Irlannin tuleva pääministeri hakee helpotusta Helsingistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Irlannin tuleva pääministeri Enda Kenny tulee perjantaina Helsinkiin tapaamaan europarlamentin porvarillisen EPP-ryhmän puoluejohtajia. Tavoitteena on saada helpotusta lainaehtoihin.
Irlannin perjantaiset parlamenttivaalit voittaneen Fine Gael -puolueen puheenjohtaja Enda Kenny aikoo saada nopeasti kevennyksiä maan hätälainapaketin ehtoihin.

Uudeksi pääministeriksi nousevan Kenny matkustaa perjantaina neuvottelemaan asiasta Helsingissä, jossa ovat koolla europarlamentin porvarillisen EPP-ryhmän puoluejohtajat.

Kennyn tavoitteena on saada alennettua hätälainan nykyistä 5,8 prosentin korkoa ja lieventää muita lainaehtoja. Hän haluaa lisäksi nopeuttaa valtion menoleikkauksia saadakseen budjettialijäämän aiemmin kuriin.

Kenny aloittaa neuvottelut työväenpuolue Labourin kanssa saadakseen muodostettua Irlannille uuden hallituksen jo ennen kuin uusi parlamentti 9. maaliskuuta kokoontuu.

Perjantaisten parlamenttivaalien ääntenlaskenta on edennyt niin, että Irlannin yleisradioyhtiön RTE:n mukaan maan parlamentin 166 paikasta 154 oli aamuun mennessä saatu täytettyä.

Fine Gael oli saanut 70 paikkaa, Labour 36 paikkaa, tähänastinen hallituspuolue Fianna Fail 18 paikkaa ja Sinn Fein 13 paikkaa. 17 paikkaa oli ryhmällä muut.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yrittäjät käy yllättäen taistoon paikallisen sopimisen puolesta kesken hallitusneuvotteluiden: ”Elämme kriittisiä tunteja”

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Inderes: Länsikuluttajat saattavat jättää Huawein hyllylle Trumpin takia

    5. 5

      Fortum rakentaa Närpiöön ensimmäisen oman tuulivoimapuistonsa Suomessa

    6. 6

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    7. 7

      OP: ”Kauppasodan kärjistyminen kiristää Suomen näkymiä muita maita enemmän” – talouskasvu hidastuu vähitellen

    8. 8

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    9. 9

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    10. 10

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    7. 7

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    8. 8

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    9. 9

      Kysely: Tämä piirre pomojen käytöksessä ottaa nuoria aivoon – ”Sietokyky huomattavasti matalampaa”

    10. 10

      Viinaturismi kääntyi taas kasvuun – Virosta tuotiin miljoona litraa enemmän kuin vuotta aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    9. 9

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    10. 10

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    11. Näytä lisää