S-ryhmä huolestui jo itsekin kytköksistään ja tekee parhaillaan selvitystä, mitä poliittiset kytkökset vaikuttavat sen maineeseen. Ryhmän alueosuuskauppojen noin 1 500:sta edustajiston ja hallintoneuvoston jäsenestä kunnallispoliitikkoja on 500.
Toimittajien, virkamiesten ja muiden sidosryhmien käsityksiä S-ryhmän kytköksistä penkoo maineenhallinnan tutkimus- ja konsulttiyritys Mediatum Oy. Alueosuuskauppojen pyynnöstä tutkimuksen kohderyhmässä oli lisäksi muun muassa urheiluseurojen aktiiveja.
Helmikuun alussa toteutetun kyselyn tulokset valmistuvat lähiviikkoina ja ne tulevat S-ryhmän sisäisen kehitystyön tarpeeseen. Kytköksiä koskeva kysymyspatteri oli vain yksi osa laajaa mainetutkimusta.
Helsingissä kaikki ovat samassa veneessä
Helsingin Sanomat laski viime kesänä, että Helsingin kaupunginhallituksen 15 jäsenestä peräti 12 istui HOK-Elannon hallintoneuvostossa tai edustajistossa. Loputkin kolme kaupunginhallituksen jäsentä olivat yrittäneet päästä näihin luottamustehtäviin.
Vantaan ja Espoon kunnallispoliitikkoja oli päässyt HOK-Elannon elimiin 11. Lisäksi HOK-Elannon hallinnossa on perinteisesti ollut mukana monia ministereitä ja kansanedustajia, kuten Kokoomuksen Tapani Mäkinen, Juha Hakola ja Ben Zyskowicz sekä Perussuomalaisten Timo Soini ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.
Muista alueosuuskaupoista poiketen HOK-Elannon vaalit on myös käyty selkein poliittisin tunnuksin.
Demokratiassa ei voi estää osallistumista
Viimeksi tämän viikon tiistain tulosinfossa HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi muistutti, että yrityksen johto ei voi vaikuttaa omistajien valintoihin.
– Ketään jäsenistä ei voi estää asettumasta ehdolle eikä ketään voi estää äänestämästä. Aktiiviset ihmiset ovat aktiivisia myös HOK-Elannossa, hän sanoi ja painotti päätöksenteon läpinäkyvyyttä.
Voimakkaimmin HOK-Elantoa on arvostellut Suomen Pienyrittäjät ry ja Pro Maunula ry, jotka ovat kannelleet Euroopan neuvoston korruptionvastaiseen elimeen Grecoon Suomen kunnallishallinnon rakenteellisesta korruptiosta. Myös Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen on penännyt kriittistä keskustelua S-ryhmän ylivallasta.