Varo, uusi asunto voi olla täysi pommi

Julkaistu:

Unelma uudesta upeasta kodista voi murentua jo ennen kuin muuttoauto on peruuttanut pihasta. Erään ostajan vastavalmistuneesta asunnosta löytyi yli 300 virhettä. Asiantuntijoiden mukaan pahimmillaan rakentaminen onkin jatkuvaa vedättämistä pikavoittojen toivossa samalla kun ostajat pelotellaan hiljaisiksi ja maksamaan sekundasta priiman hinta. Katso mikä kaikki mättää.


Irvisteleviä laattojen saumoja, unohtuneiden tiivisteiden vuoksi rankkasateella läpi vuotavia seinäelementtejä ja märkätilan lattiakaatoja, jotka viemärin sijaan johtavatkin vedet saunan nurkkaan. Näistäkö on uudet talot tehty?

Tyypillistä on, että sairaana syntyneiden talojen ongelmat tulevat yleensä esiin parin ensimmäisen vuoden aikana.

Eräs uuden asunnon ostanut kertoi viime viikolla Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa, että perheen uudesta kodista löytyi muuton jälkeisessä tarkastuksessa yli 300 korjaukseen päätynyttä virhettä. Jo ennakkotarkastuksessa vikoja oli ollut niin paljon, että muuttoa jouduttiin lykkäämään kuukaudella.

Muun muassa sauna jouduttiin paneloimaan kerran kokonaan ja kaksi kertaa osittain, oven karmit vaihtamaan, parketista uusimaan 70 prosenttia, ikkunat uusimaan karmeineen.... Lista on loputon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mikä suomalaista uudisrakentamista oikein vaivaa?

Isännöintiliiton entisen puheenjohtajan, kiinteistöneuvos Mikko Peltokorven mukaan uusien talojen ongelmat ovat erilaisia kuin ennen ja niiden kirjo on laaja. Hänen mielestään suurin yksittäinen syy uusista asunnoista löytyville virheille on kokonaisuuksien hallinnan puute.

– Ennen jokaisella rakennusmestarilla oli oma ydinporukkansa, joka kulki mestarin mukana työmaalta toiselle. Tekijät tunsivat toisensa ja työtapansa ja tunsivat ammattiylpeyttä sekä työstään että työnsä laadusta. Myös rakennusmateriaalien ja rakenneratkaisujen kirjo oli suppea, Peltokorpi kertoo.

Sitten tultiin siihen tulokseen, ettei suomalainen yhteiskunta tarvitse ammattitaitoisia mestareita. Rakennusmestarikoulutus lopetettiin. Keskityttiin luomaan laatustandardeja ja laatujärjestelmiä.

– Rakennusmestarikoulutuksen lopettaminen oli järkyttävää. Onneksi se on nyt palautettu takaisin. Pelkät laatumaininnat eivät nimittäin takaa hyvää lopputulosta, Peltokorpi huomauttaa.

Priiman hinnalla ei
pidä saada sekundaa


Siinä missä ennen vasaraan ja naulaan tartuttiin tutun rakennusmestarin johdolla, nykyään vaativaa työtä tekemään kerätään rakennusporukkaa sieltä sun täältä.

Suomen Kuluttajaliiton johtavan lakimiehen Tuula Sarion mukaan yleisin uusien asuntojen ongelma on, että niitä yritetään pukata markkinoille liian nopeasti. Hosumalla syntyy huonoa jälkeä.

– Listat roikkuvat, seinissä on tahroja, ikkunoista vetää ja asiat ovat pielessä sentin verran sinne tai tänne. Jos asunnon ostaja maksaa priimasta, hänen ei pitäisi saada sekundaa, Sario huomauttaa.

Mikko Peltokorpi sanoo, että työmaita vaivaa kiireen lisäksi rakennushankkeiden ketjuttaminen ja pilkkominen pieniin osiin, eikä kenenkään varsinaisena tehtävänä ole hahmottaa, miten lopputulos toimii lopulta käyttäjän kannalta.

