Sofi Oksanen perusti oman kustantamon

Julkaistu: , Päivitetty:

Menestyskirjailija kokeilee itse siipiään kustantajana.
Sofi Oksanen on perustanut oman kustannusyhtiön, Silberfeldt Oy:n. Se aloittaa toimintansa julkaisemalla Oksasen romaanista Baby Jane taskukirjapainoksen.

Oksasen romaanien Baby Janen ja Puhdistuksen taskukirjaoikeudet palautuivat WSOY:ltä takaisin kirjailijalle alkuvuodesta 2011.

– Uuden teoksen kirjailija tarvitsee miltei aina kustantajaa ja kustannustoimittajaa, mutta koska Baby Janen pokkarioikeudet ovat minulla itselläni, haluan kokeilla myös muita kirja-alan osa-alueita ja ymmärtää kirja-alaa sitä kautta paremmin, sanoo WSOY:ltä ovet paukkuen lähtenyt Oksanen.

Uuden yrityksen toiminta ei vaikuta millään tavoin Oksasen toimintaan Teoksen kirjailijana. Kone-miljonääri Niklas Herlinin perustama Teos julkaisee elokuussa Oksasen sanoittaman ja Maija Kaunismaan säveltämän tuplaäänilevyn Liian lyhyt hame ja Kertomuksia keittiöstä.

Teos julkaisee myös sanoituksista kootun laulukirjan. Oksasen ja Kaunismaan Kertomuksia keittiöstä -produktion kantaesitys on Kansallisteatterissa syyskuussa 2011.


Baby Jane on Oksasen vuonna 2005 julkaistu, järjestyksessään kirjailijan toinen romaani. Kirjan julkaisuoikeudet on myyty Suomen lisäksi Tanskaan, Viroon, Ranskaan, Unkariin, Norjaan ja Ruotsiin. Kirja julkaistiin äskettäin myös Norjassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    4. 4

      Oiva Toikan luovuudesta kumpusi kannattava bisnes – firma on takonut reipasta voittoa

    5. 5

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    6. 6

      Stockmann: tulosvaroitus!

    7. 7

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    9. 9

      Rakennusteollisuus: Asuntoja rakennetaan tuhansia vähemmän kuin viime vuonna

    10. 10

      Vanhus osti kallista kotihoitoa ja jätti perilliset nuolemaan näppejään – lukijat: ”Ahneet sukulaiset tienatkoon itse omat rahansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    3. 3

      Stockmann: tulosvaroitus!

    4. 4

      Asiantuntijan 10 vinkkiä: Näin saat luksusta mökille pienellä rahalla

    5. 5

      Yksi kuva kertoo: Näin Suomi verottaa olutta muihin EU-maihin verrattuna

    6. 6

      Pulloja palauttanut Timo huomasi kauppakuitissa yllättävän miinusmerkin – ”Emme ole nähneet tarvetta muuttaa käytäntöä”

    7. 7

      Miljoonaomaisuuden menettänyt Jaakko Rytsölä myy nyt talouskasvatusta lapsille

    8. 8

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Öljyn hinta voi nousta entisestään – ja se on kelju uutinen

    10. 10

      Raakaöljyn hinta ponnasi vuoden huippuun – Syynä Iranin pakotteiden tiukennus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jouni lähetti 11 kirjettä Postin uusilla nopean toimituksen merkeillä – lopputulos hämmensi

    2. 2

      Yrittäjä-Willem panee kivijalkakaupan kiinni, jos verottajan suunnitelma toteutuu – ”Ei olisi enää kannattavaa”

    3. 3

      Mökkikaupat viedään yhä useammin käräjille – ”Lahovaurioita etsitään kissojen ja koirien kanssa”

    4. 4

      Veroilmoituksen uudistuksessa monta pulmaa – ”Jos jättää ilmoituksen viime tippaan, voi olla ongelmissa”

    5. 5

      Bisnesenkeli Kim Väisänen ällistyi elinkelvottomasta firmasta: ”Rahaa oli poltettu 500 000 euroa ja liikevaihto 100 euroa”

    6. 6

      Älä maksa liikaa veroja! Juristin 7 vinkkiä: Näin voit voittaa tai hävitä jopa tuhansia euroja

    7. 7

      Suomi on suomalaiselle matkailijalle tyyris: tonnilla kotimaan reissulle vai viikoksi Kreikkaan?

    8. 8

      Uutuuskirja: Sarasvuo hiiltyi Nokian ”arrogantille keskijohdolle” – lähetti alatyylisen viestin

    9. 9

      Kylpyhuoneremontista repesi raju riita – taloyhtiön osakas jätti vastikkeet maksamatta 2 vuodeksi

    10. 10

      Reino ja Aino -tossuille on löytynyt uusi omistaja – tuotanto ei jää Lieksaan

    11. Näytä lisää