Lidl tyrmää huhut: Emme lähde Suomesta - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Lidl tyrmää huhut: Emme lähde Suomesta

Lidl ei ole vetäytymässä Pohjoismaista eikä karsimassa tai myymässä toimintojaan. Yhtiön mukaan uutiset, joissa on väitetty näin, ovat virheellisiä.

10.3.2011 12:57 | Päivitetty 10.3.2011 13:00

Lidl kumoaa ruotsalaisen Market-lehden uutisen, jonka mukaan Lidlin toiminnan myynnistä Tanskassa ja Ruotsissa liikkuu tietoja markkinoilla. Kauppaketjun tiedotteen mukaan Pohjoismaista vetäytymistä koskeva uutisointi on virheellistä. Taloussanomat kertoi Market-lehden uutisesta eilen.

– Lidl ei ole vetäytymässä, karsimassa tai myymässä toimintojaan, yhtiö kertoo.

Market perusteli uutistaan sillä, että Saksassa hinnoillaan tehokkaasti kilpaillut kauppajätti ei ole onnistunut samalla tavoin Pohjolassa.

– Suomessakin olemme viime aikoina kasvaneet voimakkaasti ja investoimme koko ajan lisää, toimitusjohtaja Lauri Sipponen kertoo.

Lidl on aikoo laajentaa jakelukeskuksiaan Janakkalassa ja Laukaassa. Sipposen mukaan sillä on meneillään 8 000 neliömetrin laajennus Janakkalan nyt jo 40 000 neliömetrin jakelukeskuksessa.

Myös Ruotsissa Lidl miettii uuden isomman jakelukeskustontin hankkimista ja yhden olemassa olevan myymistä, koska toiminta on kasvanut merkittävästi.

– Tämä Ruotsissa yhden tontin mahdollinen myyminen ja mahdollinen vaihtaminen suurempaan tonttiin on saattanut johtaa virheelliseen tulkintaan ja uutisointiin, arvelee Sipponen.

Suomessa Lidl työllistää yli 3 000 työntekijää. Kauppaketju avaa Helsingin Sörnäisiin 137. myymälänsä ensi torstaina ja yhtiön mukaan verkoston laajentaminen jatkuu.

– Olemme tulleet Suomeen pitkäjänteisesti ja sitoutuneesti ja investoineet satoja miljoonia euroja tontteihin, rakennuksiin, koneisiin ja laitteisiin, Sipponen sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?