– Välillä rakennuttajat ottavat julmettuja riskejä, ja valitettavan usein maksumiehenä toimii lopulta ostaja.

– Yleensä yritetään aina käyttää vahvemman valtaa. Usein isot rakennusliikkeet onnistuvatkin tehokkaasti pelottelemaan pientä, hilsettä myöten lainaveloissa olevaa kuluttajaa, Tuula Sario huomauttaa.

– Välillä tuntuu, että meitä yritetään kouluttaa siihen, ettei kaiken muka tarvitsisikaan olla moitteetonta ja kestävää.

Sarion mielestä yhtäkään huolimattomasti valmistettua asuntoa ei pidä hyväksyä niin kauan, kun ostaja on luullut maksavansa laadusta ja hyvin tehdystä työstä.

Pelkkää pikapalkintojen
metsästämistä?


Kiinteistöneuvos Mikko Peltokorpi on ikäväkseen huomannut, että pahimmillaan rakentaminen on suoranaista toinen toisensa vedättämistä: jokainen taho yrittää hakea voittoja ja pikapalkintoja sieltä mistä saa.

Rahan polttaessa taustalla esimies ei aina edes anna alaisilleen edellytyksiä onnistumiseen. Ei siis ihme, jos kokonaisuus kärsii.

– Joskus hämmästyttää, miten tuosta valmistusputkesta tulee kuitenkin niinkin paljon hyvää tavaraa, Peltokorpi hämmästelee.

Yhteen nakatut, yksittäiset palaset ja työvaiheet voivat olla laadukkaasti tehtyjä, mutta tyypillisesti ongelmia ilmestyy juuri töiden liitoskohtiin ja se näkyy viimeistelyn heikkoutena. Siksi kokonaislaadun valvonta olisi erityisen tärkeää.

Kun vaativissa oloissa ja olosuhteissa tehdään laajaa materiaalikirjoa ja monta muuttujaa sisältävää työtä, lisääntyy myös virheiden mahdollisuus. Juuri tälläkin hetkellä, pakkasista ja tupruttavasta lumesta huolimatta, valmistuu jonkun koti.

Joskus myös sulokielinen markkinointi voi johtaa pettymykseen asuntokaupassa.

– Kun asunto myydään ja markkinoidaan täydellisenä ihanuutena, on riskinä, että ostajan odotuksien ja kokemusten väliin kasvaa jurppiva kuilu.

Valta ja rahat
samassa taskussa


Mikko Peltokorven mielestä asunnon ostajan kannattaisikin miettiä tarkasti, missä vaiheessa ja millaisin pohjatiedoin hän ostopäätöksensä tekee. Asunnon sijainnin, tapetin kuvion ja lattiamateriaalin lisäksi pitäisi osata katsoa pintaa syvemmälle.

– On tärkeää muistaa, että kaikki viat eivät tule heti näkösälle. Toki viimeistelytöiden jälki kertoo melko paljon siitä, onko asiat tehty oikein.

Peltokorpi vinkkaa, että ostoa suunnitellessa asiantuntija-avun käyttäminen voi olla yksi elämän parhaista sijoituksista. Esimerkiksi rakennusalan konsulteilta saa apua myynnissä olevan asunnon asiakirjoihin ja saloihin perehtymiseen.

Jos on ostamassa asuntoa jo ennen sen valmistumista, on huolellinen kotiläksyjen tekeminen entistä tärkeämpää.

– Tällöin kannattaa ottaa selvää, kuinka yksityiskohtaisia rakennussuunnitelmat ovat. Onko esimerkiksi käytettävistä materiaaleista ja niiden laatuvaatimuksista sovittu, Peltokorpi vinkkaa.

– Eikä asioista pitäisi mennä maksamaan etukäteen. Valta on sillä, kenen taskussa rahat ovat, muistuttaa Sario.

Mutta mitä tehdä, jos unelmien koti osoittautuukin pommiksi?

