IMF varoittaa: Ruoka voi pysyä kalliina vuosia

Elintarvikkeiden hinnat saattavat pysyä ennätyskorkeina vielä pitkään, sillä tuotannon kasvattaminen kysyntää vastaavaksi voi viedä vuosia, arvioi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

| Päivitetty

Tulotason nousu kehittyvissä maissa on lisännyt liha- ja maitotuotteiden kysyntää, mikä edellyttää lisää laidunmaata sekä rehuviljaa eläinten ruuaksi.

Myös biopolttoaineiden kysynnän kasvu sekä epäsuotuisat sääolosuhteet ovat kiristäneet elintarviketarjontaa. Näin kirjoittavat IMF:n tutkimusosaston neuvonantaja Thomas Helbling ja järjestön ekonomisti Shaun Roache IMF:n tuoreessa Finance & Development -lehdessä.

– Voidaan olettaa, että tuotanto kasvaa vastaa ajan mittaan hintojen nousun vastapainoksi, kuten on tapahtunut aiempina vuosikymmeninä, mikä helpottaa elintarvikemarkkinoihin kohdistuvia paineita. Tähän kuluva aika lasketaan kuitenkin vuosissa ei kuukausissa, he varoittavat.

YK:n elintarvikejärjestö FAO kertoi eilen, että järjestön ylläpitämä hintaindeksi nousi helmikuussa jälleen uuteen ennätykseen. FAO:n keräämä 55 elintarvikkeen indeksi nousi kahdeksatta kuukautta yltäen pistelukemaan 236. Erityisesti maito- ja lihatuotteet sekä vilja kallistuivat.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?