseudun laatikoissa

    5. 5

      Jan Hurri: Palaako varallisuusvero? Tuloerojen kasvu tuo painetta rikkaimpien verotukseen

    6. 6

      Tältä näyttää Postin kohutussa pikarekrytoinnissa – Eliel sai kuulla lakosta vasta jonottaessaan sisään

    7. 7

      Näistä kaikista Posti ja PAU kiistelevät: Tes-shoppailu, palkat, vuokratyö

    8. 8

      Paljon puhuva näky kilpailijan varastossa: näin joulupakettien lähettäjät alkoivat vältellä Postia

    9. 9

      A-Katsastus aloitti yt-neuvottelut – toimitusjohtaja Kivikoski: Alalla ylikapasiteettia

    10. 10

      Epäonnea Vaasalle: Tesla valitsi Berliinin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Avioero teki Annelista, 72, miljonäärin ja tulokuningattaren – ex-mies sai ehdottoman vankeustuomion

    2. 2

      Erkki tilasi lämpöpumpun, sitten alkoi farssi: tutuksi tulivat perintätoimisto, juristit, haastemies ja käräjäoikeus

    3. 3

      Maksatko aina suoraan tililtä? Asiantuntija kertoo, missä tilanteissa kannattaisi hyödyntää luottoa

    4. 4

      Laskut ja korvaukset, joulukortit, paketit, lehdet – näin kuukauden postilakko vaikuttaisi arkeen

    5. 5

      Annin perheen uuden kodin seinästä löytyi outo läikkä – sitten kylmiön takaa paljastui jotain painajaismaista

    6. 6

      Nikosta, 29, tuli parissa vuodessa miljonääri tuurilla – ”Niitä jaettiin käytännössä ilmaiseksi kaikille”

    7. 7

      ”Japanin Ikeaksi” kuvattu Muji avaa jättimyymälän Suomeen – 500 lahjakassin tekstissä piilee yllättävä Suomi-vitsi

    8. 8

      Sipilä pesee hallituksen kädet laittomiksi todetuista kikyistä – SAK:n puheenjohtaja tyrmistyi

    9. 9

      Järvenpään K-Citymarket on valittu maailman parhaaksi ruokakaupaksi – ”Teimme sen!”

    10. 10

      Yritti miljonääriksi 500 päivässä – näin tienasi Lauri Salovaara: ”En koe, että minun pitää nostaa palkkaa”

    11. Näytä lisää