– Ensimmäiseksi kannattaa kysellä naapureilta, ovatko he törmänneet samanlaisiin ongelmiin. Asioista tulisi ottaa aktiivisesti selvää, eikä jäädä tuskailemaan yksinään. Myös turhaa riitelyä on hyvä välttää. Jos yhteydenotto myyjään ei tuo ratkaisua ongelmiin, voi pulmiensa kanssa kääntyä esimerkiksi Kuluttajaliiton puoleen, Sario neuvoo.

Erilaisista kauhutarinoista huolimatta Peltokorpi haluaa muistuttaa, että yli 90 prosenttia Suomessa tehtävästä rakennustyöstä on hyvää.

– Kyllä täällä edelleenkin osataan rakentaa. Siksi on harmi, että pieni osa tekijöistä on onnistunut saastuttamaan koko alan maineen.

 
Fakta: Uusissa asunnoissa esiintyviä vikoja

- huolimaton viimeistely
- puutteellinen äänieristys
- vuotavat tai puuttuvat tiivisteet
- välipohjaongelmat
- vuotavat putket
- jäätyvät putket
- toimimaton ilmastointi
- veto ikkunoista

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sähkön kulutus 1,58 euroa ja siirto 93,77 euroa – ”Voisiko mummonmökin laittaa ’pitoon’, kuten autot?”

    2. 2

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    3. 3

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    4. 4

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    5. 5

      Nikkelin hinnan lasku painoi Terrafamen tappiolle loppuvuonna

    6. 6

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    7. 7

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    8. 8

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    9. 9

      Anne Berner saamassa ainakin 5 800 euroa/kk uudesta pankkipestistä

    10. 10

      Matti, 39, teki kotiinsa ison lämmitysremontin – sähkölasku ei laskenut yhtään: ”Ei se hirveästi innosta tekoihin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Chanthana kyllästyi ”väärin kokattuun” thairuokaan ja siksi Perttikin, 66, paiskii nyt töitä 100 tuntia viikossa

    2. 2

      Savonlinja irtisanoo 55 kuljettajaa ja 19 toimihenkilöä – kaukoliikenteen tulevaisuus selviää vuoden kuluessa

    3. 3

      Suomalaiskeksintö karvojen puhdistamiseksi sai patentin

    4. 4

      Näin yksityinen sairaalakäynti maksatetaan julkisella – HUSin uusi johtaja arvostelee veivausta Apteekkarilehdessä

    5. 5

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    6. 6

      Kaisa Hietalan lähtö yllätti – miksi Nesteen ”pelastaja” joutui lähtemään?

    7. 7

      Hoivayhtiöiden voittoja halutaan nyt kilvan rajoittaa – se voi kaatua näihin ongelmiin

    8. 8

      Lonkeroiden ja nelosoluiden myynti paisui – alkoholin kulutus kasvoi vain vähän

    9. 9

      Kommentti: Pikavippialan uusin tulokas on poikkeuksellisen hävytön – tällä menolla velkaa on koko suvulla

    10. 10

      Valtio vauhdittaa suuria ratahankkeita Nesteen osakkeilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Töölöläinen taloyhtiö päätti muuttaa ullakon asunnoiksi – hyvä diili muuttuikin painajaiseksi

    3. 3

      Sairaan lapsen yksinhuoltajalla oli velkaa 560 000 euroa – velkojen syy oli kaataa velkajärjestelyn

    4. 4

      Lidlin jauhelihassa taas salmonellaepäily – keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

    5. 5

      Joronjälkeä myyvä Auvo, 63, tekee hotellissaan kaiken yksin – ”Heittelen yläpystyyn mummoja, jotka haluavat tanssia”

    6. 6

      Huoltomies nukkui pommiin, kieltäytyi töistä, törmäsi liikenteenjakajaan ja aiheutti vesivahingon – miten kävi potkujen?

    7. 7

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    8. 8

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    9. 9

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    10. 10

      Yrittäjä vaati 400 000 euroa sopimuksen rikkomisesta – sai 500 euroa liikennemerkistä

    11. Näytä lisää